Pellervo


Uusin lehti
Juttuarkisto
Kuvapalvelu
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Julkaisupalvelu
Palaute

Uutiset
www.pellervo.fi
OT-Lehti



Vaihtelua marjamaalle

Suomen kesän kypsyttämät marjat ovat maukkaita ja terveellisiä. Tuoreina ne ovat parhaimmillaan, mutta maistuvat myös talvella. Retki mansikan itsepoimintatilalle kuuluu jo monen kesäkuvioihin. Entäpä herkuttelu aromikkailla mesimarjoilla, raikkailla pensasmustikoilla tai eksoottisilla teivavadelmilla?

tei.jpg (18442 bytes)

Teivadelma muistuttaa
karhunvattua, mutta sen
marjat ovat pitkulaisia ja
tummanpunaisia.

Maistuva mansikka-aika alkaa olla käsillä ja nyt täytetään pakastimet, kellarit ja tietysti vatsat kotimaisilla mansikoilla. Jos omasta maasta ei marjoja riitä säilöttäväksi asti, tehdään koko perheen retki itsepoimintatilalle.

Kun mansikat poimii itse, saa taatusti tuoreita, kiinteitä ja mieleisiään marjoja. Lisäksi työ on mukavaa ja sujuu porukalla nopsaan. Monilla tiloilla on nykyään myös kahvila, jossa voi pistäytyä virkistäytymässä.

Mansikan itsepoimintatiloja on ympäri Suomea ja tietoja niistä saa esimerkiksi MTK:n julkaisemasta Jussin Pussi -esitteestä. Kirjasta saa ilmaiseksi Merita Pankin konttoreista, matkatoimistoista ja kuntien matkailuinfoista. Oppaan tietoja löytyy myös internet-osoitteesta www.jussinpussi.com.

Jussin Pussista löytyy mansikkatilojen lisäksi paljon asiaa myös muista maaseudun tuotteista, majoituksista ja erilaisista tapahtumista. Mansikka-ajan lähestyessä kannattaa lukea myös paikkakunnalla ilmestyviä lehtiä, joissa mansikkatilat usein ilmoittelevat marjojensa kypsymisestä ja aukioloajoista.

Mansikoiden lisäksi itse voi kerätä myös vadelmia, herukoita, maissia, herneitä, omenoita ja yrttejä. Näidenkin itsepoimintapaikkoja löytyy Jussin Pussista.

Mustikoita
omalta pihalta

Amerikasta kotoisin olevaa pensasmustikkaa on viljelty ja tutkittu meillä jo pitkään. Kotimaisia lajikkeitakin on tullut markkinoille, joista uusimpia ovat pensasmustikat Arne, Aino ja Alvar sekä monikäyttöpensaat Tumma ja Hele. Arne-lajiketta on jo yleisesti myynnissä. Aino ja Alvar on laskettu markkinoille viime syksynä ja ne ovat parhaillaan lisäyksessä. Taimia alkaa tulla myyntiin parin vuoden sisällä.

Matalakasvuiset Tumma ja Hele ovat varpumustikoita, joilla on kaunis syysväritys ja niiden marjat ovat myös syötäviä, joskaan ei niin maukkaita kuin varsinaisten pensasmustikoiden. Pensasmustikat talvehtivat parhaiten eteläisessä Suomessa, mutta lumen alle jäävät varpumustikat menestyvät pohjoisemmassakin.

Pensasmustikat kukkivat Etelä-Suomessa kesäkuun alussa ja satoa päästään maistelemaan jo elokuussa. Marjat ovat tummansinisiä, ohuen vahakerroksen peittämiä ja kiinteitä. Malto on vaalea eikä juurikaan värjää suuta siniseksi niin kuin metsämustikat. Marjojen maku on makea ja mieto, sillä happoja niissä on vähemmän kuin luonnonvaraisissa mustikoissa. Kooltaan ne ovat kaksin- kolminkertaisia tavalliseen mustikkaan verrattuna. Pensasmustikat soveltuvat hyvin pakastettaviksi, sillä ne säilyttävät kiinteän muotonsa pakastamisen jälkeenkin.

Kaikki pensasmustikkalajikkeet tarvitsevat happamen kasvualustan, jonka pH on 4,5-5,5. Kasvualustaan sekoitetaan kalkitsematonta turvetta ja lannoitukseen käytetään esimerkiksi alppiruusuille tarkoitettuja lannoitteita, jotka eivät nosta maan pH:ta. Jos kasvualusta ei ole tarpeeksi hapanta, lehdissä näkyy vaaleita laikkuja tai koko lehti muuttuu vaaleaksi. Seisovaa vettä ja tiivistä maata hennot pensasmustikan juuret eivät siedä. Paras kasvupaikka on aurinkoinen, lämmin ja tuulensuojainen, johon talvella kerääntyy paljon lunta versojen suojaksi. Talvisaikaan pensaat ovat jänisten ja myyrien herkkua, joten varsinkin nuoret pensaat on suojattava syksyllä.

Makoisat
tuomipihlajat

Tuomipihlajat ovat kauniita ja kestäviä koristepensaita, joita käytetään yleisesti pihojen istutuksissa. Kukinnan jälkeen pensaisiin muodostuu marjoja, jotka ovat aluksi vihreänkeltaisia, sitten punaisia ja kypsyttyään mustansinisiä, vaalean vahan peittämiä. Kaikkien tuomipihlajien marjat ovat syötäviä, mutta eräiden lajien marjat ovat isoja ja hyvän makuisia. Marjapensaiksi soveltuvat marjatuomipihlaja (Amelanchier alnifolia ), korpituomipihlaja (Amelanchier intermedia ) ja pohjantuomipihlaja (Amelanchier bartramiana ).

Helppohoitoinen ja vaatimaton tuomipihlaja sopii varsinkin Pohjois-Suomeen marjakasviksi vaikka pensasmustikan tilalle. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa marjatuomipihlajaa kutsutaankin toisinaan mustikkapuuksi. Marjat kypsyvät hieman eri aikoihin, joten oikea kypsyysaste on huomioitava marjoja kerättäessä.

Sinikuusama
marjakasvina

Myös sinikuusama on yleinen koristepensas, josta on olemassa syötävämarjaisia lajikkeita. Tavallisen koristepensaana käytetyn sinikuusaman marjat eivät ole syötäviä. Marjasinikuusama on melko yleinen marjakasvi Venäjällä, josta meilläkin kasvatettavat lajikkeet on tuotu.

Matalakasvuinen pensas kukkii varhain keväällä ja siniset marjat kypsyvät aikaisin kesällä. Juolukkaa muistuttavat pitkulaiset marjat maistuvat makoisilta täysin kypsinä, kun ne alkavat putoilla maahan. Myös sinikuusaman marjat kypsyvät vähitellen, joten satoa korjataan useamman kerran. Marjasinikuusamat menestyvät koko maassa.

Marjapensas
pikkupuuna

Herukoita viljellään meillä pensaina, kun taas Keski-Euroopassa niitä näkee yleisesti kasvatettavan rungollisina pikkupuina. Taimistolla herukan tai karviaisen verso vartetaan kultaherukan versoon eli perusrunkoon noin metrin korkeudelle. Tuontitaimina näitä marjapuita voi ostaa meilläkin taimimyymälöistä.

Marjapensas pikkupuuna on hauska erikoisuus pienellä pihalla tai perennaryhmässä, mutta satoa siitä ei saada tietenkään yhtä paljon kuin leveästä ja tuuheasta marjapensaasta.

Marjapuun voi kasvattaa itsekin tavallisesta herukan taimesta ilman varttamista. Pystykasvuiset valko- ja punaherukat soveltuvat puun kasvattamiseen paremmin kuin lamoavakasvuiset mustaherukka ja karviainen. Uusi paksu- ja pystykasvuinen mustaherukkalajike Mortti sen sijaan soveltuu jo paremmin puun kasvatukseen.

Tavallisesta pensaan taimesta jätetään voimakkain verso ja muut poistetaan. Ensiksi kasvatetaan puulle noin metrin korkuinen runko, joka tuetaan tukikepeillä suoraksi. Jäljelle jääneestä versosta leikataan kaikki tyviversot ja rungosta kasvavat sivuversot parin seuraavan kesän ajan. Kun runko on halutun korkuinen, annetaan versojen haarautua latvukseksi.

Taivuttamalla versoja vaaka-asentoon saadaan latvus muotoutumaan nopeammin pyöreäksi. Keväällä marjapensaiden leikkausaikana, typistetään liian pitkiä versoja ja poistetaan vanhoja oksia. Hauskan tuuhealatvuksisen marjapuun kasvattamiseen kuluu aikaa noin viisi vuotta.

Mesimarja
puutarhassa

Mesimarjan ihanaa aromikasta makua ei enää tarvitse vain muistella, sillä sen viljelyä voi kokeilla omassa puutarhassaan. Ennen vanhaan mesimarja viihtyi niityillä ja kaskimailla tuottaen satoa kerättäväksi jopa mehu- ja liköörivalmistamoihin. Vuosikymmeniä sitten saattoi Pohjanmaalla mesimarjan poiminnasta saaduilla tuloilla hankkia oman polkupyörän, sillä marjasta maksettiin jo silloin hyvin. Tehokkaan peltoviljelyn myötä mesimarja valitettavasti hävisi niityiltä ja ojien varsilta.

Kotipuutarhassa mesimarjan viljelyä voi kokeilla pienellä alalla marjapensaiden tai omenapuiden varjossa kosteutta pidättävässä maassa, ei kuitenkaan savimaassa. Taimet istutetaan mielellään kesäkuun alussa ehdottomasti rikkaruohottomaan ja niukasti lannoitettuun maahan noin 40 sentin välein.

Hentokasvuinen mesimarja ei pysty kilpailemaan monivuotisten rikkakasvien kanssa ja ravinteikas maa kasvattaa kyllä lehtiä, mutta ei marjoja. Puun tuhka sopii erinomaisesti peruslannoitukseen. Koska kesä-heinäkuussa ilmestyvät vaaleanpunaiset kukat vaativat marjoakseen ristipölytyksen, on istutuksessa oltava vähintään kahta lajiketta. Mesimarjasta on saatavana kolmea eri lajiketta, Mespiä , Mesmaa ja Pimaa , joka on näistä satoisin.

Mesimarja leviää mattomaisesti maanalaisilla versoilla vanhan kasvuston kuollessa alkuperäisestä paikasta. Muovikatteessa viljeltäessä on muoviin tehtävä viiltoja, mistä mesimarja pääsee leviämään.

Satoa voidaan odottaa parin vuoden kuluttua istutuksesta, jos kasvusto on talvehtinut hyvin ja kukat ovat selvinneet keväthalloista. Ensimmäiset marjat kypsyvät heinäkuun alussa ja satoa kerätään pari kertaa viikossa. Marjojen kypsyys on varmistettava kevyesti sormin tunnustelemalla, sillä niiden väri ei kerro oikeaa kypsyysastetta. Kypsät marjat ovat kuultavia ja pehmeitä ja silloin niissä on aromi parhaimmillaan. Jo muutama mesimarja mustikkasopan seassa antaa ihanan tuoksun ja aromin koko keittiöön.

Teivadelmaa
erikoisuutena

Teivadelma eli Teyberry on amerikkalaisen karhunvatukkalajike Auroran ja vadelman Skotlannissa tehty risteytys, joka muistuttaa kasvutavaltaan karhunvattua pitkine versoineen. Marjat kypsyvät huomattavasti aikaisemmin kuin karhunvatulla, joka harvoin ehtii kypsyttää satoaan meillä avomaalla. Teivadelman elokuussa kypsyvät marjat ovat pitkulaisia, jopa viiden sentin pituisia ja kypsinä tumman purppuranpunaisia.

Teivadelma menestyy avomaalla I-vyöhykkeellä. Sen taimet tuodaan meille muualta ja niitä voi tiedustella taimimyymälöistä.

Laji vaatii lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan. Köynnöstelevä vadelma on edullisinta sijoittaa talon eteläseinustalle, missä pitkät, piikikkäät versot on helppo tukea säleikköön. Taimet istutetaan noin 50 sentin päästä seinästä jopa 3 metrin välein, jotta pitkille versoille jää kasvutilaa. Talveksi versot kääritään rullalle maata myöten ja peitetään havuilla ennen pakkasia. Keväällä ennen versojen kiinnitystä säleikköön leikataan edellisenä vuonna marjoneet versot ja talvella paleltuneet latvat. Samalla harvennetaan liian tiheästi kasvaneita nuoria vuosiversoja. Lannoitteeksi sopivat vähätyppiset seokset ja syyslannoitteet.

*Teksti: Leena Nurmi

| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |