Kodin Pellervo

KESÄKUU, 1.6.2006

Uusi Vanha Musta

Vanha Musta on kaunis ja hyvä.

Kokenut perunanviljelijä nosti maatiaisen Vanhan Mustan uudelleen kauppaperunaksi. Kaunis ja hyvänmakuinen lajike on yksille nostalginen ihanuus, toisille uusi tuttavuus.

Hirvosilla on menossa 32. vuosi perunan ammattimaisen viljelyn parissa. Tilan isäntä, Juhani Hirvonen, oli torilla myymässä isänsä kasvattamia pottuja jo kymmenenvuotiaana. Uransa huipentumana hän pitää itäsuomalaisen, maatiaisen Vanha Musta -perunalajikkeen ottamista uudelleen viljelyvalikoimaansa.

Puoliso Tarja Hirvonen on myös antanut elämänsä potaateille, eikäpä perunan viljeleminen ole pelottanut perheen jälkikasvuakaan, vaan isän kaverina pellolla työskentelee Ville Hirvonen.

Moni itäsuomalainen iäkkäämpi perunansyöjä muistaa kuoreltaan luumunvärisen Vanhan Mustan hyvänä talviperunana, joka säilyi mainion makuisena ja hyvärakenteisena seuraavaan satokauteen. 60–70-luvuilla sitä viljeltiin Hirvosillakin, mutta 80-luvun alussa kanta taantui.

Viidentoista vuoden viljelytauon jälkeen Vanha Musta alkoi mietityttää. ”Uutta tulee Hollannista, Ranskasta, Saksasta – aina vaan uutta lajiketta. Tuntui, että mikäs vika vanhassa”, juttelee Tarja. Juhania huoletti vanhan perunakaverin kuoleminen sukupuuttoon.

Pitkä matka peltoon

Vuonna 2003 helmikuussa löytyi Tyrnävän Siemenperunakeskuksen geenipankista kaksi mustaa perunaa, joista lajikkeen paluu alkoi. ”Peruna puhdistettiin taudeista SPK:n laboratorio-olosuhteissa koeputkissa kasvaviksi emotaimiksi. Monen kasvatus- ja lisäysvaiheen jälkeen saimme ensimmäisen erän siemeniä, kahdeksan tuhatta mukulaa – euro ja kappale – jotka istutettiin vuoden 2005 keväällä”, kertaa Juhani Vanhan Mustan uuden tulemisen vaiheita.

Ensimmäiset siemenperunat olivat niin pieniä, että niistä ei saanut edes kunnolla selvää, oliko kyse ihan varmasti oikeasta lajikkeesta, mustia perunoita kun on muitakin. ”Lajittelin siemenet kaupan leipälaatikolla, kaikkein pienimmät menivät läpi pohjan ristikosta: ne olivat kuin pensasmustikoita”, Tarja kertoo.

Vanha Musta nostetaan myöhään syksyllä. Jos satoa ryhtyy korjaamaan liian aikaisin, mukulat eivät tahdo irrota juuristaan. ”Se on nostettu aina lähes alkutalvesta. Muistan alkuajoilta yhdenkin kerran, kun kova pakkasyö oli tulossa, ja meitä oli koko suku koneen päällä kello yksitoista yöllä pilkkopimeässä. Kädellä kokeilemalla sai selville, mikä musta möhkäle oli peruna ja mikä multakokkare”, kuvailee Tarja.

Ensimmäinen sato geenipankin siemenestä nostettiin 17.10. 2005. Jännityksellä odotettu päivä paljasti, että lajike oli se, mitä oli tavoiteltukin. Sato oli korkealuokkainen, siitä riitti paitsi omaksi siemeneksi myös pieniä eriä Pohjois-Karjalan osuuskauppoihin sekä Markus Maulavirran Klaus K -ravintolaan Helsinkiin.

Vanha Musta on herkullinen puolijauhoinen peruna, joka sopii mainiosti uuniin, pataruokiin, laatikkoon ja muuseihin. Keitinperunana se on tarkka vahdittava korkean tärkkelyspitoisuutensa vuoksi, höyrykattilassa Vanha Musta onnistuu varmemmin.

Laatuisa menestystuote

Hirvosen tilalla viljellään 40 hehtaarin alalla seitsemää kahdeksaa eri perunalajiketta, yksi uusi on aina kokeiltavana. ”Van Goghiin asiakkaamme ovat jauhoisena yleisperunana tykästyneet, mutta kiinteänä pysyvää tosi laadukasta lajiketta ei ole vielä löytynyt”, Voyager-lajikkeeseen viimeisimmäksi tutustunut Juhani toteaa.

Tilalla on investoitu viime vuosina lajittelu- ja pakkauslinjaan sekä säilytystiloihin. Hirvosten lisäksi perunatöissä ahkeroi kaksi palkattua työntekijää. Myös viljely- ja käsittelykoneet ovat uusinta teknologiaa.

”Se oli kova investointi pienelle yritykselle, eikä siihen olisi ryhdyttykään, ellei Ville olisi innostunut myös näihin hommiin. Mutta joskus on pistettävä peliin kaikki. Olemme laajentuneet tavallisesta pienviljelytilasta vähitellen ja erikoistuneet pikku hiljaa. Karja lähti 1975”, sanoo Juhani.

”Oman pakkaamon rakentaminen vaati sikälikin pähkäilyä, että Pohjois-Karjalan perunavakassa, Liperin Mattisenlahdessa, naapuruston viljelijät tekivät yhteispakkaamon.”

”Pitkän harkinnankin jälkeen oli vaikea päätös jäädä pois yhteisestä pakkaamosta ja perustaa oma, mutta meillä on oma tuotemerkki, jota kauppa haluaa pitää tiskissään. Yhteispakkaamossa se olisi hävinnyt. Halusimme säilyttää oma brändimme.”

Tässäpä ajattelemisen aihetta kroonista huonoa itsetuntoa poteville suomalaisille: myös peruna voi olla brändi! Ja niin voisi olla myös moni muu laadukas maaseudun ja metsän herkku.

Hirvoset tekevät toistaiseksi töitä kahden sukupolven voimin. ”Kimpassa touhutaan, kolmen vuoden päästä aikaisintaan voisi tehdä sukupolvenvaihdoksen. Ja me ollaan oikeastaan nyt vasta saatu tämä semmoiseen kuntoon, että alkaisi olla pellolla, pakkaamossa ja varastoissa asiat kunnossa”, Juhani tuumaa.

Talon töihin kasvanut Ville ajoi trukkia jo seitsemän vanhana. ”Ei vanhemmat ole pakottaneet, vaan tuntui aika selvältä, että jatkettava on.”

”Ja kaikki koneet Ville käsittelee paremmin kuin Jussi", heläyttää Tarja. Historiallisiin esineisiin mieltynyt Jussi tokaisee: ”Kiitos luottamuksesta!” mutta tunnustaa, että nykyajan traktorin ohjaamo on kuin lentokoneesta otettu.

”Paras traktori minulle on Pikku-Massikka 135, vuosimallia -65. Sillä on nostalgista ajaa pörpöttää. Tänäkin keväänä olen lannoittanut sillä”, isäntä myhäilee. Liiterin edessä ajoa odottaa toinen museoajoneuvo, miesten vanha polkupyörä, oikein Husqvarna.

Tarjalla siintää mielessä vapaavuosien uudet haasteet. ”Minulla olisi vielä haaveena, että päästäisiin kokeilemaan ja risteyttämään lajikkeita. Hollannissakin nimenomaan vanhat viljelijät tekevät jalostuskokeita. Mutta se on sitten joskus eläkeläispuuhaa.”

Lukemista: Maulavirta – Lindgren – Nurmi: Mestari Markuksen ruokamatka. Otava 2005. Paalo, Anne: Peruna. RAK 2000.

Teksti: Johanna Westersund
Sähköposti: