Kun kuuntelin selontekoa Soneran kuin mummo hangessa -henkisestä umts-seikkailustaan Saksan maalla tuli mieleen tarina eräästä Parkinsonin taudista kärsivästä potilaasta. Englantilainen neurologian professori Oliver Sacks kertoi hänestä kirjassa nimeltä Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi.

93-vuotias entinen kirvesmies oli fyysisesti muuten varsin hyvässä kunnossa. Häntä alkoi kuitenkin harmittaa kun ihmiset ryhtyivät väittämään, että hän kulki aivan vinossa. Neurologi Sacks tutki hänet ja kuvasi kävelyn videolle. Kirvesmies oli mielissään ja tutkimuksen jälkeen totesi: "Siinäs näitte, kävelin suorana kuin seiväs."

Kun Sacks esitti hänelle videon, kirvesmies järkyttyi totuudesta, mutta oli hämmästynyt, koska ei tuntenut mitään poikkeavaa.

Sacks selitti hänelle, että tässä sairaudessa voi käydä näin. Potilaan tasapainoa säätelevät keskukset aivoissa ovat vaurioituneet niin, että potilas tulee tasapainotilannetta kuvaaville aistimuksille kuin sokeaksi tai kuuroksi. Siksi hän käveli kuin Pisan kalteva torni.

Kirvesmies mietti tilannetta omasta maailmankuvastaan ja kysyi sitten, että voisiko olla, että hänen sairautensa on heittänyt aivojen vatupassia vastaavan järjestelmän vinoon, mutta aivot eivät vain tajua sitä ja sai lääkäriltään vahvistuksen.

Sacks kertoi, että ihmisen tasapaino riippuu näkökyvystä, lihasten tasapainoa säätelevistä aistinsoluista ja aivojen tasapainoa säätelevästä keskuksesta. Lihasten aistinsolut tuovat tiedon tähän keskukseen ja se toimii automaattisesti pyrkien korjaamaan tilanteen, kuten äkillinen horjahdus korjaavine liikkeineen kertoo. Myös näkö auttaa tasapainon hallitsemisessa.

Toisaalta ihminen voi antaa tilanteen mennä yli niin halutessaan, sen avullahan saamme nauttia esimerkiksi urheilusuorituksista ja pelastautumistilanteita. Ne ovat kuitenkin usein etukäteen harjoiteltuja ja palvelevat lopputulosta.

Tuo kirvesmies sai sitten tästä ajatuksen. Hänelle rakennettiin silmälasien siltaan kiinnitettävä pidike, joka sijaitsi kahden nenänmitan päässä laseista. Tähän pidikkeeseen kiinnitettiin molemmin puolin pienikokoinen vatupassi.

Kävellessään hän seurasi katseellaan vatupassien nesteessä liikkuvia ilmakuplia ja huolehti siitä, että ne olivat vaaterissa, tasapainossa. Tällöin hän tiesi olevansa tasapainossa ja kulkevansa suorassa.

Oli selvää, että alku oli hankalaa, niin kuin on kävelemisen uudelleen opettelu aina. Vähitellen kuitenkin vatupassin seuraamisesta tuli yhtä luontevaa kuin auton mittariston lukemisesta ajettaessa. Tottunut kuljettaja pystyy seuraamaan sekä liikennettä että mittaristoa ja vieläpä puhumaan järkeviä samaan aikaan. Näin kävi kirvesmiehellekin. Näkökyvyllään hän pystyi korvaamaan aivovaurion, sillä tällaisia elinsiirtoja vasta harjoitellaan neurokirurgiassa.

Soneran jo jättänyt nuori kippari oli menettänyt yhteyden yrityksen taloudelliseen tasapainokeskukseen. Hän oli kuullut, että moniin Euroopan maihin suunniteltiin uusia umts-nimisiä satamia. Vielä ei toki tiedetty, koska ne rakennetaan tai mitä niissä tulee tapahtumaan tai ylipäänsä, tarvitaanko tällaisia satamia ollenkaan.

Ne olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja mielenkiintoisiksi ne ilmeisesti teki hirvittävä hinta, maailman vanhin houkutuslintu. Hintaan sisältyi aukinaisten kysymysten lisäksi mahdollisuus, että asiakas itse rakentaa sataman määrätyssä aikataulussa tai sopimus raukeaa Soneran tappioksi. Näin jälkiviisaana on pakko todeta, että taitavia sopimusneuvottelijoita nuo saksalaiset.

No niin. Ei kulunut kauan, kun kipparin asento muistutti tarinan kirvesmiehen kulkua. Hirvittävä sivunoja, josta jo monet tahot huomauttelivat, mutta jota visionääri itse ei huomannut. Täyttä höyryä eteenpäin!

Lopulta oli asennettava kapteenin silmälaseihin pienoisvatupassi uuden jalat maassa seisovan haihatteluihin tottumattoman hallituksen puheenjohtajan muodossa. Näin kipparin oli sivunojansa 45 asteen kulma helpompi havaita, vaikkakin ehkä vaikea tunnustaa. Nuoret miehet kun vain ovat sellaisia.

Mitäpä tästä kaikesta voisi oppia? Voisiko Parkinsonin tauti opettaa jotain? Olisiko välillä hyvä katsoa ollaanko suorassa? Olisiko hyvä miettiä, mitä vastuu oikein on? Eli kuka vahtii kenen rahoja ja kuka käskee ja ketä? Jossain vaiheessa alettiin marssia takaperin ja seuraukset ovat tutut.

Ministeriön selvityksen mukaan kukaan ei puhunut missään vaiheessa kenenkään kanssa aiheesta. Lehdetkin kehuivat Soneraa ja sen kapteenia. Ja kun kyse oli vain 24 000 miljoonasta vanhasta markasta, kuten ministeriö vähätteli!

Tulee kaikesta mieleen Junnu Vainion laulu herrojen palatessa Kotkaan jalkapallo-ottelusta, että mää en muista mittää, mää en muista mittää, mää en muista mittää…