|
PELLERVO-SEURA
TIEDOTE
13.4.2005
OSUUSKUNNAT VAATIVAT EDELLEEN KORJAUSTA VEROPAKETTIIN
Osuustoiminta on edelleen tyytymätön yritys- ja pääomaverotuspakettiin ja vetoaa valtiovaltaan sen uudistamiseksi viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmasta neuvoteltaessa.
Pellervon Päivässä 13.4.2005 Helsingissä puhunut Pellervo-Seuran hallituksen puheenjohtaja Marcus H. Borgström totesi, että osuuskunnat ovat yrittäjyyttä siinä kuin osakeyhtiötkin. Hän vaati korjausta osuuskuntien voitonjaon verotukseen siten, että se saa lähtökohtaisesti samantasoisen verokohtelun kuin listaamattoman osakeyhtiön voitonjako.
Maanviljelysneuvos Borgström viittasi viime vuonna säädettyyn yritys- ja pääomaverotuspakettiin, jossa listaamattoman osakeyhtiön osingot säädettiin vuodesta 2005 alkaen verovapaaksi 90.000 euroon saakka, mutta osuuskunnan maksamat osuuspääoman korkojen "kateusraja jäi vain 1.500 euroon". Tähän epäsuhtaan ei kuitenkaan tullut korjausta, vaikka Pellervo ja osuuskunnat sitä päättäjiltä vaativat.
Borgströmin mukaan osuustoiminnan oikeudenmukaisella verokohtelulla edistetään myös suomalaista omistajuutta, jota on viime aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa peräänkuulutettu. "Osuustoimintayritykset ovat sinivalkoista yritystoimintaa parhaimmillaan. Ne ovat keskeisessä roolissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivoisin jatkossa uudenlaista vahvaa ja laajaa puoluepoliittista ymmärtämystä tätä suomalaista omistajuutta kohtaan", sanoi Borgström.
Samassa tilaisuudessa puhunut Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Esa Härmälä oli myös tyytymätön tilanteeseen ja vaati korjausta. "Yritys- ja pääomaverouudistuksessa osuuskuntien maksaman osuuspääoman koron verotus eriytettiin epäedullisella tavalla osakeyhtiöiden maksamien osinkojen verotuksesta. Yrittäjyys yhdistettiin osakeyhtiöön, jolle annettiin veroedut ja osuuskunta rinnastettiin ensisijaisesti pörssiyhtiöön. Tämä ajattelu ei ole auennut meille täysin vieläkään. Miksi osuuskuntien pääomahuoltoa piti horjuttaa? Asia olisi korjattava mieluummin heti. Jos tämä ei ole mahdollista, asia on syytä huomioida seuraavan hallituksen ohjelmaa laadittaessa", sanoi Härmälä.
Pellervo-Seuran toimitusjohtaja Veikko Hämäläinen sanoi järjestön jatkavan työtään osuuskuntien maksaman osuuspääoman koron oikeudenmukaisen verokohtelun aikaansaamiseksi.
Lisätietoja Pellervosta:
Valtuuskunnan puheenjohtaja Esa Härmälä, gsm 0400 874 209
Hallituksen puheenjohtaja Marcus H. Borgström, gsm 0400 482 911
Toimitusjohtaja Veikko Hämäläinen, gsm 0400 319 294
Takaisin
|