LOKAKUU 17 | 10 | 2002

Ehdottomasti ei

On lapsellista kuvitella, että huumeongelma voitetaan tekemällä huumeiden käyttö lailliseksi, sallituksi. Asian puolesta toitottavat vetoavat siihen, että huumeet ovat kuluneet ihmiselämään aikojen alusta. On totta, että unikkoa on viljelty tässä tarkoituksessa ainakin 8 000 vuotta.

Historia on kuitenkin osoittanut, että yhteiskunnan valvoma huumeiden käyttö on mahdoton toteuttaa.

Vuonna 312 Roomassa oli 792 virallisesti valvottua myyntipistettä ympäri valtakunnan pääkaupunkia. Ne myivät siis organisoidusti oopiumia, heroiinin ja morfiinin kanta-ainetta. Tästäkin huolimatta huumeenomainen käyttö riistäytyi käsistä ja johti meille kaikille tuttuihin ongelmiin.

Kiinan oopiumsodat ovat toinen historiallinen esimerkki yrityksestä hoitaa huumeongelmaa yhteiskunnan valvomana.

Maailmansodissa toteutettu lääkkeenomainen morfiinin käyttö johti myöhemmin ongelmiin rauhan aikana, josta Suomikin on valitettava esimerkki. Mielenkiintoista on, että myös meidän maassamme käytettiin heroiinia lääkkeenä 1920- ja 1930-luvuilla, ja apteekeista heroiini poistui vasta vuonna 1957!

Pervitin-nimistä amfetamiinijohdosta käytettiin flunssalääkkeenä pitkään, enkä ihmettelisi, jos flunssaa esiintyi tuolloin poikkeuksellisen paljon ja etenkin pitkittyneenä. Vielä 1980-luvulla apteekeissa myytiin oopiumia tintura-muodossa ripulin hoitoon.

1980-luvulla myyttiin laihdutuslääkkeitä, joiden vaikutus perustui amfetamiinijohdosten ruokahaluttomuutta aiheuttamaan vaikutukseen. Kaikista yllämainituista valmisteista jouduttiin luopumaan väärinkäytön vuoksi.

Itse törmäsin ensimmäisen kerran huumeisiin oppikoulussa, missä 60–70-lukujen vaihteessa osa intoutui Beatles- ja hippikulttuurien myötä käyttämään hasista. Tuttu näky oli tupakansytyttimellä tapahtuva aineen lämmittäminen lusikassa välituntien alussa ja sen jälkeen sen polttaminen tupakkaan sekoitettuna piipuissa.

Poliisin harrastama rasittava haitanteko ja kyttääminen teki alan harrastajien elämän helvetiksi ja ns. ensimmäinen aalto tyrehtyi Suomessa pelkästään ja vain tästä syystä.

Oma kokemukseni huumeisiin rajoittuu Hollannin matkaan suunnilleen 1980, jolloin päätin kokeilla hasista. Olin pukeutunut US Army -maihinnousutakkiin, Riders-tyyppisiin Levis-farkkuihin ja makeilta näyttäviin lenkkareihin ja hakeuduin syrjäisiltä näyttäville Amsterdamin kujille.

Minut noteerattiin nopeasti. Alan mieheltä näyttävä kauppias myi minulle pienen muovailuvahalta näyttävän pallon, jossa oli lehtisilppua pinnalla. Jo lähes kaiken läpikäyneen näköisenä palasin hotellille, lämmitin materiaalia, sekoitin sen piipputupakkaan ja aloitin kokeilun.

Kun tunti oli kulunut, huomasin, että minua oli puijattu. Ei tuntunut miltään, jollei oteta lukuun oksettavaa oloa, joka johtui tottumattomuudesta tupakkaan. Pallo oli muovailuvahaa ja siihen päättyi tohtori Lindbergin ensimmäinen ja viimeinen huumekokeilu.

Sitten 1960- ja 1970-lukujen vaihteen mennään yhteiskunnassa uuden huumeaallon harjalla, jolle ei loppua näy.

Työterveyslääkärinä olen 1990-luvulla törmännyt huumeisiin muutamaan otteeseen. Kaksi potilastani, jotka tunsin 1980-luvulta, sortuivat heroiiniin. Toinen on nyt toisella kuivalla kaudellaan, toinen on kadonnut, taivas tietää minne. Kahden potilaani lapsi on kuollut huumeiden takia. Näistä toinen teki itsemurhan, toinen kuoli yliannostukseen.

Monet nuoret käyvät rave-juhlissa, joissa käytetään mm. ekstaasia, amfetamiinijohdosta. Ainetta verrataan muutamaan olutpulloon. Puhutaan essosta ja nipsusta, käytetään nimiä, jotka viittaavat aineiden muka hyvänlaatuiseen luonteiseen. Kuitenkin joillakin samaan aikaan käytetyt mielialalääkitykset ovat saattaneet johtaa ns. serotoniini-oireyhtymään ja kuolemaan. Olen ymmärtänyt, että nämä on todettu ensimmäistä kertaa maailmassa Suomessa. Kyseenalainen kunnia.

Yläasteen oppilaista joka toiselle on tarjottu huumeita. Suurin piirtein yhtä moni suhtautuu huumeisiin hyväksyvästi. Noin kaksi prosenttia oppilaista on käyttänyt ns. kovia aineita.

Lapsemme altistuvat ja ovat alttiina. Samaan aikaan puhutaan huumeiden laillistamisesta, ajetaan alas huumehoitoa ja vaikeutetaan kiristynein budjetein sekä poliisin että viranomaisten työtä.

Historia on osoittanut, että ainoa oikea tie on estää aineiden pääsy markkinoille, vaikeuttaa rikollisten toimintaa ja auttaa riippuvuuteen joutuneita kaikin mahdollisin keinoin. Kaikki muu puhe on kärpästen surinaa karvaisissa korvissani.

Teksti: Leif Lindberg
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |