Joka viidennellä viljelijällä on henkisen rasituksen oireita. Tulevaisuus huolestuttaa monella tapaa: maatalouden murros ja maaseudun alasajo murehduttavat. EU:n myötä moni viljelijä kokee itsensä torppariksi, joka vaeltaa tukiviidakossa paperipinkka kädessä ja hattu kourassa.

"Mielialan kohentajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen", toteaa työnohjaukseen perehtynyt sosiaalipsykologi Maria Härkki-Santala.

Suomalaisen viljelijän hyvinvointia on tähän asti tarkasteltu lähinnä ergonomian ja työturvallisuuden kannalta; mielen hyvinvointi on ollut viljelijän omalla vastuulla ja useimmiten jäänyt aiheetta sivuun.

"Vasta viime aikoina on painotettu myös työstä löytyvän mielekkyyden ja työtyytyväisyyden merkitystä. Kun lokonaisuus toimii, työ ja elämä tuntuu mielekkäältä ja arki ymmärrettävältä."

Härkki-Santala puhuu 'sisäisestä ankaruudesta', joka hankaloittaa selviytymistä: ihmiset asettavat itselleen turhia rajoituksia ja velvoitteita toteuttaakseen muiden odotuksia:

"On hyvin vaikeaa kertoa omasta tyytymättömyydestään tai purkaa katkeruuttaan kyläyhteisössä. Huono olo vaihtuu sanaksi väsymys. Työväsymys puolestaan oikeuttaa lepoon, mutta lepo ei suokaan virkistystä. Noidankehä on valmis."

"Myös todellinen työuupumus on lisääntynyt selvästi. Viljelijän pitää nykyään hallita monia asioita. Tilakoon kasvaessa työtä on enemmän kuin kaksi maatalousyrittäjää jaksaa tehdä."

Talkoohengestäkään ei ole pelastajaksi, sillä yhteisöllisyys näyttää olevan murenemassa: "Apua ei rohjeta antaa eikä pyytää, koska riippumattomuus koetaan hyveeksi. Monet käyvät töissä maatilan ulkopuolella, eikä yhteisiin talkoisiin yksinkertaisesti liikene aikaa."

Menet mielenterveystoimistoon, vaikka se on pieni luukku siellä, niin heti nuo muut ihmiset näkee ja on heti hullun leima ottassa. Kirkkoon vielä voisi mennä vaivihkaa, ja uskovan maine ei ole niitä kaiken pahimmoisempia. Tällainen ammattiin liittyvä työnohjaus ei kuitenkaan lyö leimaa, vaan kertoo, että tykkään työstäni ja koetan parhaani tälläkin tavalla. (43 v.)

Maria Härkki-Santala tietää maatalousyrittäjien mielenliikkeet, vaikka kaupungin asvalttipihan kasvatti onkin. Hän on syntynyt Hämeenkyrössä ja on vuodesta 1981 toiminut siellä maatilan emäntänä. Maaseudun muutokset ovat tuttuja kolmen lapsen äidille ja antavat perustaa luento- ja kurssitilaisuuksille.

"Maanviljelijät haluavat ylläpitää henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa työkuntoaan. Yksityisiltä viljelijöiltä on tulvinut yhteydenottoja, joissa pyydetään lisätietoja ja kerrotaan työnohjauksen tarpeesta."

Mutta mitä työnohjaus on? Terapiaako?

"Työnohjaus on ammatillista toimintaa, joka ennaltaehkäisee työuupumusta ja tähtää ihmisen henkilökohtaisten voimavarojen käyttöönottoon. Ongelmiin tartutaan ennen kuin ne kehittyvät kriiseiksi."

Työnohjaajan luotsaamassa ryhmässä on mahdollisuus ruotia työhön liittyviä pulmia ja etsiä niihin sopivia ratkaisuja. Siellä voi purkaa pahaa mieltä, mutta myös vahvistaa hyvänolon tunteita. Ilon jakaminen tuottaa yleensä moninkertaisen ilon.

"On ikävää, etteivät ihmiset uskalla kateuden pelossa iloita onnistumisestaan. Työnohjaukseen osallistuneet ovat havainneet, ettei kyläyhteisössä suosita menestyjää tai elämästään nauttivaa."

Työnohjaus ei ole terapiaa, mutta se voi olla terapeuttista:

"Tavoitteena on auttaa työn tekijää tulemaan paremmaksi työn tekijäksi, ei paremmaksi ihmiseksi. Maatalous on kuitenkin elämäntapa, jota on mahdoton pilkkoa osiin. Siksi työssä kehittyminen ei sulje pois kehittymistä ihmisenä", Härkki-Santala huomauttaa.

Vuosina 1995-97 hän veti kolmea työnohjausryhmää pirkanmaalaisille emännille. Puhutuimpia teemoja olivat mm. työn määrä ja työnteon järkeistäminen, anopin ja miniän välinen suhde, työn ja vapaan välisen rajan ylläpitäminen sekä tulevaisuuden näkymät.

Työnohjaus tarjosi naisille keinoja vahvistaa arjessa jaksamista:

"Kokemusten jakamisella on suuri merkitys. Tulee tunne ja tietoisuus, ettei olekaan yksin maailmassa. Omat murheet tai paineet eivät ole niin mahdottomia, etteikö niille ajan mittaan löytyisi jokin purkautumisväylä."

Pyysin päästä mukaan ryhmään, koska ajattelin, että työtyytyväisyys lisääntyisi ja tämä paljon juhlapuheissa pahkuttu elämänhallinta saisi oikein konkreettisen muodon. Maatilalla ihmissuhteet on se työyhteisö, jossa ollaan. Ihmissuhteet menee joskus mutkille ja niitä halusin lähteä availemaan näin. ( 43 v.)

Hyväksi koettu kiire ja ajan mielekäs ajan täyttyminen saavat aikaan sen, että koemme itsemme tärkeiksi ja vireiksi. Elämä näyttää elämisen arvoiselta.

Mutta jos työ vie kaiken energian ja verottaa jopa yöunet, on syytä pysähtyä miettimään, mitä pitäisi tehdä. "Pitkäaikainen paine johtaa sairastumiseen.

Uupumus saattaa yllättää, ja siksi onkin syytä tarkkailla oireita ennen kuin uupumus tainnuttaa", Härkki-Santala painottaa. Toistuvat univaikeudet ovat hälytysmerkki. Onko unensaannissa tai aamuisessa ylösnousemisessa hankaluuksia? Mielentila ilmaisee paljon. Tuntuuko elämä ahdistavalta, ottaako masennus niskaotteen? Hermostuttaako, onko kireä ja jännittynyt olo?

"Henkinen rasitus heijastuu ihmissuhteissa. Toisten läheisyys häiritsee, ja pienistä asioista syntyy riitaa kaikkein rakkaimpienkin kanssa. Perheväkivalta on vaiettu aihe, mutta koskettaa myös maatalouden perheitä."

Härkki-Santala teroittaa - ties kuinka monennen kerran - että oireisiin pitää suhtautua vakavasti. Enää ei ole kunniakasta kuolla saappaat jalassa traktorin pukille.

Voisiko työnohjaus olla pakollista? "Pakko ei ole ehkä paras keino, kun tavoitteena on oma hyvinvointi. Toisaalta maatalous on elämäntavan lisäksi myös työtä. Lievä pakko voisi vauhdittaa työnohjaukseen hakeutumista.

Olen joskus ollut ärtynyt tavalla, joka on ollut mulle vierasta ja tässä toiminnassa olen päässyt jyvälle, miksi ja milloin se ärtynyt olo on tullut. Homma on saatu hanskaan, ja onhan se vaikuttanut koko perheeseen (37 v.)

Maria Härkki-Santala uskoo mottoon: 'Kun parisuhde on kunnossa, koko elämä on kunnossa'. Viime aikoina hän on ollut huolissaan erityisesti maaseudun miehistä, jotka eivät oikein osaa pitää puoliaan kun vastassa on kerkeäkielinen vaimo. Työnohjaaja onkin saanut kuulla, etteivät miehet tahdo saada vaimoilta edes suunvuoroa."Verbaalisesti lahjakas nainen voi pienillä sanoilla murtaa miehen itsentuntoa."

"Tämä ei kuitenkaan ole mikään syytös naisia kohtaan", Härkki-Santala tarkentaa. "Muistuttaisin vain, että pienillä sanoilla ja eleillä voi ilmaista myönteisiäkin tuntoja. Miehet puolestaan pistävät energiansa työhön ja EU-säädösten kanssa tappelemiseen; parisuhteelle ei liikene aikaa eikä ajatusta, vaikka siihen halua olisikin."

Työnohjaukselle on siis sosiaalinen tilaus. Sitä ennen on ratkaistava monta kysymystä: "Ensinnäkin tarvitaan organisaatio, jonka kautta toimintaa voidaan pyörittää. Rahoituksen järjestäminen vaatii jatkoselvittelyä. On kohtuutonta, että osallistuja itse joutuu maksamaan koko osuuden."

Mistä työnohjaaja ammentaa omat voimavaransa? Maria sanoo pyrkivänsä käytännössä toteuttamaan sitä, mitä opettaa. Metsässä kävely ja yksinolo on ylellisyyttä. Mielilukemistoa ovat dekkarit ja elämäkerrat.

"1980-luku oli minulle uupumuksen vuosikymmen.", hän kertoo. "Vanhin lapsi sairastui vakavasti, ja aviomies oli kuolla viruksen aiheuttamaan myyräkuumeeseen. Samaan aikaan työt tuntuivat kaatuvan niskaan. Silloin työnohjauksen kaltainen tuki olisi ollut kullanarvoista."

Ajatelkaa, mikä määrä tulee työttömiä, jos meikäläiset uupuu ja keikahtaa. En niinkään perusta maataloustuotteiden laatuun, mutta menee siinä trakukauppias konkkaan ja elintarviketehdaslainen joutaa kilometritehtaalle, jos maatalous uupuu. (46 v.)

Kursivoidut sitaatit ovat työnohjaukseen osallistuneiden pirkanmaalaisten emäntien kommentteja.

Maria Härkki-Santala:
Jaksamisen avain: työnohjaus.
Oppaaksi maatalousväestölle
kohdennettuun työnohjaukseen tulevalle.
Työterveyslaitos 2001.
(ilmestynyt toukokuussa)