Pellervo


Uusin lehti
Juttuarkisto
Kuvapalvelu
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Julkaisupalvelu
Palaute

Uutiset
www.pellervo.fi
OT-Lehti

lokakuu.gif (261 bytes)

Käden taitoja tarvitaan taas

Olen eläessäni saanut valmiiksi kaksi villapuseroa, sukat ja lapaset. Lankoja on kaapissa lukuisiin villapaitoihin. Ehkä jonain päivänä vielä ne teenkin. Meitä langan ostajia ja käsityöohjeita selailevia on varmasti Suomi täynnä. Samoin kuin on keittokirjojen ja reseptien kerääjiä. Sillä vaikka villapaitoja ei saisikaan valmiiksi tai kaikkia reseptejä kokeilluksi, antaa jo pelkkä suunnittelu paljon iloa.

Ja miten hyvä mieli onkaan, kun saa neuleensa valmiiksi tai uuden herkullisen ruokalajin onnistumaan. Vaikka kaikkea myydään kaupassa valmiina, on itse tehty taas arvossaan. Ihmisten työ on usein sellaista, ettei kättensä jälkeä näe koskaan. Kun lopullista työn tulosta on vaikea mitata, jää onnistumisen tuoma mielihyvä kokematta. Pitkän päälle se on ahdistavaa.

Neulomiset ja leipomiset ovat siksi monen mielestä terapeuttisia harrastuksia. Ei ole pakko olla edes taitava tekijä, sillä tavoitteet voi asettaa vaikka kuinka pieniksi: patalappu tai helppo marjapiirakka antaa jo onnistumisen ilon.

Entä ne ihmiset, joilla todella on taipumuksia vaativiin käsitöihin? Nykyään suuri osa väestöstä on ammateissa, joissa ei käytännön taitoja tarvita lainkaan. Viime aikoina onkin monella taholla pohdittu, miten ohjata nuorta valitsemaan peruskoulun jälkeen itselleen sopiva ammattikoulutus, niin että myös käden taitoja vaativat alat olisivat tarpeeksi houkuttelevia.

Onko tulevaisuudessa sitten työtä näillä aloilla? Vain harrastuksen vuoksi koulutusta tuskin kannattaa hankkia.

Pellervon 100-vuotisjuhlissa pitämässään puheessa Kauppakorkeakoulun kansleri Aatto Prihti pohti suomalaisen yhteiskunnan muutosta vaiheessa, jossa pääoma on väistymässä tärkeimmän tuotannontekijän paikalta. Tilalle on tullut osaaminen, eikä pelkästään tietoon vaan myös taitoon perustuva osaaminen. Esimerkkinä hän käytti mekaanista puunjalosta, siis puutöitä. Erityisesti maaseudun kannalta tämä visio on lupaava, sillä taitoon perustuva osaaminen jakaantuu tieto-osaamista tasaisemmin maamme eri osiin. Nyt on korkea aika pitää aktiivisesti yllä perinteisiä käsityötaitoja ja hankkia kiivaasti myös uutta osaamista tällä alueella.

*Teksti: Kaisu Räsänen
*Sähköposti: kaisu.rasanen@pellervo.fi


| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |