Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Kuvapalvelu
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

elokuu.jpg (5712 bytes)

Paalit kiihdyttävät

Tämän kesän mediatähtiä ovat olleet rehupaalit. Onhan niistä jo aikaisimpinakin vuosina puhuttu. Mutta tänä kesänä ne ovat päässeet lehtien pääkirjoituksiin ja niistä on tehty televisioon ohjelmia. Mistä moinen suosio?

Suosion salaisuus on se, että ne häiritsevät kaupunkilaisia mökille ajelijoita. Maaseudun kun pitäisi näyttää samalta kuin silloin ennen: heinäseipäitä, laitumella käyskenteleviä lehmiä ja punaposkisia maalaisia. Hevosella asemalle maitotonkkia kuljettava Hilja-maitotyttö tekisi idyllistä täydellisen. Siis sellaisen kuin Suomi-filmissä viisikymmentäluvulla.

Mikään ei muuttua saa.

Samalla tavalla voisimme vaatia vanhan , hyvän ajan Helsinkiä. Siellä ei olisi katuväkivaltaa, ei humalaisia lapsia, ei töhrittyjä seiniä eikä stressaantuneita ihmisiä. Elämäntapa olisi rauhallisempi ja äidit hoitaisivat lapset kotona, sillä isän palkka riittäisi pääkaupunginkin hintoihin. Mutta maailma muuttuu niin kaupungissa kuin maallakin.

Paaleja yökaudet pyörittäneidn viljelijöiden ymmärtämys ruikuttajia kohtaan ei todennäköisesti ole kovinkaan suuri. Tuntuisi varmasti houkuttelevalta sanoa, ettei tarvitse tulla tänne ajelemaan ja päivittelemään kansallismaiseman pilaantumista. Onneksi viljelijöillä on uskomattoman pitkä pinna! Lehdissä on jo näkynyt asiallisia vastauksia paalien merkityksestä ja valkoisen muovin paremmuudesta.

Ilmiönä keskustelu todistaa jälleen siitä, että vaikka kaupunkilaisten ja maalaisten välinen ymmärtämys on vuosi vuodelta parantunut, on tiedoissa yhä suuria aukkoja. Myyntityössä korostetaan sitä, että asiakas on aina oikeassa. Maaseudun ja sen tuotteiden markkinoinnissa tämä pitää myös paikkansa. Uupumaton valistustyö nykyaikaisesta maataloudesta ja sen vaatimuksista ei mene hukkaan.

 

*Teksti: Kaisu Räsänen
*Sähköposti: kaisu.rasanen@pellervo.fi


| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |