Alkutalven postikortti-idylli vallitsee Suomusjärven Pirttivaaran Karttimojoella. Peurokosken hierinmyllyllä on määrätön luppoaika. Sotkamon Saviahossa Lakiahon hierinmyllyn koneisto odottaa jauhattajaa. Kainuu säilytti meille kalevalaisen runouden. Sieltä tavoittaa myös viimeiset puromyllyt.

Puolangalta on kahdesta paikasta löydetty siitepölyä, jonka perusteella viljaa on Kainuussa viljelty yli 4 000 vuotta. Kivikautisten raivioiden jyvälaji on ollut ohra.

Aluksi vilja jauhettiin käsikivillä, mutta jo ajanlaskun alun tienoilla kehittyi hierinmylly. Sen keksiminen oli pakko, sillä kaupunkien väkimäärää ei pystytty enää ruokkimaan käsivoimin jauhetulla jauholla. Virtaava vesi valjastettiin pyörittämään jauhinkiviä.

Hierin- eli härkinmyllyn idea on yksinkertainen. Puro padotaan ja vesi johdetaan ränniä pitkin myllyyn. Laitteiston perusta on pohjassa oleva sammakkohirsi, jota myös orpaanportaaksi sanotaan. Siinä on reikä ja reiässä pystypuu, siipitukki. Sen alapäässä ovat säteittäiset siivekkeet, härkinlaudat. Kun rännin vesi syöksyy voimalla siivekepyörän toiseen laitaan, alkavat se ja akseli pyöriä.

Siipitukin yläpää menee kivensilmästä läpi. Alempi kivi pysyy paikoillaan, ylempää pyörittää akseli. Ylinnä koneistossa on tuutti, johon vilja, tavallisesti säkillinen kerralla, kaadetaan. Siitä se valuu kaukaloon, porsaaseen, josta jyvät annostellaan täristämällä yläkiven keskireiän läpi kivien väliin. Kun jyvät ovat murskautuneet, jauho poistuu ulkokehällä ja jää laidoilla varustetulle jauhopöydälle.

Periaatteessa juuri tällainen laitteisto on vähäisen majavapuron varrella sijaitsevasta Sotkamon Lakiahon myllyssä otetussa kuvassa. Kaikki on putsissaan ja uudenoloista korjausprojektin jäljiltä.

Mylly on tehty itsenäisyyden alkuvuosina perinteiselle myllypalstalle. Sen rakensivat osakastalojen, Lakiahon ja Honkavaaran kruununmetsätorppien, miehet. Vähäisen vesimäärän vuoksi pikkumyllyä voitiin käyttää vain syksyisin.

Kainuussa puromyllyt ovat olleet käytössä pidempään kuin missään muualla EU-alueella. Lakiahon palveluksia ei kuitenkaan ole tarvittu enää Olympia-vuoden jälkeen.

Vienan vieressä

Itärajalla Suomussalmella Martinselkosen erämaan kupeessa sijaitsee Peurokosken mylly. Tästä on linnuntietä vain 25 kilometriä Vuonniseen, Vienan kuuluun Kalevala-kylään.

Perinteiselle paikalle rakennettu mylly on vuodelta 1948. Se ei ehtinyt palvella montakaan vuotta, kun koneelliset kotitarvemyllyt syrjäyttivät sen. Osakkaina olivat Erkkilän, Pirttivaaran ja Päivärinteen talot, mutta myös Hallan, Piilolan ja Pohjolan talot käyttivät sitä. Useimmiten myllyä ylläpiti muutama talo, mutta saattoi osakkaita olla toista tusinaakin.

Karttimojoki on runsasvetisempi kuin Saviahon myllyn voimanlähde Iiliänjoki. Täällä voitiin syksyn jatkeeksi jauhaa myös talvella, jolloin syrjätaloista oli helppo vetää hevosella kuorma koskelle. Tuuttiin mahtui kerralla kaksi säkillistä; jauhoa niistä tuli puolessa vuorokaudessa.

Nämä kaksi myllyä ovat esimerkkinä niistä kolmestatoista, jotka kymmenkunta vuotta sitten toteutetussa myllyprojektissa kunnostettiin. Ennen sitä Kainuun vesimyllyt kartoitettiin. Niitä kirjattiin 75, valtaosa pieniä hierin- eli härkinmyllyjä. Ratasmyllyjä, joissa siipiratas pyörii vaaka-asentoisen akselin ympäri, löytyi muutamia. Vain kaksi oli sellaista, joissa vesi johdettiin ränniä pitkin rattaan yläpuolelle.

Selvityksen perusteella voidaan sanoa, että lähes pari vuosituhatta vanhan puromyllyperinteen viimeinen esiintymisalue on Kainuu. Tämä ei ole mikään ihme, sillä alue on ollut perinteisesti pikkumyllyjen luvattu maa. Vuonna 1885 lakkasi myllyvero. Silloin tiedetään Oulun läänissä olleen 60 veromyllyä, mutta kotitarvemyllyjä peräti 1 200. Määrä on valtava, kun koko maassa niiden määrä oli 4 500. Monella korpipurolla on saattanut rukluttaa kolme neljä pikkumyllyä perä perää.

Komea Komulanköngäs

Yksi kunnostetuista puromyllyistä oli Hyrynsalmen Komulankönkään hierinmylly. Kainuun nähtävyyksiä kolunnut on varmasti poikennut tällä könkäällä, samalla kun on käynyt Puolangan puolella läheisellä Hepokönkäällä, Suomen korkeimmalla.

Syväjoessa sijaitseva Komulanköngäs on erikoisuus. Joki tulee siinä kohtisuoraan lähes kymmenmetrisen kalliojyrkänteen päälle. Vedet syöksyvät putouksena alas komeasti vaahdoten.

Paikalla tiedetään olleen myllyn jo 1600-luvulta lukien. Ensimmäisen vei tulva. Nykyinen, järjestyksessään kolmas, on tehty 1900-luvun alussa. Sitä varten louhittiin luonnonuoman viereen rosvohotu, uusi väylä. Siihen syntyi oma putous. Sen niskalle rakennettiin mylly, Kainuun hierinmyllyistä tehokkain.

Tehosta kertoo ylempi myllynkivi, jonka halkaisija on suurempi kuin yleensä, yli metrin. Kuvassa näkyy yläkiven alapinta johtokuvioineen. Hehtolitra jyviä, painoltaan 75 kiloa, jauhautui tunnissa silloin, kun vettä virtasi runsaasti. Joutuisa mylly osoitti tarpeellisuutensa aina 1980-luvun alkupuolelle saakka.

Tänään Komulan hierinmylly ja köngäs ovat turistikohde. Paikan ohi kulkee UKK-vaellusreitti, joka periaatteessa johdattelee patikoijan Suomenlahdelta Jäämerelle.

Karppalan tehokone

Ristijärven Uvan kylässä vuolaan Torvenjoen Torvenkoskessa on ollut hierinmylly ikiajat. Vuonna 1915 entisen kehikon päälle rakennettiin uudenaikainen turbiinimylly. Aseseppä Joel Kemppainen toi idean Oulusta ja toteutti sen näkemänsä esikuvan perusteella. Turbiini oli tehokas voimakone. Se jauhoi kaksi säkillistä tunnissa.

Tästä tilamyllystä tuli pian kylämylly ja myöhemmin monitoimimylly. Kosken voima on pyörittänyt generaattoria, joka on kehrännyt sähköä. Turbiini on ollut pärehöylän, kenttäsirkkelin, puimakoneen ja suuren porakoneen voimanlähteenä. Se on palvellut aina 1960-luvun lopulle saakka.

Paltamon Kiehimän kylässä takana virtaa vähäinen Myllypuro. Rehevässä laaksossa on isojaossa 1867 erotettu myllypalsta. Kuusien katveessa on viihtynyt myllyjen suurperhe, kuusi hierinmyllyä ja pärehöylä. Jäljellä on enää kuvan Rinteen mylly, joka on saanut projektilta uuden elämän.

Komulan myllyyn verrattuna teho oli vaatimaton. Sen näkee purosta ja siitä kertovat kivetkin, joiden läpimitta oli 80 senttiä. Niiden välissä säkillinen jauhautui yön aikana. Vettä riitti myllylle vain syksyisin.

Talokas ei saanut perustaa myllyä mihin tahansa koskeen. Sitä varten piti erottaa myllypalsta. Sopivien paikkojen vähyyden vuoksi tämä johti yhteisomistukseen, eräänlaiseen osuustoimintaan.

Ympäristönäkökohdat on myllyasioissa otettu lukuun jo pitkään. Ruotsin kuningas Kristoffer antoi maanlain 1442. Sen mukaan myllystä eikä sen padosta, tammesta, saanut aiheutua haittaa muille myllyille sen enempää kuin kalastukselle tai vesiliikenteellekään.