PELLERVO-SEURA TIEDOTE

Helsinki 30.6.2005




83. KANSAINVÄLINEN OSUUSTOIMINTAPÄIVÄ 2.7.2005

OSUUSTOIMINNALLA TURVALLISEMPAA JA KESTÄVÄMPÄÄ TULEVAISUUTTA

Kansainvälinen Osuustoimintaliitto ICA ja Yhdistyneet Kansakunnat viettävät Kansainvälistä Osuustoimintapäivää lauantaina 2. heinäkuuta 2005. Jo 83. kertaa vietettävän päivän teemana on tänä vuonna "Mikrorahoitus on meidän asiamme - osuustoiminnalla pois köyhyydestä". Teema korostaa paikallisten, taloudelliseen yhteistoimintaan pohjaavien osuuspankkien ja keskinäisten vakuutuslaitosten merkitystä ihmisten elinehtojen parantamisessa ja taloudellisen turvallisuuden rakentamisessa. 

Koska Suomessa pankki- ja vakuutuspalvelut ovat kaikkien saavutettavissa, voi tuntua erikoiselta puhua näiden palveluiden puutteesta ja siitä koituvista epäkohdista. Rahoituspalvelut ovat kuitenkin keskeinen tekijä köyhyyden poistamisessa eri puolilla maailmaa, erilaisissa yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Normaali pankki- ja vakuutustoiminta ei välttämättä kohtaa kaikkein vähävaraisimpia - juuri niitä, jotka voivat olla eniten luottojen ja vakuutusturvan tarpeessa. Mikrorahoitus mahdollistaa myös köyhille ja heidän yhteisöilleen pankki- ja vakuutuspalvelut. 

Taloudelliseen yhteistoimintaan pohjaava osuustoiminta on osoittautunut merkittäväksi tekijäksi mikrorahoituksen järjestämisessä eri puolilla maailmaa jo useiden sukupolvien ajan. Osuustoiminnalliset pankit luottotoiminnallaan ja keskinäiset vakuutuslaitokset vakuutusturvallaan ovat auttaneet miljoonia ihmisiä rakentamaan omin avuin turvallisempaa tulevaisuutta. 

Mikrorahoitus on tullut tunnetuksi käsitteenä vasta viime vuosikymmeninä, mutta se syntyi Keski-Euroopassa osuuskassatoimintana jo yli 150 vuotta sitten. Keskinäinen vakuutustoiminta on vielä vanhempaa. 

Suomessa mikrorahoituksen kehitys kytkeytyy koko osuustoimintaliikkeen syntyyn 1900-luvun alussa. Lähes joka kylään perustettiin osuuskassa, -kauppa, -meijeri ja muita osuustoiminnallisia yrityksiä. Keskinäinen vakuuttaminen oli vakuutusyhdistysten muodossa tunnettua paikallisella tasolla jo vanhastaan. 

Osuustoiminta oli kuin sadetta kuivalle maalle. Osuuskassat luotottivat maatalouden tuotannollisia investointeja, jotka kehittivät maataloustuotannon määrää ja laatua. Siten tuotettiin raaka-ainetta kehittyvälle, yleensä osuustoimintapohjaiselle elintarviketeollisuudelle. Tämä edisti yhdessä osuuskauppojen kehityksen kanssa maaseutuväestön elintason nousua ja vaikutti merkittävällä tavalla köyhyyden poistamisessa. Keskinäinen vakuutus suojasi takaiskun varalta.

Nykyään paikallisesti toimivat osuuspankit ja keskinäiset vakuutusyhdistykset ovat kaikille väestöryhmille palvelujen tarjoavia rahoituslaitoksia. Niiden toimipisteitä uudenaikaisine palveluineen löytyy käytännössä jokaisesta kaupungista ja kuntakeskuksesta. 



Suomessa 1900-luvun alun köyhyysongelma on väistynyt, mutta eri puolilla maailmaa köyhyyden poistaminen on mitä ajankohtaisin asia. Osuustoimintaliikkeen arkinen työ ihmisten elinolojen parantamiseksi eri toimialoilla jatkuu. 

Kansainvälinen Osuustoimintaliitto ICA edustaa jäsenjärjestöjensä kautta 770 miljoonaa osuuskunnan jäsentä eri puolilla maailmaa. Suomi on suhteellisesti maailman osuustoiminnallisin maa, sillä suomalaisissa osuuskunnissa on yli kolme miljoonaa jäsenyyttä. Suomesta Kansainvälisen Osuustoimintaliiton jäsenenä ovat Pellervo-Seura ry ja Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto SOKL ry.


Pellervo-Seura ry ja Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto SOKL ry


Lisätietoja:
ICA-Euroopan varapuheenjohtaja Anne Santamäki, SOK, p. 0500 601 391
Hallituksen puheenjohtaja Marcus H. Borgström, Pellervo-Seura, p. 0400 482 911
Johtaja Per-Erik Lindström, Pellervo-Seura, p. 040 7600 795
Osuustoimintajohtaja Sami Karhu, Pellervo-Seura, p. 0400 545 989

www.coop.org
www.ica.coop


ICA:n tiedotteen epävirallinen suomennos >>


Takaisin