Kodin Pellervo

HELMIKUU, 16.2.2006

Piristystä kukkaikkunalle

Talven taituttua pimeässä sinnitelleet huonekasvit kaipaavat huolenpitoa. Lisääntyvä valo, uusi multa ja muut hoitotoimet saavatkin sisäkasvit virkistymään. Piristystä kukkaikkunalle tuovat kirjavalehtiset kasvit.

Nyt huonekasvit näyttävät enemmän tai vähemmän nuutuneilta. Kuivaan huoneilmaan ja vähään valoon tyytyvät tosin voivat paremmin kuin vaateliaat ja ohutlehtiset kumppaninsa. Kevätauringon paistaessa yhä kirkkaammin viedään huonekasvit suihkuun: kuivat lehdet karisevat pois ja jäljelle jääneet puhdistuvat pölystä. Samalla multa kastuu läpikotaisin, ja mullanvaihto ja muut hoitotoimet rasittavat kasvia mahdollisimman vähän.

Venähtäneet kasvit leikataan alas ja otetaan uusia pistokkaita, tuuheat jaetaan ja kuolleet kasvit saatetaan kompostiin. Kukkaikkunan aukkopaikkoihin hankitaan korealehtisiä viherkasveja.

Värikäs ihmepensas

Ihmepensas (Codiaeum var. pictum), jota kutsutaan myös krootoniksi, on kaunis ja tyylikäs. Viljelyssä on useita lajikkeita, joiden lehtimuodot ja värit vaihtelevat, mutta kaikkien lehdet ovat kovia ja kiiltäviä, useimmiten myös kauniin kirjavia. Lehtien kirjavuuteen vaikuttavat valon määrä ja lannoitus sekä kasvuvaihe siten, että vanhimmat lehdet ovat tavallisesti värikkäämpiä kuin uudet.

Ihmepensas menestyy sekä valossa että varjossa, mutta kovin pimeässä paikassa kirjavat lehdet muuttuvat lähes kokonaan vihreiksi. Täysin pimeässä ja liian märäksi kasteltuna kasvi myös tiputtaa herkästi lehtiä.

Suora auringonvalo muutaman tunnin ajan päivässä on tarpeen pitämään lehdet kauniin kirjavina. Ihmepensas tarvitsee kuitenkin varjostusta kirkkaan kevätauringon suoraa paahdetta tai eteläikkunan keskikesäistä paistetta vastaan. Tasainen kosteus ja kaliumvoittoinen lannoitus pitävät kasvin kukoistavana vuodesta toiseen.

Vaatimaton punalehti

Punalehti on menneiden vuosikymmenien suosittu ja helppohoitoinen. Voimakkaan tummanpunainen kirjopunalehti (Iresine herbstii) ja kellankirjava keltapunalehti (I. herbstii 'Aureoreticulata') ovat piristäviä vihreiden kasvien joukossa.

Nopeakasvuiset punalehdet viihtyvät valossa ja sietävät jopa paahdetta. Kasvukaudella runsas kastelu ja riittävä lannoitus ovat tarpeen, jotta kasvi ei varista lehtiään. Punalehtiä on helppo uusia pistokkaista keväisin.

Komea kuningasbegonia

Begonioiden joukossa on useita lajeja, joiden koristearvo perustuu enemmänkin värikkäisiin lehtiin kuin kukkiin, kuten tiikeri-, rautaristi-, pronssi- ja pilkkubegoniat. Koristeellisimmat ja muhkeimmat lehdet lienevät kuitenkin kuningasbegonialla (Begonia Rex -ryhmä), josta löytyy toinen toistaan värikkäämpiä ja kirjavampia lajikkeita. Kuningasbegonian lehdissä on yleensä keskellä tumma tähtikuvio, muu väritys vaihtelee vaalean- ja purppuranpunaisesta valkoiseen ja vihreän sävyihin.

Kuningasbegoniat, samoin kuin muut lehtibegoniat, tarvitsevat runsaasti valoa, jotta kirjavuus ja värikkyys säilyvät kauniina. Kasvukaudella on huolehdittava riittävästä kastelusta, tarvittaessa jopa päivittäisestä, mutta mullan pinta saa välillä kuitenkin kuivahtaa. Talvella ohuet lehdet kärsivät helposti kuivuudesta.

Lehtibegonioita lisätään joko latva- tai lehtipistokkaista, juurakollisia lajeja myös juurakon kärkipaloista.

Eksoottinen kirjolehti

Kirjolehden (Caladium) jalostetuilla lajikkeilla on mitä mielikuvituksellisimman väriset ja muotoiset lehdet. Suuret 25–35-senttiset lehdet ovat pitkä- ja siroruotiset. Lehtihangoista työntyvillä kallamaisilla kukilla ei ole varsinaista koristearvoa, ja yleensä ne poistetaan jo nuppuvaiheessa, jotta uusien lehtien kasvu ei tyrehdy.

Kirjolehti viihtyy runsaassa hajavalossa, mutta suora auringonpaiste aiheuttaa ohuisiin lehtiin rumia laikkuja. Trooppisesta Amerikasta kotoisin oleva laji tarvitsee kasvukaudella runsasta kastelua ja lannoitusta. Alkutalvella kirjolehti kuihduttaa tavallisesti kaikki lehtensä ja pitää muutaman kuukauden lepokauden.

Nauriin kokoiset mukulat istutetaan uudestaan yksitellen ruukkuun maaliskuussa ohuesti peittäen, jotta mukulat eivät mätäne. Juurrutusaikana tarvitaan vähintään 22 asteen lämpö. Kun idut kasvavat esiin, lisätään multaa.

Nukkumatti ja sukulaiset

Nukkumatti, nykyiseltä nimeltään paavonnukkumatti (Maranta leuconeura) on vanha tuttu huonekasvi. Vanhin ja tunnetuin lajike lienee 'Kerchoviana', jota kutsutaan myös nimellä Mooseksen kivitaulut kymmenen ruskean lehtilaikun takia. Myös lajike 'Erythroneura' on paljon käytetty. Sen lehdet ovat kelta-puna-vihreäkirjavat.

Nukkumatin lähisukulaiset maijat (Calathea), nukkuleenat (Stromanthe) ja raitamatit (Ctenanthe) ovat keskenään melko saman näköisiä, pystykasvuisia ja kaunislehtisiä huonekasveja, joiden lehdet nousevat illalla pystyyn nukkumattien tapaan. Kaikista on olemassa lukuisia eri lajeja ja lajikkeita, joten valinnanvaraa riittää.

Niin nukkumatit, -leenat, maijat kuin raitamatitkin tyytyvät kautta vuoden hajavaloon. Suorassa auringonpaahteessa lehdet kiertyvät helposti rullalle ja niiden reunat ruskettuvat. Liiallinen auringonvalo yhdistettynä kuivaan huoneilmaan lisää tuholaisvaaraa. Punkit viihtyvät valitettavan hyvin kaikkien mainittujen lajien lehdissä.

Helppohoitoinen kirjovehka

Kirjovehkoista (Diffenbachia) löytyy useita lajeja ja lajikkeita, ja niiden lehtien kirjavuus vaihtelee. Kasvit pitävät runsaasta hajavalosta, mutta eivät suorasta auringonpaisteesta. Etenkin hyvin valkokirjavat lajikkeet ovat arkoja paahteelle.

Vaikka kirjovehkat pitävät lämmöstä ja kosteasta ilmasta, viihtyvät ne melko hyvin kuivassakin huoneilmassa. Kasvun aikana multa pidetään tasaisen kosteana, talvella pinta saa välillä kuivahtaa. Liian korkeaksi kasvaneen yksilön voi leikata alas; latva juurrutetaan uudeksi kasviksi ja tynkä kasvattaa uuden haaran.

Kestävät laikkuvehkat

Laikkuvehkat (Aglaonema) viihtyvät kuivassa huoneilmassa, runsaassa lämmössä ja niukassa valossa, joten ne ovat arvokkaita huonekasveja nykyaikaisissa kodeissa. Tunnetuin suvun edustaja on malakanlaikkuvehka (A. commutatum var. robustum), josta on viljelyssä useita eri lajikkeita.

Suosittuja ovat myös kirjolaikkuvehkan (A. Nitidum -ryhmän) lajikkeet 'Silver King' ja 'Silver Queen', joiden lehdissä on hopeanhohtoisia laikkuja. Laikkuvehkoja lisätään pistokkaista.

Herttainen hopeaköynnös

Hopeaköynnöksistä (Scindapsus pictus) tunnetuin lienee lajike 'Argyraeus', jonka pieniä himmeänvihreitä lehtiä koristavat hopeanharmaa kuviointi ja reunus. Kotiseudullaan Kaakkois-Aasiassa laji kasvaa kiipimäjuuriensa avulla puunrunkoja tai muureja pitkin. Meillä se on kuin kotonaan viherhuoneessa tai terraariossa, mutta menestyy myös amppelissa kasvatettuna.

Hopeaköynnös tarvitsee päivittäin hetken suoraa auringonvaloa, jotta lehtien kuviointi säilyy. Kuivassa huoneilmassa muutaman kerran päivässä annettu suihkutus parantaa kasvin viihtyvyyttä.

Hopeaköynnöstä on helppo lisätä latvapistokkaista, joita istutetaan useampi samaan ruukkuun.

Kasvit puhdistavat huoneilmaa

Huonekasvit ovat tärkeä osa sisustusta ja ne tuovat viihtyisyyttä kotiin, työpaikalle ja julkisiin tiloihin. Esteettisen merkityksen lisäksi niillä on myös vaikutusta huoneilman laatuun. Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallitus NASA on tutkinut vuodesta 1980 lähtien huonekasvien ilmaa puhdistavaa vaikutusta.

Monet tutut kasvit parantavat sisäilmaa poistamalla siitä haitallisia kemiallisia aineita ja lisäämällä ilmankosteutta. Kasvit lisäävät siis ihan tutkitustikin sekä henkistä että fyysistä hyvinvointiamme.

Kasvien vaikutusta sisäilmaan tutkittiin tiiviissä huoneessa, jonka sisustukseen oli käytetty synteettisiä, kemiallisia yhdisteitä haihduttavia materiaaleja. Todettiin, että kasvit pystyvät puhdistamaan ilmaa yhtä tehokkaasti kuin hiilisuodattimet. Kasvien kyky puhdistaa ilmaa perustuu yhteyttämiseen, jonka yhteydessä ne samalla imevät haitallisia aineita lehdissä olevien ilmarakojen kautta. Kasvin haihduttaessa syntyy virtaus, joka kuljettaa epäpuhtauksia juuristoon. Juuristomikrobit puolestaan hajottavat ne pieneliöiden ja kasvien ravinnoksi; kasvit tavallaan syövät ilman epäpuhtauksia.

Tutkittavista 50 kasvista sai eniten kokonaispisteitä kultapalmu (Chryasilidocarpus lutescens). Muutkin huonekasveina käytetyt palmut olivat hyviä ilmanpuhdistajia, samoin muun muassa traakkipuut, viikunat, saniaiset, vehkat sekä muratti, kultaköynnös, ihmepensas ja muulinkorva.

Formaldehydiä huoneilmasta poistivat tutkimuksissa parhaiten kaarisulkasaniainen (Nephrolepis exaltata), krysanteemi, gerbera, tuoksutraakkipuu (Dracaena fragrans), kaislavuoripalmu (Chamaedorea seifrizii) ja kumiviikuna (Ficus elastica).

Ksyleeniä ja tolueenia poistivat parhaiten puolestaan kultapalmu, pikkutaateli (Phoenix roebelenii) ja perhoskämmekkä (Phalaenopsis). Japaninpensaspalmu (Rhapsis excelsa) oli paras ammoniakinpoistaja.

Runsas kasvien määrä lisää myös huoneilman kosteutta, minkä seurauksena ilman haitallisten mikrobakteerien suhteellinen määrä vähenee. Mikrobakteerien määrä on pienimmillään, kun ilman suhteellinen kosteus on yli 70 prosenttia, mutta silloin ovat tekstiilit ja rakenteet vaarassa homehtua. Ihmisten kannalta ihanteellinen ilman kosteus olisi 50–60 prosenttia. Parhaat kostuttajat tutkimuksissa olivat kultapalmu, kaislavuoripalmu ja sulkasaniaiset.

Jotta kasvit pystyvät toimimaan sisäilman parantajina, on niillä oltava hyvät kasvuedellytykset, siis riittävästi valoa, kastelua ja lannoitusta. On huolehdittava myös tuholaisten torjunnasta ja pidettävä kasvien lehdet pölyttöminä, jotta yhteyttäminen ja haihduttaminen toimivat tehokkaasti.

Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti: