LOKAKUU, 19.10.2006

Enkelin työtä

Silkki- ja kultakirjonta suo tekijälleen ilon työstää ylellisiä materiaaleja keskittyen kuitenkin olennaiseen. Suurta kärsivällisyyttä vaativa ja sitä kehittävä harrastus on vastamyrkkyä kiireelle. Kirjontakurssilla valmistuu arvokkaita ortodoksisia kirkkotekstiilejä.

Kultakirjonta keksittiin muinaisessa Fryygiassa nykyisen Turkin alueella. Loistokas koristelanka oli alun alkujaan kirjaimellisesti kultaa. Kulta- ja silkkilangoin kirjottuja pyhiä kuvia käytettiin lännenkin kirkoissa runsaasti etenkin keskiajalla, mutta vähitellen maalatut ikonit syrjäyttivät hitaasti valmistuvat kirjotut kuvat. Kreikassa kirkkotekstiilien käyttö on tänä päivänäkin runsaampaa. Kaikkein niukinta se taitaa olla täällä Pohjolassa.

Venäjällä kultakirjontaan on jälleen herätty. Nykyään maassa on paljon tekstiilipajoja, joissa käsityöammattilaiset valmistavat varakkaiden tilaajien laskuun upeita kirkkotekstiilejä. Ne tilaaja lahjoittaa kirkolle.

Venäjän kansanperinteessäkin rehevänä elänyt kirjontataide kehittyi huippuunsa tsaarin hovissa. ”1500–1600 -luvuilla tsaarin pajassa on saattanut olla yhtäaikaisesti 80 mestaria tekemässä työtä. Silti meni kuukausia, ennen kuin iso koristeliina valmistui”, kertoo teologisten aineitten opettaja Vladimir Sokratilin Valamon kansanopistosta.

Valamo on tällä hetkellä ainoa paikka Venäjän ohella, jossa kultakirjontaa voi opiskella. Vanhoja tekstiilejä tutkimalla jo unohtuneen tekniikan uudelleen elvyttäneet sisarukset, mestariompelijat Nina ja Nadeshda Osipova, opettavat kansanopiston kursseilla pari kertaa vuodessa.

Osipovat olivat mukana luomassa silkki- ja kultakirjonnan renessanssia parikymmentä vuotta sitten. Heidän oppiäitinsä, Margarita Rjabova, oli aktiivisina työvuosinaan Venäjän tunnetuin tekstiilikonservaattori. Hän työskenteli lähellä Moskovaa Pyhän Kolminaisuuden luostarin tekstiiliosaston hoitajana.

Pistoilla maalaamista

Valamon Kulttuurikeskuksen valoisassa salissa on keskittynyt tunnelma. Toistakymmentä naista kirjoo omaa työtään, joka on pingotettu suureen telineeseen. Toinen käsi on työn päällä, toinen alla, kankaan nurjalla puolella. Aamupäivällä on kuunneltu Vladimir Sokratilinin pitämää luentoa kultakirjonnan historiasta. Nyt on aika edistää omaa työtä.

Oululainen Kirsti Saari on opetellut kultakirjontaa seitsemisen vuotta. Käsityöihmiseksi hän ei tunnustaudu. ”Toivoisin kyllä, että olisin! Jos vetäisen viivan pensselillä, se on siinä saman tien. Nyt teen saman hitaasti pikku pistoin.”

Työn alla on epigonaatio eli paalitsa, salmiakin muotoinen, piispan tai ansioituneen papin pukuun kuuluva asuste, joka puetaan olkanauhasta kupeelle riippumaan. Epigonaatio kuvaa hengen miekkaa. Kirsti Saari aikoo lahjoittaa valmiin työn piispa Panteleimonille. Työn aiheena on Pyhä Kolminaisuus Rublevin ikonin mukaan.

”Kulta- ja silkkikirjonta ei muistuta lainkaan ristipistoa. Minusta tämä on silkkilangoilla maalaamista”, määrittelee Kirsti Saari, jolla on kokemusta myös ikonien tekemisestä. ”Työn takia se harrastus oli välillä pois kuvioista. Kun jäin eläkkeelle, näin ilmoituksen kirjontakurssista ja tämä vei heti niin mukanaan, että minua pitää valvoa, jotten yön ja päivän kanssa tekisi. Onneksi minulla on tomera mies, joka vaatii osansa.”

Kirjontatyön pohjana on pellavakangas. Sen päälle harsitaan tiukasti silkkiliina. Kirsti Saaren työssä on päällimmäisenä kolmaskin silkkikangaskerros, koska varsinainen, lopulliseen kuvaan taustakankaaksi jäävä silkki, on kuviollista. Sille ei saa tasaisia kuvioita.

”Aluskangasta käytetään myös voimakkaan värisille kankaille tehdessä, sillä muuten pohjaväri kuultaa alta. Kun saan kuvion valmiiksi, leikata napsuttelen – varovasti, varovasti – apukankaan pois kuviota tarkasti seuraten. Joskus tehdään niin, että harsitaan apukangas pikku pistoin vain kasvojen alle. Mutta koska tämä on minulle tärkeä työ, panin apukankaan koko kuvan alle.”

Ohut kultanyöri huolittelee kuvioitten reunan. ”Minulle tulee tähän muutenkin paljon kultaa, koska alkuperäisessä ikonissa, joka työssäni on esikuvana, on keltaiset värisävyt. Kultalankaa ei ommella kankaan läpi, vaan se otetaan toisella langalla kiinni alta päin”, kertoo Kirsti Saari.

Nykyään aidon kullan sijaan käytetään synteettistä kullanväristä lankaa.
Ompelulangan paksuiset vai pitäisikö sanoa ohuiset rihmat tekijät ostavat mieluiten opettajilta. Venäläiset silkkilangat on värjätty luonnonväreillä. Kauniitten sävyjensä lisäksi ne ovat tarpeeksi pehmeitä ja sopivan kierteisiä.

Taivaallista kauneutta

Pyhien kuvien kirjonta on Kirsti Saarelle osa luontevaa uskonnollista elämää. Hän on aikaisemmin tehnyt muun muassa kirkkoliput Ralf Forsströmin yksityiskirkkoon. ”Siihen minulla meni viime talvi.”

Kotikirkkoonsa Ouluun hän lahjoitti tekemänsä Kristuksen hautakuvan eli epitafin, jolla on tärkeä osa pääsiäisen vietossa.

Kirsti Saari heittää maalliset ajatukset mielestään kirjoessaan. ”Kuuntelen mielelläni uskonnollista musiikkia tätä tehdessäni. Paastonaika on otollista kirjomisen aikaa, silloin minulla pyörii uudestaan ja uudestaan Andreas Kreetalaisen katumuskaanon.”

”Ja pitäisi muistaa rukoilla: silloin ei tee niin paljon virheitä! Tämä on nimittäin ihan kamalaa purkaa! Pikku saksilla ratkotaan pisto pistolta ja pinseteillä nypitään langanpätkiä. Kaikki pitää tehdä äärimmäisen varovasti ettei kangas mene pilalle.”

Kultakirjonta viehättää haasteellisuudessaan ja kauneudessaan käsityöihmisiä uskontokuntiin katsomatta. Moni kurssilaisista tulee paikalle vuodesta toiseen oppimaan lisää. Vakiokävijät ovat jo ystävystyneetkin.

Kirjontaoppiin Valamoon on tultu kaukaakin, opiskelijoissa on kotimaamme edustettuna etelästä pohjoiseen, mutta ulkomailtakin opiskelijoita saapuu. Hollannissa asuva nunna, äiti Martta, kehuu kurssia ainutlaatuiseksi ja sanoo toimivansa agenttina, tosin ilman provisiota, hankkien uusia opiskelijoita kotimaastaan.

Kaukaisin kurssilainen asuu USA:ssa. Suomalaissyntyinen Jennie Lindqvist käy samalla matkalla myös sukuloimassa. Hän on toista kertaa perehtymässä aiheeseen ja aikoo tulla vielä uudestaankin.

Ensi kertaa silkki- ja kultakirjontaan on tutustumassa Pauliina Larjama. Hän tekee kultaista ristiä punaiselle sametille. ”Tämä on ihan hyvä harjoituksena, ristissä tehdään suoraa ja sen alapuolelle tulee koukerot, jossa saa nähdä, kuinka lanka käyttäytyy koristekaarroksissa. Tämä on aina minua kiinnostanut, kun nämä ovat niin kauniita: tuntuu, että osaako niitä ihminen tehdäkään! Ihan enkelin työtä.”

Maalliselta näkökannalta katsottuna silkki- ja kultakirjontatekniikka tarjoaisi upeita mahdollisuuksia juhlapukujen ja iltalaukkujen koristeiden tekemiseen, on se sen verran ylellistä jälkeä. Pauliina Larjama ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta. ”Pojan morsian on käsityöihminen, saas nähdä mitä syntyy, kun neuvon tämän hänelle.”

Ajatuksen lankaa

Ulla Kaakinen erikoistui luokanopettajan työssään käsitöihin. Vähintäänkin neule on kulkenut naisen vakituisena seuralaisena. Kun työurakka oli takana, Ulla Kaakinen luki aluksi rästiin jääneet kirjat, mutta sitten piti keksiä muuta. Hän kirjaili ensin suuret määrät erilaisia kuvatauluja lapsenlapsilleen, sitten hän löysi kultakirjonnan.

Luterilaisena Ulla Kaakinen hieman arkaili harrastuksen aloittamista. ”Pelkäsin kyllä sitäkin, että taitoni eivät riitä, mutta ajattelin myös, että jos mie en osaa ymmärtää näitä uskonnolliselta kannalta”, hän tunnustaa. Pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi.

”Tämä on ollut mielenkiintoista ja mukavaa. Mie olen hirveästi nauttinut jo pelkästään täällä olemisesta, puhumattakaan nyt tekemisestä”, myös ortodoksiseen kulttuuriin ajan kanssa tutustunut kirjoja kertoo. Hän on tehnyt pyhimysten muotokuvia läheisilleen.

Nyt kirjottavana on enkeleitä perinteisen ortodoksisen ikonografian mukaan. Vaikka esikuva on ikoni, sen kuva-aiheen siirtäminen kankaalle ei käy sellaisenaan. ”Kuvaa pitää määrätyllä tavalla yksinkertaistaa.

Maalatussa ikonissa on helppo kuvata kankaan laskoksia, mutta tässä niitä pitää karsia. Ja muutenkin täytyy koettaa katsoa, että aihe on mahdollista ompelemalla esittää. Tavallisesta merkkuusta tämä eroaa niin, että kaikki muu ommellaan pystysuorilla pistoilla paitsi kasvot ja pyhimyskehät.”

Ulla Kaakinenkin kokee rauhoittuvansa kirjoessaan. ”Tämä työskentely on semmoista, että jos minulla on puoli tuntia aikaa, ei tule mieleen, että minäpä tässä välissä tekasen. Tähän täytyy syventyä, vai sanoisinko, että lähes rukoilla.”

”Ja vaikka olisi koko päiväkin aikaa, voi olla, että menen vain ohi työni, enkä pääse aiheeseen. Saattaa mennä parikin päivää, kun kierrän työn ympärillä, mutta sitten minä yhtäkkiä vaan istahdan ja alan.”

Tarvetta vaihtaa kirkkokuntaa ei Ulla Kaakinen ole kokenut. ”Oma luterilaisuus on pysynyt vähintään yhtä vahvana kuin ennenkin.”

Väkevä väline

Vaikka kultakirjonta on vaikeaa, opettajat Nina ja Nadeshda Osipova eivät nosta taidokkuutta korkeimmaksi tavoitteeksi. ”Silkki- ja kultakirjonnan tuloksena on ikoni. Tekijän henkinen kilvoitus on siinä tärkeässä asemassa”, sanoo Nina Osipova.

”Hyvä tekstiili-ikoni puhuttelee ihmistä sisäisellä sanomallaan, ei esteettisellä tavalla. Museokokoelmistakin löytyy kirjottuja ikoneita, jotka ovat teknisiä ja esteettisiä huippuja, mutta sisällöltään tyhjiä. Sama koskee tämän päivän tekijöitä: taituruus ei aina takaa puhuttelevuutta.”

Nina ja Nadeshda Osipova työskentelevät tutkien vanhaa ja tehden uutta. He asuvat Pyhän Kolminaisuuden luostarin naapurissa. Pyhittäjä Sergei Radonezilaisen perustama luostari on monella tapaa tärkeä paikka Venäjän ortodoksiselle kirkolle. Sen yhteydessä toimii muun muassa pappisseminaari ja hengellinen akatemia.

”Kiitos Jumalan, Pyhän Kolminaisuuden luostarin kirkkotekstiilien kokoelma on niin laaja, että pystymme aikakausittain seuraamaan alan kehitystä ja eri menetelmiä. Koska teemme kirjottuja ikoneita, käytämme paljon erittäin vanhaa keskiaikaista kuvastoa, näin pääsemme lähemmäksi uskontomme juuria.”

Kirjottu ikoni voi mestariompelijoiden mukaan koskettaa katsojaakin syvemmin kuin maalattu, sillä siihen on ladattu niin paljon työn vaativuuden vuoksi. ”Sitä joutuu pohtimaan perusteellisesti, kun työn kanssa joutuu olemaan niin pitkään.”

Valamon luostarin pääkirkossa on Osipovan kaksosten tapansa mukaisesti yhdessä kirjailema ehtoollispeitteiden sarja. Tavattoman taidokkailla kirkkotekstiileillä peitetään ehtoollislahjat liturgian aikana.

Teksti: Johanna Westersund
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Tekstit 10/06 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |