Viron osuustoiminta juhli 3. lokakuuta 2002 Tallinnassa 100-vuotisjuhliaan. Viron osuustoimintaliikkeen synty lasketaan Antslan osuuskaupan perustamisesta sata vuotta sitten. Vaikka osuustoimintaliikkeen alku oli suurten, pääasiassa saksalaisomisteisen kartanoiden hallitsemassa Viron maataloudessa vaikeaa, ehti maahan kehittyä lähinnä 1920- ja 30-luvuilla kukoistava perheviljelmäpohjainen ja vahvasti viljelijöiden keskinäiseen yhteistoimintaan nojaava osuustoimintatalous. Se oli loppuvaiheessa kehittyneisyydeltään hyvinkin suomalaisella tasolla, monien mielestä jopa sen ylikin. Neuvostovalta ehti tuhota tämän jokseenkin täydellisesti, ehkä jonkinasteisena poikkeuksena osuuskauppatoiminta (ETKL).

Neuvostovallan jälkeen osuustoiminnan rakentaminen on kuitenkin jouduttu Virossa aloittamaan uudelleen aivan alkutekijöistä. Viron uudessa, toisessa tasavallassa yksityistäminen suoritettiin nopeasti ja tehokkaasti - monien mielestä jopa liiankin tehokkaasti. Maataloudessa omaisuutta ei kuitenkaan palautettu takaisin osuuskunnille, vaan edunsaajina olivat kolhoosien ja sovhoosien johtajat ja henkilökunta. Osuustoiminnan uudelleenrakentamista on vaikeuttanut Viron omaksuma ultraliberalistinen maatalouspolitiikka, joka on saattanut maanviljelijät hyvin tukalaan asemaan ja luonut maahan samalla vahvasti yksilölliseen yrittämiseen nojaavan ja osuustoimintaa vierastavan asenneilmapiirin. Myös yksityistetty maatalous on keskittynyt nopeasti muutamien harvojen - osaksi ulkomaistenkin - omistajien käsiin, parhaimmillaan (tai monien mielestä pahimmillaan) tuhansien hehtaarien ja eläinten, palkkatyövoimalla pyöritettäviin suuryksiköihin. Vastikään Tallinnassa Euroopan maatalouskongressissa puhunut maan entinen maatalousministeri, nykyisin Tarton maatalouskorkeakoulussa professorina työskentelevä Jaan Leetsar totesi, että nykymalli on asiallisesti monessa suhteessa hyvin lähellä edellisen vuosisadan alun suurviljelmäpohjaista maataloutta.

Tällä hetkellä osuustoiminnan markkina-asemat ovat varsin heikot Virossa. Maatalouspuolella paras markkina-asema on meijeripuolella, jossa osuustoiminnalla on parin-kolmenkymmenen prosentin markkinaosuus. Osuuskauppatoimintaa jatkaa edelleen ETKL, jolla on suuria vaikeuksia pärjätä kovassa kilpailussa, mutta jolla on edelleen kohtalaiset markkina-asemat maaseudulla. S-ryhmä ja ETKL ovat pyrkineet kehittämään yhteistyötä eri malleilla, mutta eivät ole päässeet ainakaan toistaiseksi kovin merkittäviin tuloksiin lähinnä ETKL:n heikkojen teknis-taloudellisten yhteistyövalmiuksien vuoksi. Juhlassa puhuneiden eri osuustoiminta-alojen edustajien puheenvuorojen perusteella sain omalta osaltani vaikutelman, että ehkä vahvimmillaan osuustoiminta Virossa on asunto-osuuskunnissa, joita on erityisesti Tallinnassa ja eräissä muissa asutuskeskuksissa.

Satavuotisjuhlan järjestänyt Viron Pellervo, alun perin vuonna 1919 perustettu Ühistegelise Liit, on herätetty neuvostovallan jälkeen henkiin. Organisaatio elää kuitenkin säästöliekillä ilman varsinaista johtajaa (toimessa oli jonkin aikaa edellä mainittu Jaan Leetsar).

Satavuotisjuhlassa, jonka avasi maan pääministeri ja johon itse osallistuin yhtenä esitelmöitsijänä saattoi hyvin aistia, kuinka ristiriitaiset osuustoiminta-asenteet maassa vallitsevat. Viron MTK puhuu osuustoiminta-asioihinkin varsin hyvin perehtyneen toiminnanjohtajansa Kaul Nurmen suulla perheviljelmäpohjaisen ja osuustoiminnallisen maatalouden mallin puolesta. Osa sen jäsenistä on kuitenkin sitä mieltä, että ei sillä ole niin väliä, mistä maatalouden tulot tulevat, kunhan niitä vain saadaan. Myös Viron nuori maatalousministeri Jaanus Marrandi, jonka kanssa keskustelin varsin pitkään, totesi, että maalla on juuri nyt monia paljon kiireellisempiä tehtäviä - ennen muuta maan EU-jäsenyyden varmistaminen ja maatalouden EU-sopeutus - kuin osuustoiminnan jälleenrakentaminen.

Yksi maan talouselämän ajankohtaisia ongelmia on virolaisten yritysten valuminen ulkomaiseen omistukseen. Myös suomalaiset osuuskunnat ovat monillakin toimialoilla läsnä Viron markkinoilla. Vahvimmassa markkina-asemassa on HK Ruokatalon Rakveren lihakombinaatillaan, jolla on noin 60 prosentin markkinaosuus Virossa. Myös S-ryhmä on rakentamassa vahvasti omaa kauppaketjuaan maahan.

Vailla kritiikkiä ja soraääniä suomalainen osuustoiminta ei ole Virossa voinut kuitenkaan toimia. Yksi suuria tulevaisuuden kysymyksiä onkin se, pitäisikö ja millaisilla muodoilla virolaisten ja suomalaisten viljelijöiden pyrkiä osuustoiminnalliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä suomalaisnäkökulmasta, jossa tiettyä periaatteellista yhteistyövalmiutta kyllä löytyy, ehkä suurin ongelma on se, että virolaiselta puolelta puuttuvat osuustoimintahengen ohella osuustoiminnalliset yhteistyökumppanit. Tämä on ollut ongelmana jo siinä vaiheessa, kun päätöksiä etabloitumisesta maahan on aikaisemmassa vaiheessa tehty, ja on yhä edelleen käytännöllisesti katsoen ennallaan. Teknisesti yhteistyömalleja kyllä löytyy moniakin, jos muut yhteistyöedellytykset saadaan syntymään.

Monet merkit viittaavat siihen, että Viron ja Suomen talouksien läheneminen tulee nopeutumaan varsinkin siinä vaiheessa, kun Virosta tulee EU-jäsen. Tätä tilannetta valmistelemaan ovat maiden pääministerit nimittäneetkin vastikään kahden miehen selvitysryhmän, Suomen puolelta Suomen Pankin vastikään eläkkeelle jääneen ja pitkään Viro-harrastuksestaan tunnetun Esko Ollilan ja Viron puolelta maan entisen Suomen suurlähettilään Mati Vaarmannin.