Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

HUHTIKUU 18 | 4 | 2002

Parhaat palat pitsoista

Anjovis- ja kirjolohipitsaaPizzapohjan voi tehdä itse tai ostaa valmiina. Kotitekoinen tomaattikastike on onnistuneen pizzan perusta. Täytteiden käyttöä rajoittaa vain mielikuvituksen puute. Juusto kuuluu jokaiseen pizzaan.

Pizzapohja
(2 pientä tai 1 iso pizza)
1 dl haaleaa vettä
1/3 pkt (15 g) hiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja kaaviloi tai taputtele se kahdeksi noin 20 sentin pyöreäksi levyksi. Anna pohjien kohota pellillä leivinpaperin päällä liinalla peitettynä 20–30 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte. Jos käytät pakastettua pizzapohjaa, niin paista pakkauksen ohjeen mukaan.

Tomaattikastike
1 sipuli hienonnettuna
(3 valkosipulinkynttä hienonnettuna)
tilkka öljyä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1/2 dl tomaattisosetta
1/2–1 kasvisliemikuutiota
1 tl sokeria
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1–1 1/2 tl basilikaa, oreganoa tai timjamia
tilkka vettä

Kuullota sipulisilput öljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska ja -sose, liemikuutio, sokeri, pippuri ja yrtti. Anna kiehua hiljalleen 10–15 minuuttia välillä sekoittaen ja anna jäähtyä.

Tomaattikastiketta voi käyttää kaikkiin pitsoihin levittämällä sen alimmaksi pohjan päälle. Voit lisätä tomaattikastiketta myös kastikkeisiin, keittoihin ja patoihin makua antamaan ja käyttää pastan kastikkeena. Voit käyttää sen asemesta valmista pestokastiketta niin saat eri makuisen pizzan.

Kinkku-ananaspizza
2 pizzapohjaa
2 dl tomaattikastiketta
n. 150 g (3 dl) kinkkusuikaleita
2 dl esikäsiteltyjä sieniä
1 tlk (a' 227 g) ananaspaloja
150 g Auramurua

Levitä tomaattikastike kohonneille pizzapohjille. Laita kinkkusuikaleet, sienet ja ananaspalat päälle. Ripottele juustomurut pinnalle. Paista 225–250-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

Viiden maun herkkupizza
2 pizzapohjaa
2 dl tomaattikastiketta
1 dl herkku- tai metsäsieniviipaleita
1/2 dl purjosilppua
2 dl kuorittuja katkarapuja tai simpukoita
4–6 valutettua parsatankoa tölkistä
2 dl kinkkusuikaleita
2 dl metvurstisuikaleita
1–2 tl oreganoa
3–4 dl pizza- tai mozzarellajuustoraastetta

Levitä tomaattikastike kohonneelle pizzapohjalle. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta. Sommittele sieni-purjoseos, katkaravut, parsat ja kinkku- ja metvurstisuikaleet säteettäin pohjan päälle. Ripottele pinnalle oregano ja loput juustoraasteesta. Paista 225–250-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

Metvursti-jalopenopizza
2 pizzapohjaa
2 dl tomaattikastiketta
100–150 g metvurstia suikaleina
1–2 dl säilöttyä jalopenoa (chiliä) suikaleina
2 dl parmesaaniraastetta tai muuta juustoraastetta
1 pallo mozzarellajuustoa raastettuna
Salaatti:
4 dl rucola- tai muuta salaattia suikaleina
1–2 dl pinjan- tai auringonkukan siemeniä
1–2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Levitä tomaattikastike ja puolet parmesaaniraasteesta pizzapohjille. Ripottele metvursti- ja jalopenosuikaleet sekä loput juustoraasteet päälle. Paista 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia. Paahda siemenet kuivalla pannulla ja ripottele salaattisilpun päälle. Mausta öljy suolalla ja pippurilla. Pirskottele öljy salaatin kastikkeeksi.

Kirjolohipizza
2 pizzapohjaa
2 dl tomaattikastiketta tai pestoa
n. 150 g graavia kirjolohta suikaleina
1/2 punasipulia ohuina renkaina
1 tl kuivattua tilliä
2–3 dl mozzarella- tai pizzajuustoraastetta

Levitä tomaattikastike pizzapohjille ja sen päälle puolet juustoraasteesta. Asettele kalapalat ja punasipulirenkaat päälle. Ripota pinnalle tilli ja loppu juusto. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Perhepizza kalkkunasta/broilerista
2–3 annosta pizzataikinaa
2–3 dl tomaattikastiketta
n. 500 g kypsiä kalkkuna- tai broilerisuikaleita
tai lintujauhelihaa paistettuna ja maustettuna
1 tlk (400 g) ananasrenkaita
2 banaania viipaleina
1 dl pähkinärouhetta tai suolapähkinöitä
2–3 tl pizzamaustetta
4–5 dl mozzarella- tai pizzajuustoraastetta

Valmista taikina ja kaaviloi tai taputtele pellille leivinpaperin päälle. Jos haluat ohuen pohjan, tee taikinaa kaksinkertainen annos. Jos taas haluat paksun ja mehevän piirakkamaisen pohjan, tee kolminkertainen annos. Anna kohota. Levitä pohjalle tomaattikastike, puolet juustoraasteesta, lintusuikaleet (ainakin kypsiä kalkkunasuikaleita saa valmiina) tai paistettu ja maustettu lintujauheliha, valutetut ananasrenkaat, viipaloidut banaanit, pähkinät, pizzamauste ja juustoraaste. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Anjovispizzaviipaleet
2 annosta pizzataikinaa
n. 3 dl tomaattikastiketta
2 rasiaa (125 g) anjovista
2 dl kapriksia tölkistä
2–3 tomaattia viipaleina
2 tl oreganoa tai pizzamaustetta
3–4 dl kevyt Turunmaa- tai pizzajuustoraastetta

Valmista pizzataikina ja kaaviloi se kahdeksi pellin pituiseksi 15 sentin levyksi. Anna kohota. Levitä päälle tomaattikastike, puolet juustosta, valutetut anjovikset ja kaprikset sekä tomaattiviipaleet. Ripottele pinnalle oregano tai pizzamauste ja loput juustosta. Paista 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia. Leikkaa ennen tarjoilua viipaleiksi.

Kasvistäytteiset pikkupizzat
(n. 10 kpl)
2 annosta pizzataikinaa
2–3 dl tomaattikastiketta tai pestokastiketta
200 g mozzarellapalloja kuutioina
1 punainen paprika kuutioina
2 dl sieniviipaleita
1 dl purjoviipaleita
2–3 tomaattia tai kirsikkatomaatteja viipaleina
mustia tai vihreitä oliiveja puolikkaina
1–2 dl parmesaaniraastetta

Pyöritä pizzataikinasta 10 pullaa ja kaaviloi tai painele ne litteiksi noin 10 sentin pyörylöiksi. Anna kohota. Levitä pohjille mozzarella-, ja paprikakuutiot sekä sieni-, purjo- ja tomaattiviipaleet. Laita pizzoille oliivinpuolikkaita, mausta basilikalla ja ripottele parmesaaniraaste päälle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Kaalisalaatti pizzan kumppaniksi
1/2 valkokaalia suikaleina
1 sipuli silputtuna
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
rouhittua mustapippuria

Nuiji kaalisuikaleita, jotta ne hiukan pehmenevät. Sekoita muut ainekset joukkoon ja anna tekeytyä hetki kylmässä.

Teksti: Pirjo Saastamoinen
Sähköpostipirjo.saastamoinen@kolumbus.fi
Kuva: Pekka Haraste


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |