Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

ELOKUU 22 | 8 | 2002

Antaa osaavien tehdä

Suomalaisten mieliharrastuksia koskevissa tutkimuksissa sijoittuvat marjastaminen ja sienestäminen vuodesta toiseen listan kärkipäähän. Se ei ole yllättävää, onhan metsä aina ollut meille aivan erityisessä asemassa. Siellä rentoutuu ja kokee rauhaa, jota nykyihminen kaipaa entistä enemmän kaiken kiireen ja melun keskellä.

Metsien sadon keräämiseen ja sen säilömiseen liittyy virkistymisen lisäksi myös muita voimakkaita tunneilmiöitä. Itseni lisäksi tunnen monia ihmisiä, joille marjojen kerääminen ja säilöminen on kunnon kansalaisen velvollisuus. Luonnonmarjojen ostaminen tuntuu tuhlaavaiselta. Puhumattakaan valmiin hillon ostamisesta, joka on huonon ja laiskan äidin merkki!

Kun aikuiset lapseni vihdoinkin uskalsivat tunnustaa, että kaupan hillo on heistä ainakin yhtä hyvää kuin minun tekemäni, jouduin ajattelemaan asiaa uudestaan.

Itse asiassa en ole mitenkään intohimoinen marjastaja; sienestäminen kyllä on tosi mukavaa. Siis miksi menisin mustikkaan velvollisuudentunnon takia ja miksi tekisin hilloa, joka lähinnä tyydyttää pätemisen tarpeitani, eikä aina edes omia makuhermojani. Ja jos vielä lasken hillon hintaan bensakulut, ei se ainakaan kaupan hilloa halvemmaksi tule.

Uskon, että lisäkseni Suomessa on monta muutakin väkinäistä mustikanpoimijaa ja hillonkeittäjää. Miksi siis emme jättäisi puuhaa niille, jotka sen osaavat ja siitä nauttivat. Torilta saa hyviä marjoja ja hilloihin erikoistuneita kotimaisia pienyrittäjiäkin on lukuisia. Valikoimaa on runsaasti kaupan massahillojen lisäksi. Kannattaa pistäytyä suoramyyntipisteissä, elintarvikealan messuilla ja näyttelyissä.

Lisävahvistusta päätökselleni saan kun otan huomioon, että kaikille marjastus ja sienestys eivät olekaan pelkkä harrastus vaan merkittävä tulonlähde. Lakkasoilta saatu ansio on monelle pohjoisen perheelle oleellisen tärkeä toimeentulon parantaja.

Siis tänä syksynä ostan tuoreena syötävät marjat torilta ja talven hillot on hankittu kesälomamatkalta aivan hyvällä omallatunnolla. Jos sieniä vielä kuitenkin ilmaantuu, niin sitten lähden metsään nautiskelemaan.

Teksti: Kaisu Räsänen
Sähköpostikaisu.rasanen@pellervo.fi


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |