23. | 01. | 2009  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi
  



Kainuu isännöi Pellervon
maakuntaseminaaria
Pellervo-Seura järjestää vuoden 2009 ensimmäisen maakuntaseminaarin Kajaanissa 5. helmikuuta. Seminaari on tarkoitettu Kainuun ja sen lähialueen osuustoiminnallisille ja muille alueen vaikuttajille sekä tiedotusvälineille ja se on maksuton.
   Seminaarin alustuksissa nousevat esiin mm. tietoyhteiskunnan ja palveluosuuskuntien asiat, karjatalous Kainuussa sekä vesiosuuskuntien tilanne ja näkymät.
   Pellervo-Seuran hallitus ja johtoryhmä ovat seminaarissa paikalla.
Seminaarin päätteeksi on puhvetti.
Ohjelma ja ilmoittautuminen »



Mikkeli takaa Järvi-Suomen Portin lainan
Mikkelin kaupunginhallitus on päättänyt panna täytäntöön kaupunginvaltuuston joulukuisen päätöksen Järvi-Suomen Portin takauksista.
   Mikkelin takaussumma on 2,75 miljoonaa euroa. Järvi-Suomen saa näin takauksen kuuden miljoonan euron lainalleen. Kaupunki myös siirtää osuuskunnalle myöntämiensä velkojen lyhennyksiä.
   Portin edustajat olivat ennen päätöstä jälleen kerran selvittämässä yhtiön tilaa ja tulevaisuuden näkymiä kaupunginvaltuustolle. Hallituksessa päätös syntyi äänestämällä.



Sama puheenjohtajisto jatkaa MTK:ssa
MTK vaatii jatkoneuvotteluja tuista
MTK:n valtuuskunta on pitänyt ylimääräisen kokouksen Espoossa ja käsitellyt vuoden 2009 tukiratkaisuja.
   Etelän maanviljelijät ovat vastustaneet mm. Huittisissa järjestetyn mielipidekokouksenkin tuella sitä, että heidän tukensa siipikarja- ja sikataloudessa ajettaisiin alas lähivuosina, mutta Pohjois-Suomen tuet säilytettäisiin.
   MTK:n johto on esittänyt tukitason laskemista myös paremman tuen C-alueella.
   Valtuuskunta hyväksyi vuoden 2009 tukien neuvottelutuliksen muuten, paitsi siipikarja- ja sikatalouden osalta. Valtuuskunta vaatii uusia neuvotteluja valtion kanssa.
   Tuottajien ja valtion edustajilla oli sovittu tapaaminen vielä samana päivänä. Maa- ja metsätalousministeriö on kiirehtinyt ratkaisua jo tässä vaiheessa sillä perusteella, että tukihaun järjestelmät saataisiin ajoissa valmiiksi kevään hakua varten.
   Kokouksen aluksi valtuuskunta valitsi puheenjohtajistonsa vuodeksi 2009. Aarno Puttonen Etelä-Savosta jatkaa puheenjohtajana ja varapuheenjohtajina jatkavat Tiina Linnainmaa Pirkanmaalta ja Markus Eerola Uudeltamaalta.



Tiedotteita ja vaalitilaisuuksia tulossa
LSO Osuuskunnan 40-jäsenisen edustajiston vaalien ehdokasasettelu menossa
LSO Osuuskunnan seuraavaan ylimpään päättävään elimeen, edustajistoon, tulee 40 jäsentä, 10 jäsentä vähemmän kuin nykyiseen.
   Vaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Uusi edustajisto aloittaa heinäkuussa ja istuu viisi vuotta vuoteen 2014 asti. Osuuskunta on HKScan Oyj:n suurin osakkeenomistaja.

Tiina Varho-Lankinen

   Edustajiston koon pienentyminen johtuu LSO Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan Tiina Varho-Lankisen mukaan lihantuotannon rakennemuutoksesta.
   "Edustajistoon valitaan edelleenkin yksi edustaja noin kuuttakymmentä osuuskunnan jäsenenä olevaa aktiivituottajaa kohti", Lankinen sanoo.

LSO Osuuskunnan jäsenrekisterissä on noin 2 300 jäsentä. Vaalipiirejä on kahdeksan.
   Edustajistoon valitaan Varsinais-Suomesta 11, Satakunnasta 9, Hämeestä 8, Pirkanmaalta 4, Uudeltamaalta 4, Nyland och Åboland -alueelta 2, Itäisestä Suomesta 1 sekä Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta 1 jäsen.
   Osuuskunnan järjestää tammi-helmikuussa tuottajatilaisuuksia eri paikkakunnilla. Niissä käydään läpi vaaleihin ja ehdokasasetteluun liittyviä kysymyksiä. Vaalitiedotteita postitetaan jäsenille niin ikään talven ja kevään aikana.

Tiina Teperi-Saari
Kuva LSO Osuuskunta

   Hallintoneuvoston puheenjohtaja Tiina Teperi-Saari sanoo, että jäsenillä on nyt erinomainen tilaisuus vaikuttaa tulevan edustajiston kokoonpanoon.
   "Jos tuntee kiinnostusta osuuskunnan hallintotyöskentelyyn, kannattaa harkita asettumista ehdolle vaaleissa", hän kannustaa. Erityisesti toivotaan uusia ehdokkaita kokeneempien rinnalle.
Ehdokkaiden kelpoisuusedellytykset selostetaan jäsenkirjeessä, joka lähetetään kaikille jäsenille.
   Jäsenet asettavat ehdokkaansa edustajiston vaalia varten tammi-helmikuun aikana vaalipiireittäin, minkä jälkeen vaalilautakunta tarkistaa ja vahvistaa ehdokasluettelot. Itse vaalitoimitus tapahtuu suhteellista vaalitapaa noudattaen.
   Varsinaista äänestystä varten äänioikeutetut saavat vaalimateriaalin huhtikuun loppuun mennessä. Äänestää voi toukokuun 15. päivään saakka. Uuden edustajiston kokoonpano julkistetaan kesäkuussa ja se aloittaa toimikautensa heinäkuun alussa 2009.



Atrian Matti Tikkakoski:
Ruoan alv-alennus täysimääräisenä kuluttajalle

Matit kohtasivat: edellisenä päivänä HKScanin toimitusjohtajaksi nimitetty Matti Perkonoja (vas.) ja Atrian Matti Tikkakoski vaihtoivat kuulumisia seminaarissa. Kuvat M Nummi

Hallinto-ja kuntaministeri Mari Kiviniemen mielestä finanssi-instrumentit eivät ole olleet riittävän läpinäkyviä.

Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson (vas.) ja tässä puhekumppaninsa Risto E.J.Penttilä EVA:sta esiintyivät seminaarissa.
Atrian toimitusjohtaja Matti Tikkakoski esitti Atrian Tulevaisuusseminaarissa, että Atrian edustamien tuoteryhmien arvomääräinen markkinakasvu on 4-6 prosenttia tänä vuonna Suomessa. Venäjällä se on noin 5 prosenttia ja Virossa 1-2 prosenttia. Ruotsissa se jää nollan tienoille.
   Globaali taloustilanne leimasi seminaarin puhetta kuin puhetta. Tikkakoski sanoi, että Atria pidetään taloudellisesti hyvässä kunnossa, olivatpa suhdanteet nousussa tai laskussa.
   Päivää aikaisemmin Atria antoi tulos-varoituksen: vuoden 2008 kolmen viimeisen kuukauden tulos jää merkittävästi saman jakson edellisvuoden tuloksesta. Etenkin Skandinviassa on mennyt huonosti. Väkeä vähennetään ja toimintoja saneerataan.
   Tikkakoski sanoi olevan tärkeää valmistaa tuotteita joita kuluttajat ostavat.
   "On selvää, että joidenkin tuotteidemme ja tuoteryhmiemme kysyntä laskee, mutta vastaavasti joidenkin taas nousee", hän totesi ja sanoi ruoan arvonlisäveron alennuksen syksyllä siirtyvän täysimääräisesti kuluttajalle - se nähtiin vuonna 1995.
   Tikkakoski kritisoi sitä, jos veronmaksajien varoja käytetään kilpailua vääristämään, vaikka yhteiskunnan halu auttaa pulaan joutuneita kannattavia yrityksiä onkin ymmärrettävää.
   Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi kaipaa lisää tutkimusta ja tuotekehitystä elintarviketeollisuuteen.
   "Onko lihateollisuuden nykyinen yhden prosentin panos liikevaihdosta tuotekehitykseen riittävä?", hän kysyi.
   Salillinen elintarvikealan väkeä kuunteli Finlandia-talossa keskittyneesti, kun Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson kertoi, mitä hän on viime ajat Valtran ohjaamossa miettinyt.
   Persson sanoi, ettei ole urallaan nähnyt yhtä vaikeaa poliittista tilanneetta kuin mikä nyt on. Perssonin sanoma tiivistettynä oli, että USA:n uuden presidentin Barack Obaman on pakko onnistua kääntämään Amerikan kurssi ja ratkaistava, laajennetaanko Natoa itäiseen Eurooppaan ja samalla parannettava suhteitaan Venäjään. Venäjäkin on suurissa taloudellisissa ongelmissa. Kaikki nämä asiat heijastuvat Perssonin mukaan pohjoiseen Eurooppaan. Ja mistä saadaan rahaa lainattavaksi, ellei säästäminen lisäänny? Ilmastokin pitäisi säästää hyvänä jälkipolville.


Kaisu Räsänen johtamaan lehtien markkinointia
pakarinen
Teemu Pakarinen

Kaisu Räsänen

Teemu Pakarisesta Pellervo-lehtien päätoimittaja
Toimituspäällikkö Teemu Pakarinen on nimitetty Kodin Pellervon ja Maatilan Pellervon päätoimittajaksi 1.1.2009 alkaen.
   Päätoimittaja
Pakarinen vastaa Pellervo-lehtien sisällöstä ja hoitaa edelleen myös Maatilan Pellervon toimituspäällikön tehtävää.
   Pellervo-lehtien edellinen päätoimittaja Kaisu Räsänen on nimitetty markkinointipäälliköksi 1.1.2009 alkaen. Markkinointipäällikkö Räsänen vastaa Pellervo-lehtien ilmoitus- ja levikkimarkkinoinnista.
   Sekä Pakarinen että Räsänen raportoivat Pellervo-Seuran toimitusjohtajalle Veikko Hämäläiselle. He myös kuuluvat Pellervo-Seuran johtoryhmään.



Jarmo Mäntyharju Munankunnan
hallituksen puheenjohtajaksi
Munakunnan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jarmo Mäntyharju Oripäästä. Hallituksen pitkä-aikainen puheenjohtajan Arto Saarimäki jäi pois hallituksesta.
   Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kari Lammi Koski Tl:stä.
Uutena hallituksen jäsenenä on vuoden 2009 alusta aloittanut Pasi Pärnänen Peräseinäjoelta. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Mikko Ala-Äijälä, Lappi, Jari-Pekka Rautamaa, Naantali ja Kaija Viljanen, Helsinki.
   Munakunnan hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Jouni Tuomola Loimaalta ja varapuheenjohtajana Mika Seikola Laitilasta.


Muutoksia muussakin johdossa nimityksen jälkeen
Matti Perkonojasta HKScanin toimitusjohtaja
HKScan Oyj:n hallitus on nimittänyt talousjohtaja Matti Perkonojan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

Matti Perkonoja
   Toimitusjohtajuuden on sovittu kestävän vuoden 2010 loppuun, minkä jälkeen Perkonoja siirtyy eläkkeelle. Perkonoja on hoitanut toimitusjohtajan tehtäviä oman toimensa ohessa tammikuun 5. päivästä 2009 lähtien.
   Matti Perkonoja (59) on ollut HKScanin talousjohtajana vuodesta 2000, jota ennen hän toimi yhtiössä sekä kaupallisissa että teollisissa johtotehtävissä. Konsernin palvelukseen hän tuli 1993.
   HKScanin hallituksen puheenjohtajan Markku Aallon mukaan Matti Perkonoja tuntee yhtiön taustansa vuoksi erittäin hyvin. Perkonoja on ollut HKScanin kansainvälistymisen keskeisiä rakentajia ja Aalto sanoo Perkonojan vankan kokemuksen sekä loppuvuoden 2008 aikana tasapainottuneen yhtiön liiketoiminnan tilan luovan hyvän pohjan yhtiön edelleen kehittämiselle.
   HKScanin johdossa on tapahtunut muutoksia Perkonojan nimityksen jälkeen. Yhtiön talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty ekonomi Irma Kiilunen (55).
   HKScanin strategia- ja kehitysjohtajaksi on nimitetty MMM Tero Hemmilä (41). Hemmilä vastaa liiketoiminnan strategisesta suunnittelusta painopisteenä konsernisynergiat ja konsernin strategiaprosessin johtaminen, lisäksi hänelle kuuluvat yritysvastuuasiat.
   Sekä Kiilunen että Hemmilä toimivat toimitusjohtaja Perkonojan varamiehenä.



Loppuvuosi mennyt heikosti
Atria ryhtyy saneeraustoimiin Skandinaviassa
Atria ilmoittaa konsernin vuoden 2008 loka-joulukuun operatiivisen liikevoiton jäävän merkittävästi alle vuoden 2007 vastaavan jakson tason erityisesti Skandinavian heikon tuloskehityksen takia.
   Atria Skandinavia sopeutuu haastavampaan markkinatilanteeseen aloittamalla laajan tehostamisohjelman. Toimenpiteiden odotetaan tuovan noin seitsemän miljoonan euron vuotuiset säästöt. Noin sata työntekijä aiotaan vähentää.
   Atria Skandinavian liikevoittoa huonontavat toimitusjohtaja Matti Tikkakosken mukaan heikentynyt Ruotsin kruunu, korkeana pysynyt raaka-aineiden hintataso sekä kysynnän heikkeneminen.
   Atria-konsernin koko vuoden 2008 liikevaihto kasvaa edellisestä vuodesta. Yhtiö julkistaa viime vuoden tilinpäätöksensä 25. helmikuuta.


Myös M-real varautuu laskevaan kysyntään
M-real aikoo lomauttaa 1 500
Metsäliitto-konserniin kuuluva M-real aloittaa noin 1 500 henkilöä Suomessa tehdastoiminnoissaan koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
   Konsernissa yt-neuvotteluja luonnehditaan ennakoivaksi toimenpiteeksi, mikäli kysyntätilanne ei loppuvuoden 2008 tasosta merkittävästi parane. Tarkoitus on varautua lomautuksin ja työaikajärjestelyin sopeuttamaan tuotanto vastaamaan tilapäisesti alentunutta kysyntää.
   Sopeuttamistoimenpiteitä arvioidaan toimipaikkakohtaisesti.



Palvelu pidetään käynnissä lomautusten aikana
Hankkija-Maatalous lomauttaa koko henkilökunnan kuukaudeksi
Hankkija-Maatalous Oy:ssä aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut joulun alla tarkoituksena varautua yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja maatalouden kustannuskriisistä johtuvaan kysynnän laskuun.
   Neuvottelujen tuloksena koko henkilökunta lomautetaan neljäksi viikoksi.
   Neuvottelujen piiriin kuuluivat Hankkija-Maatalous Oy:n, Suomen Rehu Oy:n ja HM Verkostopalvelu Oy:n henkilöstö sekä Rainex Yrityspalvelusta Hankkija-Maatalous Oy:öön siirtyvät henkilöt, yhteensä noin 1200 henkeä.
   Lomautukset toteutetaan jaksottaisesti vuoden 2009 aikana, jolloin ne eivät vaikuta Agrimarket-ketjun palveluun tai toimipaikkojen aukioloaikoihin.
   "Maataloudessa eletään parhaillaan vaikeaa kustannuskriisivaihetta, ja tulevaan hintakehitykseen niin tuotantopanosten kuin tuotteista saatavien tuottajahintojenkin osalta liittyy epävarmuutta. Toisaalta erityisesti rakentaminen on vähentynyt merkittävästi."
   "Toimenpiteet toteutetaan siten, että palvelutasomme pidetään yllä lomautusten aikanakin, toimitusjohtaja Ensio Hytönen totesi yrityksen tiedottaessa yt-neuvotteluista joulukuussa.



Tanskasen elvytysehdotukset TEM:lle
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen yritysrahoituksen selvitysmieheksi pestaama ministeri Antti Tanskanen laati ehdotuksensa joulun pyhinä ja jätti ne tilaajalleen 8. tammikuuta.

Selvitysmies Antti Tanskanen ja tehtävän antanut elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Kuva M Nummi

Tanskasen tehtävä oli kartoittaa talouden kehityskuvaa erityisesti yritysrahoituksen kannalta ja tehdä ehdotuksia.
   "Tässä tilanteessa valtion merkittävimmät toiminta-alueet ovat Finnvera, yritystodistusmarkkinat, takuut pankkien varainhankinnalle ja pankkien pääomittaminen", Tanskanen päättelee.
   Finnveran valtuuksia pk-yritysten vieraan ja myös oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen Tanskanen ehdottaa kasvatettavan noin miljardilla eurolla. Viennin erityisrahoitusta tulisi lisätä vähintään viidellä miljardilla eurolla.
   Lisäksi Tanskasen paperissa esitetään, että valtion tulee elvyttää yritystodistusmarkkinoita aina viiteen miljardiin euroon asti.
   Suomessa Tanskasen mukaan myös toteutettava kansallinen hanke hyväkuntoisten pankkien luotonannon poikkeuksellisen voimakkaaksi kasvattamiseksi korvaamaan muiden rahoituslähteiden ehtyminen. Tanskanen esitt ää myös ehdotuksia tarvittavista valtion lisätoimista yritysrahoituksen kehittämiseksi.
   OP-Rahastoyhtiö ilmoitti uudesta yritysrahoituksen lisäkanavasta muutamaa päivää aikaisemmin: se lanseeraa instituutiosijoittajille suunnatun sijoitusrahaston, joka sijoittaa varansa Suomessa toimivien yritysten liikkeelle laskemiin, uusiin yritystodistuksiin. Rahaston alkupääoma tulee olemaan satoja miljoonia euroja.



Kai Seikku lähtee HKScanista

Kai Seikkku. Kuva M Nummi
HKScanin hallitus on vapauttanut Kai Seikun yhtiön toimitusjohtajan tehtävistä. Seikku on ollut konsernin palveluksessa vuodesta 2005 lähtien. Hän jättää tehtävänsä heti, kerrotaan yhtiöstä.
   Yhtiön hallitus käynnistää hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Siihen asti johdon tehtäviä hoitaa HKScan Oyj:n talousjohtaja Matti Perkonoja oman toimensa ohessa.
   HKScan-konsernin liiketoimintayhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Puolassa jatkavat toimintaansa normaalisti.



Mikael Ingberg Varubodenin hallitukseen
Aiemmin PTT:n tutkimusjohtajana ja sittemmin Aktian toimitusjohtajana työskennellyt tohtori Mikael Ingberg on tullut valituksi uutena jäsenenä Osuuskunta Varubodenin hallitukseen.
   Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Folke Lindström. Lindström kertoo, että Varubodenin vuoden 2008 tuloksesta on tulossa hyvä. Myynnin lisäys edellisvuodesta tammi-lokakuussa on yli 20 prosenttia.



Järvi-Suomen Portti lomauttaa 43
Järvi-Suomen Portti lomauttaa 43 henkilöä Tikkalan tuotantolaitoksella Mikkelissä. Järvi-Suomen Portissa on käyty Tikkalan tuotantolaitoksen työntekijöitä ja ylempiä toiminhenkilöitä koskevia yhteistoimintaneuvotteluja yrityksen toiminnan sopeuttamiseksi markkinatilanteeseen sekä odotettavissa oleviin tuotannollisiin ja taloudellisiin näkymiin.
   Lomautukset alkavat 12. tammikuuta 2009 ja ovat voimassa toistaiseksi. Toimihenkilöitä koskevat yt-neuvottelut jatkuvat 7. tammikuuta asti.
   Kouvolan tuotantolaitoksessa ei ole toimitusjohtaja Markku Rönkön mukaan tarvetta lomautuksiin.



Tulevalla Friesland Campinalla noin 17 000 jäsentä
Hollantiin maailman suurin meijeriosuuskunta
campina netti
friesland netti
Kaksi hollantilaista meijeriosuuskuntaa, Campina ja Friesland Foods, ovat yhdistymässä Friesland Campinaksi. Samalla syntyy maailman suurin meijeriosuuskunta.
   Meijerit ilmoittivat fuusioaikeista vuonna 2007. Meijerifuusion on määrä toteutua vuodenvaihteessa. EU:n komissio hyväksyi joulun alla Hollannin kahden suurimman meijeriosuuskunnan fuusion, mutta asetti sille ehtoja.
   Euroopan maatalousosuuskuntien järjestö Cogeca on hyvillään komission päätöksestä ja pitää sitä myönteisenä sekä hollantilaisille tuottajille että kuluttajille ja veronmaksajille. Pääsihteeri Pekka Pesosen allekirjoittamassa Cogecan lausunnossa todetaan, että ajan mittaan fuusio parantaa viljelijöiden asemaa maailmanmarkkinoilla.
   Campinalla on yhteensä noin 7700 jäsentä Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa. Valmisteiden päämarkkinat ovat Hollanti ja Saksa, mutta liiketoimintaa on lähes kaikissa maanosissa. Yrityksen liikevaihto ylsi noin 4 miljardiin euroon vuonna 2007.
   Friesland Foodsin liikevaihto vuonna 2007 ylitti 5 miljardia euroa. Maito tulee noin 9500 hollantilaiselta omistajatilalta
.

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset