Herra Puheenjohtaja, Arvoisa juhlayleisö, Hyvät Naiset ja Herrat,

Alkuun minulla on mieluisa tehtävä tuoda tähän juhlaan puheenjohtajan ominaisuudessa Euroopan Unionin maiden maatalousosuustoiminnan järjestön, Cogeca:n lämpimät onnittelut. Tämän vaikean ranskankielisen lyhennelmän takaa löytyy 30000 maatalousosuuskuntaa 15 maassa. Näissä on yhteensä 11 miljoonaa jäsentä. Osuuskunta Lihakunta on suuremmassa päässä tätä kirjoa. Suurimmat tuoteryhmät ovat maito, liha, oliiviöljy- ja viiniosuuskunnat. Suurin eurooppalainen osuuskunta on suomalainen Metsäliitto rinnan ruotsalais-tanskalaisen meijerijätti Arla Foodsin kanssa.

Maatalousosuustoiminta on Euroopassa keskeinen sillä yli 60 % päivittäisestä ruoasta ja yli 50 % maatalouden tarvikekaupasta menee osuustoiminnallisen yrityksen läpi. Näin maataloustuottajan rooli ja kontrolli ravintoketjussamme on Euroopassa yleisesti ja täällä Suomessa erityisesti hyvin tärkeä ja keskeinen.

Kun me lähdemme tutkimaan Lihakunnan satavuotista historiaa voimme todeta että aivan alkuajoista historian kirjat toteavat muun muassa näin: "Kuopion Karjanmyyntiosuuskunnan perustamis- ja käynnistämisvaiheesta voidaan sanoa että se on ollut uskomaton suoritus. Perustajajäseniltä se on vaatinut niin henkistä kuin taloudellista sitoutumista tavalla, johon nykyaikana tuskin kukaan on valmis. Usko osuustoiminnan mahdollisuuksiin talonpojan elinolojen parantajana on täytynyt olla luja ja visiota pitkälle tulevaisuuteen."

Kun tähän lisää pääministeri Paavo Lipposen sanat eilisestä Atrian satavuotisjuhlien yhteydessä järjestetyssä seminaarissa Finlandia-talossa että osuustoiminta on ollut vahvoilla tämän yrityksen pärjäämisessä, koska se on yhdistänyt tuottajat ja kuluttajat. Tässä meillä on minusta vallan erinomaisella tavalla Lihakunnan satavuotinen taival kehystettynä.

Toimintaympäristön muutokset asettavat jatkuvasti elinkeinoelämässä yritykset uusiin tilanteisiin. Näin ollen jatkuvasti myös mitataan yritysten kyky vastata näihin uusien tilanteitten asettamiin haasteisiin. Tähän paineeseen joutuvat niin yrityksen toimiva johto kuin luottamusmiesjohto. Paitsi että näiden pitäisi herätä näihin muutoksiin, pitäisi osata ja uskaltaa myös ajoissa ennakkoluulottomasti reagoida ja toimia uuden tilanteen edellyttämällä tavalla.

Näitä tilanteita on ollut Lihakunnan historiassa useita. Vaikka pitkiä suvantovaiheita ja vakaita oloja noin ulkoisesti katsoen on ollut, niin suuria dramaattisia kynnyksiä löytyy paljon.

Noilta alkuvuosikymmeniltä nopea eteneminen jalostusasteen nostamisessa ovat merkittäviä. Jo alkuvuosina todettiin että pelkkä teuraseläinten kerääminen ei riitä vaan kohta vuokrattiin Kuopion kauppahallista liiketilaa paloitellun lihan myyntiä varten. Kohta tämän jälkeen ryhdyttiin makkaraa tekemään ja tämä tuotanto ja jalostus muodostikin 50 % osuuskunnan liikevaihdosta. Tämä eteneminen on kuin suoraan kauppakoulun oppikirjasta 100 vuotta myöhemmin jossa sanotaan että pelkästään jalostusastetta nostamalla saadaan aikaan lisäarvoa yrityksen omistajille. Jos tämän jalostajan tehtävät antaa pois ja myy pelkästään raaka-aineita, jää myös lisäarvon saantimahdollisuus ulottumattomiin. Itse asiassa olemme Suomessa yleisestikin ottaen olleet tässä jalostamisessa aika hyviä sekä meijeri- että teurastamoalalla. Kalliisti tuotettu raaka-aine, liha tai maito, on jalostettu hyvinkin pitkälle ja näin jalostuksen antama lisäarvo on jäänyt yritykselle ja sen sidosryhmille.

Sotien välisenä aikana oli Kuopion Karjanmyyntiosuuskunnassa useita suuriakin kynnyksiä. 1920-luvun puolessa välissä hankittiin ennakkoluulottomasti Likolahden maat kaupungin ulkopuolella. Tänään teollisuuskiinteistö on luonnollisesti juuri siinä paikassa, mutta on se aikanaan ollut aika kaukana keskustasta.

1930-luvulla laajeni toimintakenttä maantieteellisesti huomattavasti. Vuonna 1917:han Venäjän raja oli mennyt kiinni ja Osuuskunta oli joutunut keskittymään Kuopion talousalueeseen, niin 1932 Osuuskunnan toimialue laajeni silloisen Suur-Suomen itärajalle asti ja nimi muuttui Savo-Karjalan osuusteurastamoksi.

Sotien aikana ja sotien jälkeen tapahtui yrityksessä paljon ja niistä olisi paljon merkittävää kerrottavaa mutta mainitsen tässä vain muutama.

Savo-Karjalan Osuusteurastamo oli 1950-luvun puolessa välissä saanut valmiiksi uuden lihavalmistetehtaan Likolahdelle. Merkillepantavaa on että enää ei puhuttu teurastamosta vaan nyt puhutaan lihavalmistetehtaasta. Näin ollen jouti myös vanha nimi Savo-Karjalan Osuusteurastamo syrjään ja uusi nimi Lihakunta tuli käyttöön. Tämä olikin sitten aivan eri tavalla "myyvä". Tämä osoitti jällen kerran yrityksen johdon erinomaista ymmärrystä ajan vaatimuksiin, ajateltiin yhä enemmän markkinakeskeisesti ja toiminta alkoi olla asiakasvetoista. Mainittakoon tässä yhteydessä että siirtyminen pois teurastamo-sanasta tällaisiin enemmän kuluttajia puhutteleviin nimiin tapahtui monessa muussa osuusteurastamossa vasta monta vuosikymmentä myöhemmin.

1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa olikin jo sitten suurten mullistusten aikaa. Tapahtui paljon sellaista josta voidaan sanoa että sen ansiosta tänään turvallisin mielin voidaan katsoa Lihakunnan seuraavan vuosisadan alkua.

Vuonna 1988 yhdistettiin sekä osakeyhtiön että osuuskunnan parhaat puolet perustamalla teollista tuotantoa, myyntiä ja markkinointia varten Lihapolar Oy. Vuonna 1990 oli vuorossa fuusio Osuuskunta Itikan omistaman Lihabotnian kanssa. Näin oli luotu turvallinen pohja tulevaisuutta varten, oli syntynyt Atria Oyj.

Näin olen yrittänyt todistella kuinka Lihakunnan omistajahallinto, luottamusmiesjohto yhdessä toimivan johdon kanssa on monessa käänteessä tehnyt rohkeita päätöksiä ja toteutuksia jotka ovat varmistaneet Lihakunnan menestyksen vuosien saatossa.

Uutta näkemystä 15 vuoden ajalta edustaa alianssi- ja yhteistyöajattelu. Jos oman yrityksen resurssit eivät riitä tai kannattavuuslaskelmat osoittavat että jokin yhteistyöhanke olisi järkevä, niin se toteutetaan. Näin vanha suomalainen heimoajattelu voi siirtyä syrjään ja myös kovastakin kilpailijasta voi tulla yhteistyökumppani.

Näin me suomalaiset osaamme tarvittaessa yhdistää voimamme.

Suomi on tänään osa laajempaa kokonaisuutta, Euroopan Unionia. Tämä asetelma tuo jatkuvasti suomalaisille yrityksille uusia haasteita erityisesti niille jotka toimivat pääasiallisesti kotimarkkinoilla ja jotka ovat riippuvaisia Suomessa tuotetuista raaka-aineista. Kun Suomen naapurit ovat myös osa samaa vapaan kaupan aluetta tilanne on erityisen haastava ja suoraan sanoen vaarallinen suomalaiselle yritykselle. Näin joudumme pärjätäksemme Suomessa ja varmistaaksemme kotimarkkinoitamme, olemaan vahvoja myös naapurimaissa. Muuten on olemassa vaara että naapurinpuolelle tulee yrityksiä jotka ryhtyvät uhkaaman myös meitä täällä kotimarkkinoillamme.

Kun suomalainen tuottajaosuustoimintataustainen yritys lähtee ulkomaille syntyy mielenkiintoinen asetelma. Myös naapurimaissa on tuottajia jotka oikeutetusti voivat kysyä että pääsemmekö mekin mukaan teidän osuuskuntaanne. Tanskalais-ruotsalainen maito-osuuskunta Arla Foods on lähtenyt liikkeelle. Liiketaloudellisesti yritys toimii hyvin mutta jäsenten oikeudet suhteessa osuuskuntaansa ovat vielä hataralla pohjalla.

Näistä monikansallisista osuuskunnista on vielä vähän kokemuksia mutta Euroopan Unionin puitteissa on valmisteilla yleiseurooppalaisia sääntöja tätä varten.

Tuottajat ovat Suomessa perinteellisesti eläneet hyvin läheisessä riippuvuussuhteessa kotimaisen jalostavan teollisuuden kanssa ja päinvastoin. Suomessa on kaikilla aloilla jalostavaa elintarviketeollisuutta joka perustuu kotimaiseen alkutuotantoon. Nämä molemmat tahot elävät hyvin läheisessä riippuvuussuhteessa toistensa kanssa. Ei voida juuri ajatella että tuottajilla olisi ulkomailla osoitetta tuotteilleen, ja samoin ei voida ajatella että kotimaiseen raaka-aineeseen perustuva jalostuskapasiteetti ryhtyisi laajemmin tuomaan korvaavaa raaka-ainetta ulkomailta.

Elintarvikeketjuajattelu, pellolta pöytään on Suomessa melko ainutlaatuinen. Tässä ketjussa on monta osaa. Maanviljelijät sen alkupäässä, kestävään kehitykseen, laatuun ja turvallisuuteen perustuva raaka-ainetuotanto jossa ympäristöasiat ja kotieläinten hyvinvointi on otettu huomioon. Kuljetukset tiloilta meijereihin ja teurastamoihin ovat laadukkaita ja hygienia hoidettu kaikissa vaiheissa. Ruokatehtaissa esimerkiksi lihatuotteet ovat jatkuvasti alle +5 asteen lämpötilassa kauppaan asti. Tähän eivät pysty edes ruotsalaiset, johon me niin mielellämme itseämme vertaamme, puhumattakaan etelämpänä.

Alkuperäismerkintä ja tavaramerkit lisäävät kuluttajalle varmuuden ja turvallisuuden siitä mitä hän on ostamassa. Elintarviketeollisuudessa tavaramerkit ovat keskeisellä sijalla. Niillä me puhuttelemme asiakasta. Tuotemerkit ovat selkeä tapa kertoa asiakkaalle että tässä on kyse kotimaiseen raaka-aineeseen ja arvoketjuun perustuva tuote. Näin tuottajat ovat ketjun kautta vuorovaikutuksessa kuluttajan kanssa. Ei ole olemassa mitään vastakkaisuutta tuottajan ja kuluttajan välillä, päinvastoin. Asiakas on meidän ystävämme. Hänen varassa on tulevaisuutemme ja turvamme.

Näin eurooppalaisena toivoisi että myös ruoan yhteyteen syntyisi yhtä vahva ja välillä hurjakin liike joka esiintyy metsäpuolella. Siellähän on olemassa voimakkaat järjestöt jotka vaativat metsänomistajilta ja metsäteollisuudelta sellaista puutavaraa paperiin joka perustuu heidän mielestään eettisesti kestävälla pohjalla hankittuun raaka-aineeseen.

Toivoisin että ruokasektorillakin syntyisi yhtä äänekkäät tahot vaatimaan että Suomessa ja Euroopassa tuotettu elintarvike sisältäisi sellaiset raaka-aineet jotka perustuvat kestävään kehitykseen, eettisiin sääntöihin, kotieläinten hyvinvointiin, ruokaturvallisuuteen ja laatuun. Meillä on nimittäin Euroopassa yleisesti ja Suomessa erityisesti nämä asiat hyvässä hoidossa. Sen sijaan voimme pelätä että jatkossa Euroopan rajojen ulkopuolelta virtaa sisään sellaisia raaka-aineita jotka saattavat olla halvempia, mutta jotka eivät täytä äsken mainittuja vaatimuksia. Samoin voimme edellyttää että kun Euroopan Unioni nyt laajenee itään, että näissä uusissa maissa ryhdytään toteuttamaan samoja niin sanotun eurooppalaisen malliin sisältyviä vaatimuksia jotka ovat meillä sekä yritysten omissa että viranomaisten ohjelmissa.

Kotimainen elintarvikeketju perustuu luottamukseen. Tuottajilla on käsissään jalostavaa teollisuutta ja kauppa on pääasiallisesti suomalaista. Lisäarvo joka syntyy tässä arvoketjussa pysyy siinä eikä karkaa ulkomaille ja osa siitä tulee tuottajille ja muille sidosryhmille. Suomessa pääosa maidosta ja lihasta myydään korkeasti jalostettuna. Jos onnistumme tulevaisuudessa säilyttämään tätä eheätä arvoketjua suomalaisena ja säilytämme kuluttajien luottamusta, kotimainen elintarviketalous tulee hyvin säilymään.

Haluan lopuksi omasta puolestani toivottaa tänään juhlivalle Lihakunnalle ja koko Atria Oyj - ryhmälle mitä parhainta menestystä.