Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto SOKL r.y.
Pellervo-Seura ry

LEHDISTÖTIEDOTE
Helsinki 3.7.2010

OSUUSKUNNAT VAHVISTAVAT NAISTEN ASEMAA

   "Naisten tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden ja vakauden kannalta. Monissa kehitysmaissa maatalous ja elintarvikehuolto ovat naisten varassa. Kehittyneissä maissa taas, kuten vaikkapa Suomessa, sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavat pääasiassa naiset. Maailmanlaajuisesti yhteinen nimittäjä naisten tekemää työtä kohtaan on arvostuksen ja vaikutusvallan puute.
   Naiset ympäri maailman valitsevat osuuskunnan yrittämisen muodoksi tyydyttääkseen taloudelliset ja sosiaaliset tarpeensa. Naiset näkevät osuuskuntayrittäjyyden houkuttelevana vaihtoehtona, olipa kyseessä halu ryhtyä yrittäjäksi, saada tarvittuja tuotteita ja palveluita tai olla mukana liiketoiminnassa, johon liittyy eettisiä arvoja ja periaatteita ja joka tuo heille tuloja. Naiset kokevat osuuskunnan houkuttelevana yritysmuotona muun muassa sen tuomien yhteistyön etujen vuoksi. Yhdistämällä pääomansa naiset pystyvät lähtemään mukaan tuloja tuottavaan toimintaan sekä järjestämään työnsä joustavalla tavalla.
   Osuuskunta on demokraattinen yritysmuoto, jota ohjaavat oman avun, omavastuun, demokratian, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden arvot. Osuuskuntien keskiössä ovat ihmiset, osuuskuntien jäsenet, jotka voivat demokraattisen päätöksenteon avulla toteuttaa taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeitaan ja tavoitteitaan. Ominaispiirteistään johtuen osuuskunnat edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa.
   Naisten aseman parantaminen käsittää viisi osa-aluetta: naisten arvostus itseään kohtaan, naisten oikeus tehdä valintoja, naisten oikeus päästä käsiksi mahdollisuuksiin ja resursseihin, naisten oikeus päättää omasta elämästään sekä naisten mahdollisuudet vaikuttaa sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta.
   Osuuskuntamuotoinen yritys ottaa huomioon kaikki edellä mainitut osa-alueet. Osuuskuntien avulla naiset voivat vastata sekä käytännöllisiin että strategisiin tarpeisiinsa. Tämä pätee yleisesti osuuskuntiin riippumatta siitä, onko jäseninä pelkästään naisia vai sekä naisia että miehiä. Osuuskunnat tarjoavat naisjäsenille ja -työntekijöille tehokkaita keinoja elintason sekä taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantamiseksi. Näitä keinoja ovat kunnolliset työmahdollisuudet, säästöjen kartuttaminen ja luototustoiminta, terveydenhoito-, kotitalous- ja sosiaalipalvelut, koulutus sekä yrittäjävalmennus. Osuuskunnat tarjoavat naisille myös mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa taloudellisiin toimintoihin. Osallistuminen lisää naisten arvostusta itseään ja työtään kohtaan.
   Kansainvälisenä osuustoimintapäivänä Kansainvälinen Osuustoimintaliitto ICA kehottaa osuustoimijoita tunnistamaan naisten keskeisen roolin taloudellisessa, sosiaalisessa ja kulttuurisessa kehityksessä ympäri maailmaa. Lisäksi ICA kehottaa edistämään osuustoiminnallista sitoumusta vahvistaa naisten asemaa heidän osuuskuntayrityksissään sekä rohkaisemaan naisten osallistumista osuustoimintaliikkeeseen."


Lisätietoja: ICA:n hallituksen jäsen Anne Santamäki, SOK, puh. 0500 601 391 ja osuustoimintajohtaja Sami Karhu, Pellervo-Seura, puh. 0400 545 989


Takaisin