Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

HEINÄKUU, 7.7.2005

Sehän se on nuottamiehen sapuskaa

Savusilakka haukkui Italian pääministerin ja kehuskeli omia playboyn taitojaan...
Mitä tähän muutakaan osaisi sanoa? Jutussa kieltämättä on kaikki olennainen. Ajatelkaa nyt: italialainen mies kertoo liehittelyllään saaneensa suomalaiselta naiselta yhden EU-viraston ja haukkuu siinä ohessa suomalaisen ruuan.

Tämähän on kuin kulinaristinen mukaelma vanhasta aiheesta: nyt Italian Shemeikka poikkesi Juhan torppaan, joten taasko Marjaa viedään…?

Pääministeri Silvio Berlusconi siis kertoi juhannuksen alla, että hänen piti ”näytellä Suomen presidentille hovimiestä” voittaakseen Italialle Euroopan unionin elintarvikeviraston. Siinä riidassa koko muu EU kannatti Suomea, mutta lopulta rautakanki viisaampana taipui.

”Ratkaisua etsittäessä on käytettävä kaikkia mahdollisia aseita. Siksi verestin playboyn taitojani etäisestä menneisyydestä vedotessani presidenttiin”, Berlusconi paljasti Parman viraston avajaisissa osaamisalueitaan.

Siis että playboy Berlusconi ja Halosen Tarja! Mitä tämän retostelun uskottavuudesta oikein pitäisi sanoa? Taitavat Silvion playboyn taidot ja vaistot olla jo aika kaukaakin menneisyydestä?

Ja eikös tämä sitä paitsi ole se sama mies, joka viime eduskuntavaalien alla antoi katteettomiksi osoittautuneita lupauksia pääministeri Paavo Lipposelle ja selitti ne sitten veljelliseksi vaalitueksi? Vaalit ovat Halosellakin tulossa, joten haluaako se vaihteeksi nöyryyttää suomalaisia demareita? Tuossa saattaa umpiporvarikin kuulla painon sanalla suomalaisia…


Samaa virttä Berlusconi veti jo nelisen vuotta sitten väittäessään, että suomalaiset eivät edes tiedä, mitä prosciutto eli ilmakuivattu kinkku on. Tällä kertaa hänen hampaisiinsa joutui savusilakka ja taisi siinä sivussa mennä savuporokin.

”Olen käynyt Suomessa ja minun on pitänyt sietää suomalaista ruokaa… Tänään Barroso voi maistaa meidän culatelloa suomalaisen savusilakan sijaan”, sanoi Berlusconi isännöidessään elintarvikeviraston vihkiäisiä Parmassa. José Manuel Barroso on komission portugalilainen puheenjohtaja ja culatello – ellette nyt kaikki sattuisi tietämään – on kinkkua.

Nämä kinkut muuten ovat sikäli samanlaisia kuin savuporokin, että ne on alun perin säilötty kestämään pitkien matkojen eväinä. Italialaisten suosiman legendan mukaan Alpeilta 1991 löytyneellä 5 000 vuotta vanhalla muumiollakin oli toisessa kädessä prosciutto-kinkku, toisessa kimpale parmesaani-juustoa, ja molemmat olivat säilyneet paremmin kuin muumio.

Suomen nykyisen pääministerin playboyn taidoista ei ole saatu todisteita edes hohtimilla, vaikka niitä ovat kaivaneet vapaan lehdistön kokeneimmat voimat. Myös ruokapuolella Matti Vanhanen näyttää olevan matalan profiilin miehiä. Berlusconin kukkoilun jälkeen Vanhanen ilmoitti vaatimattomaan sävyynsä kyllä pitävänsä spagetista, ”kunhan se ei ole liian moninaisesti maustettu. Olen yksinkertaisen ruuan ystävä.”

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella, ihan suomalaisena miehenä? Reijo Mäen tuoreimmassa dekkarissakin päähenkilö mittaa naistaan sillä, ymmärtääkö tämä tehdä pastakastikkeesta kyllin vahvaa…


Ruuassa ei enää ole kyse hengissä selviytymisestä vaan tyylistä, ja tyylistä on kyse myös miehuudessa, jota Suomessa usein on rakennettu makkaran, saunan ja oluen voimalla. Berlusconi taas on kotoisin viinien ja kevyemmän ruokakulttuurin maasta, jonkalaista Suomestakin taannoin yritettiin tehdä, mutta toiveetkin siitä haudattiin viimeistään oluen hintasotaan. Ja makkaraa muuten myytiin taas juhannuksen alla enemmän kuin edellisvuonna.

Mutta Berlusconi teki ruuasta ja tyylistä myös politiikkaa, ja taisi onnistua lopulta paremmin kuin Harri Holkeri. Holkerihan meni joskus laman aikaan suosittelemaan köyhille silakkaa tai taisi tulla hiukan väärinymmärretyksikin…

No, oikeassa elämässä yksi sivistyksen mittari saattaa olla, miten ennakkoluulottomasti ihminen nauttii oudoista mauista ja ruokalajeista. Siinä suhteessa Italian pääministeri ei ole kovin sivistyneeksi osoittautunut, jos asiasta nyt on epäselvyyttä ollutkaan, mutta rajansa on löytänyt myös kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

Anttila kertoi Suomenmaassa olleensa vähällä oksentaa illallispöydässä, kun hän yritti valiokuntamatkalla syödä Italian Lombardian maakunnan suurta herkkua, pötsikeittoa.

”Se oli todella kamalaa. Oksennus meinasi tulla, kun siinä haisi suomeksi sanottuna kusi.”

Haisi kusi? Jo aiemmin Lasse Lehtinen oli epäillyt, että Berlusconille ei tehtykään taannoin kasvoleikkausta vaan lobotomia, aivoleikkaus, joten juhannuksen jälkeen ilmassa kieltämättä väreili pienen ruokasodan tuntua. Ja mitä sodankäyntiin tulee, näytti siltä, että italialaiset olivat tällä kertaa saaneet valita itselleen sopivat aseet.


Miten Berlusconiin sitten pitäisi suhtautua? Venäjän lentokoneet loukkasivat Suomen ilmatilaa, mutta Berlusconi teki reaktioista päätellen pahempaa. Mitä hän oikein mahtoi Suomessa 1999 käydessään syödä? Sisälmyskeittoa? No tuskin sentään; sisälmyskeitto ja ammoiset teurastuspäivät vain tulivat mieleen pötsikeitosta. Miltähän se Anttilan lapsensuussa aikanaan maistui?

Italian ja Suomen ja kaikkienkin maiden ruokakulttuurit ovat sikäli kehittyneet ihan samalla tavalla, että teuraista on käytetty kaikki, mikä ei tapa ja lopusta on tehty vaikka saippuaa ja Italiassa Cuccin kenkiä.
Mutta loppuiko suomalaisilta huumorintaju? Ainakin ulkoministeriö kutsui Italian suurlähettilään Ugo Gabriele de Mohrin keskustelemaan asiasta. Suurlähettiläälle ilmaistiin Suomen hallituksen hämmästys Berlusconin huumorista.

Suomalaisten tosikkomaisuutta epäili ainakin Berlusconin esikunta, jonka kerrotaan viestittäneen, että suomalaiset eivät ymmärrä pääministerin leikinlaskua. Tällä kertaa Berlusconin huumori oli sentään aika sovinnaista. Viime vuonna hän vertasi muuatta saksalaista euro-kansanedustajaa keskitysleirin luottovankiin.

Politiikassa huumori on tietysti pelkkä väline, ja niin on loukkaantuminenkin, joten Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa (MTK) pohdittiinkin juhannuksen tienoilla boikottia italialaistuotteille. Helsingin Sanomien haastatteleman yritysasiamies Paula Viertola-Jernin mukaan Berlusconi todella loukkasi Suomea ja ennen kaikkea presidenttiä.

Vaikka boikottikampanja lähti liikkeelle MTK:sta, liitto ei virallisesti ole sen takana. Tarkoitus kuitenkin on jatkaa boikottia yli kesän. Kotimainen rypsiöljy, etenkin kylmäpuristettu, onkin ihan suotta jäänyt oliiviöljyn varjoon, joten sen puolesta tuottajajärjestö olisi voinut puhua enemmän jo ennen boikottiakin. Miten olisi nyt pieni kampanja?

Tampereellakaan ei reaktioksi valittu naurua. Aamulehti (22.6.) valitteli pääkirjoituksessaan, että Berlusconin puheisiin on suhtauduttu samalla tavalla olkapäitä kohautellen ja poikamaiseen pelihuumoriin viitaten kuin Ilkka Kanervan naissotkuihin.

Keskusteluissa on aina parasta, että ne eivät pysy asiassa ja että mikä tahansa voi liittyä mihin tahansa, mutta mitä vanhenevan varapuhemiehen playboyn elkeisiin tulee, joskus voisi ihan ohimennen miettiä sitäkin, miten media vei kirkolta moraalinvartijan roolin ja kiinalaisilta korttelikomiteoilta julkisen häpäisemisen menetelmät. Lukijoiden pestaaminen ilmiantajiksi sen sijaan on ihan oma keksintö. Sitä kutsutaan interaktiivisuudeksi.
Lopuksi Aamulehti siirsi pelin Italiaan:

”Italiassa menee juuri nyt taloudellisesti huonosti jokseenkin kaikilla muilla paitsi pääministerin omistamilla yrityksillä. Ensi keväänä ovat edessä vaalit, joissa Berlusconille uhkaa tulla lähtö. Ehkä hän luulee saavansa ääniä moittimalla suomalaista ruokaa ja pilkkaamalla presidenttiämme.”
Tervetuloa siis, Berlusconi, luusereitten joukkoon.


Kiihkeässä nykyjulkisuudessa mikään uutinen ei onneksi elä yli viikkoa, joten kun tätä kirjoitettaessa on ruokasotaan haastateltu jo sekä viinikauppias Petri Viglionea että pääkonsuli Heikki Tavelaa, tämä juttu saattaa Kodin Pellervon ilmestyessä maistua jo pikkuisen lämmitetyltä pastalta – tai sanotaan kaalikääryleiltä.

Viglione nimittäin kertoi Ilta-Sanomille (28.6.) häpeävänsä Berlusconia ja syövänsä mieluummin mummon kaalikääryleitä kuin pastaa. ”Kaalikääryleet ovat pitsan jälkeen maailman paras ruoka. Suomalaisilla ei ole mitään hävettävää.”

Napolissa syntynyt Viglione ihmetteli samalla, miksi perinteistä suomalaista ruokaa on Helsingin ravintoloista niin vaikea löytää, mutta jo päivää myöhemmin toimittaja Riitta Vainio valitti Helsingin Sanomissa, että vaikea on löytää ylipäätään kelvollista ruokaa:

”Taas on se aika vuodesta, jolloin maksamme huippuhintoja hirveän huonosta ruuasta: muikut kelluvat rasva-jauhomössössä, ja kauden toinen suosikki on nimeltään paella. Siinä on riisiä, pakastevihanneksia ja broilerinpaloja. Kolmas vaihtoehto on suttuinen pyttipannu munalla.

Päälle laihaa kahvia, joka maksaa 1,60 euroa mukilta.”

Vainio oli otsikoinut kolumninsa Olikohan Berlusconi sittenkin oikeassa? ja ihan hyvä näkökulma hänelläkin oli, mutta mistä hän Helsingin keskustassa noin halpaa kahvia saa? Jostakin Sanoma-talon ravintolastako?

Samana päivänä vastasi Tavela Ilta-Sanomien toimittajan soittoon ruokapöydän ääressä. Tavela söi juuri silliä ja uusia perunoita, itse valmistamiaan ranskalaisia oliiveja öljyssä, kananmunaa, ruohosipulia ja tomaattisalaattia valkoisen balsamicon kera.

”Berlusconin sanomiset ovat loukkaavia ja osoittavat täydellistä asiantuntemattomuutta hyvästä ruuasta ja suomalaisesta keittiöstä”, julisti Tavela, jonka lasissa oli koskenkorvaa, monen mielestä melko keskinkertaista votkaa, jonka maistuvuutta tosin kansallisuuskerroin jonkin verran parantaa.

Iltalehti valitsi perjantaina kevyen tyylin valmistamalla Silviolle looraa. Ideana oli ruokaperinteiden yhdistäminen eli kun pasta ja suomalainen munamaidolla hyydytetty uunivuoka kihlataan, saadaan makaronilaatikko, tuttu ruoka hämäläisestä pitopöydästä jo viime vuosisadan alusta, jolloin pitsasta ei ollut täällä tietoakaan.

Mitä tästä vielä puuttui? No, ainakaan tätä kirjoitettaessa ei Makkaraklubi vielä ole ottanut kantaa. Klubi voisi vaikka lähettää Berlusconille lahjaksi kirjan A survival guide to finnish cuisine eli Selviytymisopas suomalaiseen keittiöön.

Kirjan teki muutama vuosi sitten toimittaja Hese Hyvärinen yhdessä Marja Nurmelinin ja Timo Mäkelän kanssa. Hyvärisen muiden kirjojen nimet antavat viitteen tyylilajista: Läskiksi meni, raavas mies, Raavaan miehen keittokirja, Parhaat lihamurekkeet ja Raavaan miehen kokkikoulu.


Mutta takaisin olennaiseen. Tässä siis etelämaalainen mies liehittelee pohjoismaista naista ja haukkuu siinä ohessa suomalaiset ruuat.
Pistääkö vihaksi, makkaramies? Ottaako pannuun? Tuntuuko olo jotenkin kutistuvalta?

Eikö tässä ole kaikki mitä julkisuuden parisuhdeosasto hellittämättä käsittelee ja pohtii? Berlusconilla on rahaa. Berlusconilla on valtaa. Siispä Berlusconilla on määrättömästi charmia ja pistämätön flaksi?!

Tämän rinnalla suomalainen mies alkaakin vaikuttaa hiukan Paperiliiton Jouko Ahoselta, jolla kyllä on todellista valtaa, mutta jolle ei juuri ole siunaantunut sitä julkisuutta, josta vaikkapa Kanerva nauttii (?), vaikka kyllä Ahosenkin olemus jotenkin kertoo, että eivät elämän nautinnot aivan vieraita ole.

Toisaalta, eihän paperiliittolaisten rahoissa ole mitään seksikästä, kun ne on hankittu omalla työllä ja taistelulla. Berlusconin rahoilla taas on huhujen mukaan jotakin tekemistä pitsan jännittävien taustavoimien kanssa.

Juttuhan meni tunnetusti niin, että Italia lahjoitti Yhdysvalloille parasta osaamistaan eli mafian, jonka jäsenet taas koti-ikävissään lanseerasivat uudelle mantereelle pitsan. Näin pitsa, tuo suolet tukkiva taikinajöötti, tuli Suomeen mutkan kautta lännestä. Kun vielä mafia tuli idästä, Suomi alkoikin irtaantua ahdistavasta pysähtyneisyyden ajastaan ja nousta sivistyskansojen joukkoon.

Historia on vähän pyörryttävää, joten palataan italialaiseen mieheen. Pystyykö hän tosiaan puhumaan vaikka presidentin pyörryksiin? On parasta kysyä asiantuntijalta, tutulta suomalaiselta naiselta joka tuntee Italiaa ja sen miehiä:

”Kaikki siellä yhä pyörii perheen ympärillä. Äiti laittaa ruokaa miehelleen ja pojalleen ja antaa näille parhaat palat. Eikä äiti koskaan lakkaa ylistämästä poikaansa maasta taivaisiin. Tässä suhteessa Berlusconin äiti on tuloksesta päätellen ollut uupumaton”, nainen vastaa ja jatkaa:

”Näin syntyy italialaisen miehen käsittämätön itseluottamus. Hän on täysin varma omasta erinomaisuudestaan. Meillä pituutta saatetaan pitää miehisyyden mittana, mutta italialainen mies ei näe mitään häiritsevää siinä, että hänen naisensa on häntä itseään pidempi.”

”Ja vielä vanhanakin italialaisessa miehessä näkyy se sama äidin ylistämä pikkupoika. Yhä hän kävelee muotiputiikin kassi kädessä ja pysähtelee näyteikkunoihin miettimään, pukisiko tuo asu häntä itseään.”

Tämähän kuulostaa vähän – Olavi Paavolaiselta! Paavolainen oli mies, joka kirjoitti pari loistavaa matkakirjaa, mutta jonka tuotannosta etenkin turkulaiset ovat lukeneet vain torinsa laitaa pitkään koristaneen mainoslauseen: Silo luo suloa!

Huomaan asiantuntija-naisenkin silmistä, että Paavolaisen ja italialaisten miesten tapa panna merkille naisen tyylikäs pukeutuminen ja myös kertoa se, ei ole aivan vastenmielinen.

Mutta entä se huumorintaju? Loppuiko se? No, jokainen voi kuulostella sisintään. Kumpuaako sieltä jotakin naurun tapaista? Vai onko vika Berlusconissa? Toisaalta, moni kyllä kykenee syvällisesti erittelemään omia puutteitaan, mutta sellaista ihmistä ei vielä ole syntynyt, joka tunnustaisi:
”Minä se sitten olen huumorintajuton ihminen!”

TekstiJarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti


Sivun alkuun | Tekstit 7/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |