text2.gif (876 bytes)  27 | 09 | 2002  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi

PTT:n tuoreen työpaperin ehdotus työllistämiseen:
Työnantajakuluja pois matalapalkkaisilta
PTT:n toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti Pasi Holm esittävät työnantajamaksujen porrastamista, millä saataisiin parannettua matalapalkkaisten asemaa työmarkkinoilla.
   Vähän koulutetut matalapalkkaiset ihmiset joutuvat Suomessa työttömiksi yleisemmin kuin EU:ssa keskimäärin.
   Vihriälä ja Holm ovat mallintaneet työnantajamaksujen porrastuksen Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita -sarjan julkaisussa, jossa he esittävät työllisyyden parantamiskeinonsa.
   Idea toimisi niin, että valtio palauttaisi osan työnantajamaksuista tähän oikeutetuille työnantajille, se laskisi näitä työnantajien maksuja enintään 12-15 prosenttiyksikköä eikä heijastuisi sosiaaliturvan rahoitukseen.
   Vihriälä ja Holm vetoavat mallin toimimiseen Ranskassa: mahdollisesti jopa 35 000 työpaikkaa voitaisiin saada aikaan, jos työnantajille aiheutuvia sivukuluja karsittaisiin esimerkiksi 700 miljoonalla eurolla.
   Lisää aiheesta PTT:n kotisivulla.

Järvi-Suomen Portille liikemerkki
Järvi-Suomen Portti Osuuskunnaksi vuoden 2003 alussa muuttuva Karjaportti on julkaissut yrityksensä uuden liikemerkin.
   Liikemerkkikuvassa ei ole sanassa Järvi-Suomen väliviivaa kuten yrityksen nimessä on. Järvi-Suomen Portin tuotepakkauksissa säilyy nykyinen logo.
   Järvi-Suomen Portti avaa uudet kotisivunsa lokakuussa. Uusi domain on www.jarvisuomenportti.fi, sähköpostit kirjoitetaan vastaavasti etunimi.sukunimi@jarvisuomenportti.fi.

Pääjohtaja Kirsi Lantta:
Zao Portti kaksinkertaistaa Pietarissa

Järvi-Suomen Portin tytäryhtiö Zao Portti SPb Pietarissa kasvaa hyvin. Portin vientivastaava ja tytäryhtiön pääjohtaja Kirsi Lantta kertoo, että liikevaihto nousi 23 prosenttia vuonna 2001. Perjantaina 27. syyskuuta vietetään yhtiön kymmenvuotisjuhlaa Pietarissa.
   "Tänä vuonna odotamme kasvun kaksinkertaistuvan. Venäjän liikevaihto nousee 1,5 miljoonaan euroon."
   Lantta sanoo inflaatiokierteen Venäjällä taittuneen, mikä tietäisi hyvää Zao Portin menestymiselle jatkossa.
   Lantan mukaan menestystä on vauhdittanut yhteistyösopimus Parnas M:n kanssa, se vastaa Portin tuotteiden myynnistä ja jakelusta. Parnas M:llä on noin 30 prosentin osuus Pietarin lihavalmistemarkkinoista, ja ilman Portin tuotteita sen valikoima olisi kovin makkaravoittoinen. Parnas M toimii myös Moskovan alueella.
   Paikallisilla valmistajilla on 95 prosentin osuus Pietarin alueen liha- ja lihavalmistemarkkinoista.

Osuuspankkikeskuksen suhdanne-ennuste
Talouskasvu pysyy varovaisena
Osuuspankkikeskus ennustaa Suomen kokonaistuotannon kasvuksi 2,0 prosenttia tänä vuonna ja 2,5 prosenttia vuonna 2003.
   Viennin todellinen elpyminen on hidasta, vaikka plussaa näkyy viime vuoden romahdukseen verrattuna. Teollisuuden tilaukset lisääntyvät, metsä-, metalli- ja elektroniikkateollisuudessa eritoten. Vaihtotaseen ylijäämä kasvaa.
   Kotitaloudet ovat investoineet etenkin asuntoihin ensimmäisinä eurokuukausina, mikä on näkynyt hintojen nousuna.
   Vuoden 2003 palkkaratkaisun Op-ryhmä arvioi nostavan palkkoja noin 4 prosenttia. Matalan koron aika pitkittyy, mutta nousua voitaneen havaita ensi vuonna. Suomen julkinen talous pärjää hyvin euroalueen vertailussa. Työttömiä on ensi vuonna ennusteen mukaan noin 240 000, vuoden 2003 pieni nousu ei työttömyyttä pysty parantamaan.
   Op-ryhmän ennusteen mukaan investoinnit sekä yksityiset että julkiset investoinnit jäävät tänä vuonna 2-2,5 prosenttia edellisvuotista pienemmiksi, mutta pääsevät 3-3,5 prosenttia plussalle vuonna 2003.
   Ennuste on nähtävillä Op-ryhmän kotisivulla.

PTT:llä uudet verkkosivut
Taloustutkimusta voi seurata tästä lähtien uusituilta kotisivuilta. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT on ottanut käyttöön tänä vuonna toteutetun verkkosivu-uudistuksen.
   PTT:n kotisivuilta voi lukea tuoreeltaan tuloksia tutkimuslaitoksen tekemistä tutkimuksista. Neljästi vuodessa ilmestyvien PTT-katsausten lisäksi tutkimuslaitos tuottaa julkaisuja, raportteja ja työpapereita. PTT-katsausten tilaajat saavat tilaustensa lisäksi suhdannekuvaan liittyvät kuviot verkkosivuilta.

   PTT julkistaa syksyn talousennusteensa Suhdannekuvan 3. lokakuuta klo 10.

Lähialuestrategia täydentyy
Valio menee funktionaalisilla Latviaan
Valio Oy:n toiminta laajenee Latviaan. Yhtiö on perustanut RPK Valio -nimisen yhteisyrityksen tasaomistuksin riikalaisen meijerin Rigas Piena Kombinatsin kanssa. RPK Valio tulee markkinoimaan Valio-brandilla erityisesti Valio Gefilus-tuotteita ja muita lisäarvo- ja herkuttelutuotteita Latviassa vuoden 2003 alusta lähtien.
   Vientijohtaja Timo Malmin mukaan RPK Valio ostaa tarvittavat palvelut ja tuotteet omistajiltaan ja keskittyy itse markkinointiin. RPK Valion liikevaihtotavoite vuodelle 2003 on 1,4 miljoonaa euroa ja seuraavalle vuodelle 2,4 miljoonaa euroa.
   Lisätietoja (englanniksi) latvialaismeijeristä randburg.comin maailmanlaajuisessa kaupan alan hakemistossa, jossa esitellään Suomen sivuilla myös toista sopimuksen osapuolta Valiota.
   Jo tänä syksynä RPK lanseeraa Latviaan juotavia jogurtteja ja rahkoja Rasa-tuotemerkillä, jotka valmistetaan Valion Virossa sijaitsevassa Laeva-meijerissä. RPK on markkinajohtaja Latviassa Rasa-nimisillä tuoretuotteilla. RPK on myös markkinajohtaja jäätelöissä ja merkittävä juuston valmistaja.
   Lähialueilla Valiolla on meijeri ja tytäryhtiö Valio Eesti Virossa samoin kuin tytäryhtiöt ZAO Valio Pietari Venäjällä, UAB Valio Liettuassa ja Valio Sverige Ruotsissa.

Julkaisuja
- Maatilan Pellervon lokakuun numero ilmestyy 3. lokakuuta. Teemana on Koneet & Tekniikka, Metsä. Terve Eläin -liitteessä mehevä tietopaketti kuivikkeista.
   Hieno kesä takana - jopa rikkakasveilla. Vastaavaa rikkakasvien ryntäystä saa muistella vuosikymmenien takaa. Miten toimia?
   Miksi viljelijät menestyvät maailman rallikisoissa? Asiaa pohtii menestyvä Peugeot-kuski Sebastian Lindholm. Agrimarket-ketju tukee Lindholmin kilpauraa.

- Osuustoiminta-lehden lokakuun numero ilmestyy 17. lokakuuta. Teemana on Suomalaisen osuustoiminnan yhteiskunnallinen tilinpäätös 2002. Numero sisältää PTT suhdannekuvan.

Osuustoiminnan opetusta
korkeakouluissa ja yliopistoissa seurataan jatkossa Pellervon kotisivulla osoitteessa www.pellervo.fi/opetus. Aluksi esillä ovat ohjelmat Helsingin kauppakorkeakoulussa, Helsingin  yliopiston avoimessa korkeakoulussa Mikkelissä, Kuopion yliopistossa.
   Pellervo edistää osuustoiminnan tutkimusta ja korkeakouluopetusta.

 

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset