JOULUKUU, 15.12.2005

Pulttitien Vuorisaarna

Hannu Ahti oli jo varatuomari, kun hän päätti opiskella myös papiksi. Myöhemmin hän tuli myös uskoon, perusti Vuorisaarnan hengessä Vaihtoehtoisen ammattikoulun syrjäytetyille nuorille ja suunnittelee nyt Vaihtoehtoista akatemiaa lahjakkaille peräkammarin pojille.

Vielä aikamiehenäkin Hannu Ahti, 64, näki toistuvasti samaa unta.

Unessa hän valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin, ja vaikka hän tietääkin olleensa ylioppilas jo parikymmentä vuotta, hän on huolissaan. Kuluneiden vuosien aikana hän ei ole lukenut ruotsia, joten miten hän selviää?

Uni tuntuu ahdistavalta. ”Sä olet huono, sä olet epäonnistunut… Se kokemus on jäänyt niin syvälle, että se tuli uniin vuosikymmenten jälkeenkin”.

Ahdin uni on kuitenkin sikäli merkillinen, että samaa unta on kertonut näkevänsä moni muukin keski-ikäinen koululainen – eli koululaisia me tosiaan taidamme olla hautaan saakka, vaikka ei kai V. A. Koskenniemi runollaan ihan tätä tarkoittanutkaan.

Ahtia väite unen yleisyydestä hiukan hämmästyttää.

”Nähtävästi koulu on yleisemminkin koettu tavattoman traumaattiseksi. Olen sanonutkin, että minä edustan niitä kymmeniä tuhansia, jotka kantavat tätä huonommuuden taakkaa”, sanoo Ahti, joka on varatuomari, pappi ja Vaihtoehtoisen oppisopimus- ja ammattikoulun toiminnanjohtaja ja joka urallaan on ehtinyt olla sekä Rääkkylän nimismies että Tuusulan kappalainen.

Siinä jo onkin ihan mukavasti töitä ja tutkintoja miehelle, joka koulussa sai jatkuvasti yksi miinuksia ja joka lopetti koulunkäynnin kokonaan jäätyään toisen kerran keskikoulun viidennelle.

Rehtori onnitteli Ahtia päätöksestä. Ahti lähti merille.

Hannu Ahdin opiskelu alkoi sujua vasta parikymppisenä; vika ei ollut älyssä vaan pulpetissa ja kaikessa, mitä siihen liittyy. 1950-luvun lopussa hän oli Saksassa töissä, koki jotakin mitä hän nyt kutsuu lukuherätykseksi, tilasi veljeltään kaikki siihenastiset saksankielen ylioppilaskokeet ja kiusasi työkavereitaan käännöksillä.
”Koulussa minulta ei onnistunut mikään. Olen usein miettinyt lauseen tätä alkua Hänen isänsä on sanonut hänen usein. Käänsin sen ruotsiksi Hans sin far är säga hennes ofta… Käännöksessä oli siis kaikki päin persettä, vaikka porvarikodin lapsena olin saanut vielä yksityisopetustakin.”

”Olisi tietysti voinut kuvitella, että pedagogillakin olisi tullut jotakin mieleen, kun oppilas tietää kaikki sanat, mutta silti kaikki on sataprosenttisesti väärin. Mutta ei vaan tullut.”

”Vieläkin hävettää…”

Häpeä on sitkeää tahmaa, mutta totta kai nyt, puolivuosisataa myöhemmin, Ahtia myös naurattaa.

1950-luvulla ei vielä tiedetty, että viidennes lapsista kärsii jonkinlaisista oppimisvaikeuksista tai oppii toisin kuin muut. Ne jotka eivät normaaliin opetukseen sopeutuneet, tekivät yleensä niin kuin Ahti teki. Ruumiillista työtä riitti, ja ainakin Helsingissä ja muissa satamakaupungeissa meri korjasi koulussa epäonnistuneet. ”Suurin osa merelle lähtijöistä tietysti alkoholisoitui ja tuhoutui, mutta minä nyt kuuluin selviytyjiin.”

Tätä vapautta ei enää ole. Nykyisin merimieskin tarvitsee ammattitutkinnon, ja ne jotka eivät pärjää koulussa, syrjäytyvät. Riski koskee edelleen erityisesti tuota viidennestä, niitä jotka eivät opi koulussa säädettyyn tapaan, ja juuri heidän asiaansa Ahti alkoi 1980-luvulla päättäväisesti ajaa. Luokalle jäämiset ja kiinnitys yhteisiin painajaisiin olivat hänet siihen pätevöittäneet.

Aluksi syntyi Vuorisaarna ry.

Kadun nimi on paikkaa myöten. Pulttitie Helsingin Herttoniemen teollisuusalueella ei arkkitehtonisesti hehku high techia tai muuta trendikästä, vaikka modernin liike-elämän suuntaan alue koko ajan kehittyykin.

Pulttitie 9:ssä tälle kehitykselle on annettu myöten vain lisäämällä koulutustarjontaan valokuvauslinja. Muutoin Vaihtoehtoinen oppisopimus- ja ammattikoulu kouluttaa juuri niihin perinteisiin ammatteihin, jotka ovat jääneet muotien jalkoihin: täältä valmistuu automekaanikkoja, autopeltiseppiä, puuseppiä, venepuuseppiä. Catering-linja eli suurtalouskokkien koulutus alkoi mielenkiintoisesti:

”Alussa meillä oli vain verhoomolinja ja autotekniikka, vähän yli kaksikymmentä oppilasta, ja me kävimme lähikuppiloissa syömässä, mutta saimme kaikkiin porttikiellon, koska olimme aggressiivista ja huonokäytöksistä porukkaa. Niin piti perustaa koululle myös kokkilinja.”

Ahti virnistää. On vähän vaikea sanoa, miten tosissaan hän on, eikä hyvää juttua viitsi pilata tivaamalla. Päätöksenteon notkeudesta ja byrokratian puutteesta juttu ainakin todistaa:

”Ei asiasta sen suurempia pohdintoja ollut. Se oli käytännön sanelema pakko; pitihän poikien syödä. Ja nyt kokkilinja on täällä kaikkein menestyksekkäin. Sen oppilaista 80 prosenttia suorittaa perustutkinnon, ja kaikki työllistyvät.”

Ahdin alkuperäinen idea oli yksinkertainen niin kuin nerokkaat ideat tapaavat olla. Jos nuorella on taipumusta varastaa autoja, annetaan hänelle autoja rassattaviksi, remontoitaviksi ja ajettaviksikin, ja niin hän oppii samalla ammatin. Opetus perustuu työntekoon, ei teoriaan.

Selvää siis on, että Vaihtoehtoinen ammattikoulu on erityisesti suunnattu niille, joilla vaihtoehdot ovat vähissä.

Koulu on toiminut kohta 20 vuotta, ja nykyisin se ottaa noin kaksisataa uutta oppilasta vuosittain. Koulusta on tullut myös kansainvälinen; Pulttitiellä koulutetaan maahanmuuttajia.

Pääsyvaatimuksia kouluun on kaksi: pitää olla työtön ja pitää olla halukas oppimaan.

Alun perin Ahti olisi halunnut pistää pystyyn myös vaihtoehtoisen peruskoulun, mutta se kariutui lainsäädäntöön. Nyt hänellä sen sijaan on olemassa valmis suunnitelma vaihtoehtoiseksi akatemiaksi; esitys odottaa työministeriön päätöstä. Akatemiassa voisivat opiskella ja työllistyä ne ns. peräkammarien pojat, joiden on mahdotonta pärjätä normaalissa opiskelussa.

”Näiden ikuisten opiskelijoiden määrä on jatkuvasti lisääntynyt, ja usein he ovat lahjakkaita, jopa monilahjakkuuksia, mutta eri syistä he eivät kykene tavalliseen työelämään.”

1980-luvulla Hannu Ahtia askarrutti, miten Raamatun Vuorisaarnan oikeudenmukaisuuden opit olisi muunnettavissa yhteiskunnallisiksi käytännöiksi.

Ahti oli valmistunut varatuomariksi 1960-luvun lopulla, opiskellut nimismiehen ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijän työnsä ohessa papiksi ja tullut hiukan pappisvihkimyksensä jälkeen myös uskoon. Itse asiassa uskoontulo tapahtui kahdesti.

”Ja sitten en enää ollut vakaumukseltani huijaripappi…” Asian muotoilu naurattaa Ahtia itseäänkin.

Herätykset alkoivat kuitenkin jo Saksassa, ja ratkaiseva oli lukuherätys.

”Se muutti koko elämäni. Koulussa olin saanut yksi miinuksia tai hiukan parempia, jos lunttasin, mutta lukuherätys muutti suhtautumiseni itsensä kehittämiseen ja täytti koko elämän.”

Ensimmäistä uskoontuloaan jonkin verran papiksi vihkimisen jälkeen Ahti kuvaa jollakin tavalla ”kielteisen löyhkääväksi, jalat ilmassa leijailevaksi”, siksi tasoksi jolle enemmistö uskovaisista hänen nähdäkseen pyrkii jäämään. Toinen kääntymys merkitsi sitä, että Ahti tipahti taivaista takaisin maan päälle.

Ahdista näyttää tulleen sosiaalinen ja taisteleva pappi, sellainen joka ideana ei hänen ikäluokalleen ollut aivan vieras, mutta joka nykyisin, jolloin suositaan pikemminkin hyväntekeväisyyttä kuin varsinaista toimintaa, saattaa tuntua oudolta.

Mitä tämä oikein tarkoittaa? Hannu Ahdin mukaan ajatuksena oli tuoda taivasten valtakuntaa maan päälle eli taistella Vuorisaarnan hengessä epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Sopiva oikeudettomien ryhmä löytyikin läheltä: ne 20 prosenttia lapsista jotka joutuvat opiskelemaan 80 prosentin ehdoilla, jotka epäonnistuvat ja jotka syrjäytetään.

Ahti puuttuu siis enemmistödemokratian ilkeimpään ongelmaan. Mitä oikeuksia on vähemmistöllä ja ns. poikkeavilla, edes silloin kun heitä on niin paljon, että he ovat jo osa normaaliutta?

Tässä hengessä syntyi Hannu Ahdille 1980-luvulla ajatus nuorten tekemien rikosten sovittelusta, ”toisin sanoen rikoksen uhri kohtasi rikoksen tekijän, usein pahoinpitelijän, joka saattoi ensimmäistä kertaa nähdä, että jokaisella teolla on seurauksensa”.

Samassa hengessä syntyi toiminnan alkuvaiheissa nuorille suunnattu autoprojekti, joka tuotti kuolemattoman iskulauseen: Älä varasta, aja omallasi.

Myöhemmästä kehityksestä Ahti on kirjoittanut kirjan Vaihtoehtoinen ammattikoulu, joka on sikälikin mukavaa luettavaa, että siitä saa hyvän kuvan paitsi raadollisessa maailmassa tapahtuvista onnistumisista myös epäonnistumisista ja tehdyistä virheistä.

Kaiken tämän toiminnan järjestäytyneenä muotona oli aluksi Vuorisaarna ry, jonka Ahti ideoi 1986 yhdessä opetusneuvos Juhani Meriluodon ja toimistopäällikkö Heimo Sihvolan kanssa – ja Vuorisaarnan perusajatuksen taas voi lukea siitä kirjasta, jonka tulkitsemiseen pastori Ahti on saanut koulutuksen.

”Ajatus Jumalan valtakunnasta maan päällä oli alun perin myös Setlementtityön keskeinen sanoma ja Sigfrid Sireniuksen idea. Sä et ehkä tästä tiedä, eikä näistä tiedä enää kukaan muukaan, mutta tämä alun perin oli setlementtityön tarkoitus.”

”Ja tämä toinen kääntyminen, että palaudut leijailevasta uskonnollisuudesta, työtoveriksi kuten Paavali sanoo, on siis parhaimmillaan sitä, että elät ja olet valmis kärsimään ja jopa kuolemaan ylevän asiasi puolesta…”

”Se jotenkin tähtää sellaiseen vallankumoukseen, jossa veri vuotaa, mutta ei niinkään toisten veri vaan oma. Ja väitän, että jos uskonnollinen kääntymys johonkin johtaa niin sellaisen moraalisen ihmisen syntymiseen, joka panee kaiken alttiiksi juuri tällaisen epäoikeudenmukaisuuden takia.”
”Mutta ei se minussa siihen ole johtanut…”

”Ja olen huomannut, että olen kertonut eri tahoille vähän eri tavoin tätä… Ehkä minua on vähän hävettänyt…”

”Sitä paitsi monet asiat ymmärtääkin vasta jälkeenpäin, joten ei tämä ollut minulle selvää silloin, kun niitä ratkaisuja tein.”

Ahti on niitä, jotka ilmiselvästi kavahtavat toiminnan luutumista:

”Katso mitä hyvänsä, kaikki kääntyy vastakohdakseen. Kapitalismin vapaus on kartellien vapautta parhaimmillaan, sosialismin ihanuudesta tuli ihmisten vankila, ja myös kirkollinen kahden tuhannen vuoden traditio on kääntynyt vastakohdakseen.”

”Tämä koulu on ollut minulle näköalapaikka yhteiskuntaan mutta myös omaan heikkoon itseeni. En kuitenkaan ole uskaltanut ottaa sitä viimeistä askelta.”

Ahti ei vaikuta palavasilmäiseltä julistajalta, ei oikeastaan edes suurelta saarnamieheltä. Vierasta hänen moraalinen ehdottomuutensa silti hätkähdyttää: viimeinen askel tarkoittaa käytännössä sitoutumista asiaansa loppuun saakka, sillä – niin kuin Ahti sanoo – ”tämä yhteiskunta ei kestä yhtäkään moraalista kuolemaa”.

”Mä en ole riittävän moraalinen, mutta odotan, että se moraalinen ihminen jostakin vielä putkahtaa.”

”Mutta ehkä tällaisen sanominenkin on hiukan… Tämä menee nyt vähän filosofoinniksi…”

Kierrämme koulutaloa. Ohitamme luokan, jossa joukko maahanmuuttajia opiskelee. Toisessa luokassa nuoret tytöt ovat keskittyneet tietokoneisiin. Yksi halli on täynnä polttomoottorilla käyviä pienkoneita; täällä niitä korjataan ja kierrätetään uudelleen käyttöön. Ja sitten on autoja, tietysti.

Yritän ajatella, että myös tämä on sovittelua. Niin Hannu Ahti asian näkee. ”Vaihtoehtoinen ammattikoulu on 80 prosentin enemmistön ja 20 prosentin vähemmistön keskinäistä sovittelua, ja tämä viidennes, jonka olisi pitänyt saada oma osansa opetus- ja sosiaalitoiminnan rahoituksesta, on tässä sovittelussa uhri.”

Ahdin logiikka johtaa tietysti siihen, että enemmistö, 80 prosenttia, on rikoksen tekijä, koska se pyrkii syrjäyttämään vähemmistön, eikä siinä logiikassa vikaa ole – historia vain on osoittanut, että missään yhteiskunnassa enemmistö ei ikinä ole ollut syytettynä.

Pulttitien koulussa opiskellaan käytännön työtä eikä teoriaa, ja saattaa olla, että myös Hannu Ahdin teoria tuntuu etäiseltä mutta on sillä myös kiehtovuutensa. Tällaisesta ajattelusta ammattikoulun idea lähti:

”Miten sen nyt lyhyesti sanoisi? Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille sen ohessa annetaan. Suomeksi sanottuna, etsikää Jumalan tahdolle perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää ja uudestisyntyneen ihmisen persoonallisuutta, Kristuksen kaltaisuutta, niin kaikki mitä syötte, juotte ja päällenne puette sen ohessa teille annetaan…”

”…sen sijaan että se valtion työmarkkinalaitoksen ja kunnallisen sopimusvaltuuskunnan ja myös kirkon sopimusvaltuuskunnan jokavuotisten tupo-neuvottelujen taistelun tuloksena saataisiin…”

Hannu Ahti, onko olemassa runsaasti tahoja, jotka toivovat tämän epäonnistuvan?

”On niitä. On julkisia vihamiehiä, jotka kaikin tavoin ovat yrittäneet tätä torpedoida.”

Keitä?

”Jotkut työvoimatoimistojen ihmiset saattavat olla heitä, on tästä käyty laajaa keskusteluakin. Nähtävästi muissa aikuiskoulutuskeskuksissa oppilasaines on huomattavasti parempaa, ja juuri me työllistämme, usein väsymykseen saakka, työvoimatoimistoja, jotka joutuvat tekemään työtä jota parempien ihmisten kanssa ei tarvitse tehdä.”

”Me edustamme kohderyhmää, joka ei aina käyttäydy niin kuin toivottaisiin.”

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Tekstit 12/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |