Lehden kotisivulle


Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Päävalikko

Maatilan Pellervo

SYYSKUU,  16.9.2004

Äänestä kiinnostavin juttu!    Lukijamäärämme noussut!        Numeron sisältö

Ilo näkyville
Suomalainen säästelee iloaan. Päätoimittaja analysoi asiaa ja puolustaa ilon näyttämistä myös ulospäin silloin kun siihen on aihetta.

*Iloitse lisää!
Paikallista vaikuttamista
Suomessa on 444 kuntaa, joissa nyt valitaan ihmiset  neljän vuoden ajaksi päättämään asioista.
   Joillakin alueilla asukkaat ottavat ohjat käsiinsä kun asiat eivät muuten suju heidän mielikseen. Yksi esimerkeistä on Tampereella: Terälahden asukkaat ovat itse rakentaneet tai muuten saaneet aikaan monia palveluitaan. 


Kuva Tapani Lepistö ja Anna-Liisa Huhtala-Fiskars

Aivan lähettyvillä Kangasalla ihmiset suunnittelivat ja rakensivat kokonaisen uuden kylän omin, mutta tiukoin ekoehdoin.
*Vaikeita päätöksiä valtuutetuilla
*Kangasalan ekokylä
*Terälahti ei luovu idyllistään
Ruusulaakso opettaa
Lapualla on Jokilaakson puutarhamatkailukohde. Sieltä voi ottaa oppia puutarhanhoitoon tai vain ihailla aluetta ja viettää siellä aikaa.
   Kotipuutarhuri valmistelee nyt ensi kasvukautta ja pistää työkalut talviteloille.
*Näin huollan työkalujani
Keitto lämmittää
Keitto on hienoimmillaan vaativa ruoka ansioituneellekin kokille, mutta maukkaat kotoiset pääruokakeitot valmistuvat meiltä kaikilta - ainakin näiden reseptien avulla.
   Leipä sopii keiton kaveriksi. Leipään pistämme nyt vähän lisämakuja luonnosta.
   Kodin Pellervon ruokatoimittajan uusi keittokirja Kokataan taas ilmestyy pian. Kirja sisältää yli 150 ohjetta. Tilauksia voi jo tehdä. Hinta on 25 euroa / kirja. Hinta sisältää lähetyskulut.
*Kotoista leipää
*Lämmittäviä keittoja

Uusi keittokirja!
Tilauskuponki >>

Käsitöistä teemasivut
Kodin Pellervon käsityösivuilla näytetään, miten juhlavaksi nimikirjaimet tekevät lakanan tai liinan. Tuolin selkämys taas saa kirjotut pioninkukat.
   Pikkuneidille ommellaan punavalkoinen neuletakki.
   Sohvalle saa eloa tyynyillä, joissa on ristipistoin, tilkuin tai neulomalla tehdyt kuviot. Tai sitten voi kutoa juhlavan huovan. Ikkunaan voi laittaa salusiiniksi enkelikuvioisen pitsin.
   Näihin kaikkiin teko-ohjeet tai tilaustiedot lokakuun Kodin Pellervossa.


Huopa. Kuva Tapani Lepistö
Rakentajia ja yrittäjiä
Tuore Kodin Pellervo kertoo myös, miten Kokemäen miehet tekivät uudestaan Seuratalon kun tuli oli polttanut sen. Tarvittiin tuhansia tukkeja, tuhansia työtunteja.
   Nuori emäntä pitää itseään yrittäjänä, onhan tilalla myös mylly ja työntekijöitä. Toinen emäntä verhoilee huonekaluja entisessä navetassa. Yrittäjiksi ryhtyivät myös Sami ja Mikko. He ovat seppiä. Lapualla entisellä maatilalla tuotetaan nyt keramiikkaa.
   Oletko muuten maistanut oikein hyvää teetä?




Iso  Kalenteri
sisältyy tilaukseen.

Pellervo-lehtien vuoden 2004 ilmestymiskerrat, teemat, ilmoitushinnat ja muut tiedot löytyvät kunkin julkaisun omilla sivuilla kohdassa  mediatiedot.
Vuonna 2004 ilmestyy jälleen:
12 Kodin Pellervoa
10 Maatilan Pellervoa
ja kaikille tilaajille Iso Kalenteri (tilattavissa myös erikseen).

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 4.11., Iso Kalenteri 19.11. 
ja Maatilan Pellervo 2.12.2004

*Tilaajapalvelu
*Pellervosta myös muuta lukemista

 


| Sivun alkuun | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Julkaisupalvelu | Palaute | Pellervon etusivu |