Koulukiusattu
Ensimmäinen muistikuva siitä, miten asiat hoidetaan on minulla siitä, kun ajoin vielä kolmipyöräisellä ja olin unohtanut sen pihalle. Isännöitsijä, evp upseeri armeijasta, jonka sukunimen muistan vieläkin, päätti tehdä minusta varoittavan esimerkin. Hän vaahtosi kädet nyrkissä metriä lyhyemmälle ikään kuin aktiivivuosiaan muistellen, mutta teki yhden erehdyksen. Isäni sattui näkemään kaiken ikkunasta.
Taisteluhelikopterin päättäväisyydellä asiaansa uskova ihminen on varsin uskottava. Isännöitsijäparka poistui paikalta henkisesti piestynä naama punoittaen, mutta nyt eri syystä.
Minua kiusattiin ensimmäisen kerran muutama vuosi myöhemmin. Olimme rakentaneet koijan metsään ja minuakin oli vannotettu olemaan paljastamasta kenellekään siitä yhtään mitään. Luonteelleni uskollisena en saanut innossani pidettyä suutani kiinni vaan SUURI SALAISUUS lipsahti ohi suun. Sakkimme johtaja, meitä muutaman vuoden vanhempi poika, sai kuulla tästä ja aloitti saman tien projektin, joka täytti kaikki kiusaamisen kriteerit millä tahansa mitta-asteikolla mitattuna. Tämä huipentui lopulta koulun pihalla tapahtuneeseen näytösluonteiseen hivutukseen, josta lähdin leuankärki punottaen. Siihen aikaan ei vielä onneksi potkittu maassa makaavaa.
Olin varmasti ansainnut osan siitä kaikesta, minkä osaksi jouduin. Kaikella on kuitenkin rajansa, myös hivutuksella. Isäni sai kuulla tapahtuneesta illalla ja muistan hyvin, kun hän puki päälleen ja poistui ovesta. Seurasin ikkunasta, kun hän harppoi tien yli vastapäiseen kerrostaloon, jossa sakkimme johtaja asui. En tiedä aivan varmasti, mitä siellä tapahtui, mutta se on varma, että minua ei enää kiusattu ja sakkimme johtaja suhtautui minuun sen jälkeen huomattavasti pidättyväisemmin.
Muutama vuosi myöhemmin muutimme Helsingin itäisiin osiin ja vaihdoin koulua. Myös siellä jouduin jälleen kiusauksen kohteeksi. Luulen, että sillä oli useitakin syitä, mutta painavimmat perusteet löytyivät koulupinko-osastolta ja vääränlaisista vaatteista. Muistini oli hyvä ja oppiminen ei tuottanut vaikeuksia. Äiti oli säästäväinen ja teki arkikäytön housut joskus isän vanhoista. Farkut olivat valitettavasti Laredo-merkkiset Jameksien sijasta. Kiusaaja ei paljoa tarvitse.
Lopulta en enää päivittäistä ahdistelua kestänyt vaan ilmeisesti vanhasta muistista päätin kertoa asiasta sille ihmiselle, jonka vanhastaan tiesin olevan alalla varsin pätevöitynyt.
Isällä oli tapana hakea minut koulusta lauantai – iltapäivisin, sillä siihen aikaan käytiin silloinkin koulua ja tehtiin töitä. Kuka muistaa vielä? Hän pyysi minua näyttämään kiusaajat ja ajoi Simca 1000 – merkkisen autonsa näiden viereen ja pyysi minua avaamaan oven. Puolen minuutin ajan tuli sellaista tekstiä, jota ei oikein kehtaa tässä kirjata. Syylliset vaihtoivat väriin, jota jatkuvana tilana pitäisin nykyään erittäin vaikean anemian oireena. Olen varma, että myös housupyykkiä taisi tulla. Yhtä kaikki, sain olla rauhassa sen jälkeen.
Koin vielä kerran samanlaisen tilanteen jääkiekkoharrastukseni yhteydessä, mutta sen osasin jo hoitaa itse. Koska sanailutaitoni oli vielä hiukan kehittymätön, oli minun pakko turvautua lisäksi ns. voimakeinoihin. Siinä vaiheessa miehen elämää hallitsee nimittäin tietty lainalaisuus, jossa kuvia ei kumarreta. Lihasvoimaa sitäkin enemmän.
Onneksi olen siitä sittemmin viisastunut.
Yllä kertomani tuli minulle mieleen, kun luin koulukiusaamista koskevan artikkelin. Siinä kerrottiin Norjassa jo 1980 – luvulla käyttöön otetusta ohjelmasta, jolla koulukiusaamista yritettiin hallita hyvin tuloksin.
Siinä oli neljä periaatetta. Se edellytti aikuisen aitoa kiinnostusta lapsen asioihin ja tekemisiin, selkeitä rajoja ei – toivotulle käyttäytymiselle kuten kiusaamiselle, välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin ja aikuisten auktoriteettiasemaa lapsiin nähden.
Isäni ei varmasti ollut näitä seikkoja kirjoista lukenut, mutta kuten edellä kuvasin, hän toteutti niitä kaikkia yht´ aikaa , maalaispoika kun on, talonpoikaisjärjellään. Minulle se toi turvallisuuden tunnetta ja lisäsi kunnioitusta. Samalla se antoi myös toimivan mallin, miten hankalat tilanteet voi tehokkaasti hoitaa.
Koulukiusattuja on noin 10 prosenttia ja jokainen vanhempi voi helposti laskea, kuinka monta oppilasta hänen lapsensa luokalla mahdollisesti on tällaisen kohteena. Kiusaajien määrä on tutkimusten mukaan lähes yhtä suuri. Kiusaamisen mahdollisuus kannattaa siis pitää aina mielessä, kun lapsen käytös muuttuu. Vetäytyminen, ilottomuus ja unihäiriöt ovat usein oireina.
Koulukiusaustilanteen hoito edellyttää vanhemmilta aktiivisuutta. Kiusaustilanteen hoito edellyttää itsensä peliin panemista. Kiusaajalle on tultava selväksi keiden kanssa hän on tekemisissä ja onko vaiva sen väärti, kun tietää kenelle joutuu tiliä kiusaamisesta tekemään.
Teksti: Leif Lindberg
| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi |