Alku
Sisältö
Wuokko

Sähköposti:
wuokko@pellervo.fi

3. SUUNNITTELUSTA TOIMINTAAN

Yrityksen perustamisen edellytys on mahdollisuus kannattavaan toimintaan.

Yhteinen tavoite

Yritysidea ja päätös perustaa osuuskunta eivät vielä riitä. Ennen aloittamista on harkittava, mitä tehdään ja milloin. Toimintaa suunniteltaessa on selvitettävä, miten aloitteleva osuuskunta tulee menestymään. Perustamissuunnittelun tulee pohjautua mahdollisimman paljon tietoon.

Erityisesti työosuuskuntaa harkitsevien kannattaa ottaa selville, onko alueella jo toimiva työosuuskunta. Samalla alalla toimivat yritykset vievät helposti toisiltaan työtilaisuudet.

Menestyminen on varmempaa, jos kaikki jäsenet osallistuvat suunnitteluun. Jos osuuskunnan perustajien joukko on suuri, on käytännöllistä jakautua pieniin työryhmiin, joista kukin työstää joitain suunnitelman osia. Ryhmien työn tulokset kootaan kokonaissuunnitelmaksi.

Koska osuuskunta on paitsi liikeyritys myös henkilöyhteisö, pelkkä liiketoiminnan suunnittelu ei riitä. On syytä myös miettiä yhdessä, miten toimitaan yhteisönä. Suunnittelun osaksi kannattaa sisällyttää yhteistoimintaa, päätöksentekoa ja johtamista sekä käytännön työtä, kuten kirjanpitoa ja laskentatoimen järjestelyjä koskeva keskustelu ja päätöksenteko.

Toiminta-ajatus

Suunnittelu alkaa toiminta-ajatuksen muotoilusta. Toiminta-ajatus kertoo, mitä varten osuuskunta on olemassa ja mitä sillä pyritään saamaan aikaan (mihin tarpeeseen, kenelle, mitä). Toiminta-ajatusta mietittäessä osuuskunnan jäsenille syntyy käsitys oman yrityksen perustarkoituksesta, joka myöhemmässä vaiheessa ohjaa heidän toimintaansa. Kannattaa muistaa, että osuuskunnan tarkoitus on aina osuustoiminnallinen eli osuuskunta harjoittaa jäsentensä talouden tai elinkeinon tukemiseksi taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita. Toiminta-ajatuksella voidaan kuvata yrityksen toiminnan arvoperustaa ja määritellä myös toimialaa. Toiminta-ajatus kuvataan lyhyesti ja selkeästi.

Esimerkiksi: "Osuuskunta Untuvan toiminta-ajatuksena on tukea jäsentensä elinkeinoa untuvan puhdistuksella ja tuottamalla markkinointipalveluja jäsentensä untuvatuotteille."

Liikeidea

Liikeidea on toiminta-ajatusta yksityiskohtaisempi kuvaus yrityksen toimintatavoista. Liikeidea kertoo, miten yritys aikoo menestyä valitulla toimialalla: miten yritys aikoo toimia, millaisia tuotteita ja asiakkaita se tavoittelee ja millainen organisaatio aiotaan perustaa.

Liikeidean avulla pyritään erottautumaan laadullisesti ja toiminnallisesti muista saman alan yrityksistä. Liikeideassa yhdistyvät yrityksen tapa toimia, hyöty asiakkaalle yrityksen tuotteista/palveluista sekä käsitys siitä, kenelle tuotteet ja palvelut on tarkoitettu. Liikeidean suunnittelu on keskeinen osa yrityksen markkinoinnin suunnittelua.

Liikeidea vaikuttaa yrityksen imagoon eli siihen, miten ja millaisena ulkopuoliset ja asiakkaat näkevät yrityksen ja sen tuotteet. Pienessä yrityksessä mielikuva yrityksestä ja sen todellinen toiminta eivät voi olla kauan ristiriidassa keskenään.

Osuuskunnan liikeidea on vankka, kun se perustuu yhteistyöhön, ja sen osatekijät (mitä, kenelle, miten, miksi) sopivat hyvin yhteen.

Hyvä liikeidea sekä yhteinen innostus ja osaaminen ovat osuuskunnan perustamisen lähtökohtia.

Liiketoimintasuunnitelma

Yrityksen menestymisen edellytykset voidaan tutkia perusteellisesti etukäteen, jos siihen on aikaa ja voimavaroja. Pientä osuuskuntaa perustavien mahdollisuudet tähän ovat kuitenkin vähäiset. Apuna on käytettävä omia havaintoja ja päättelykykyä sekä halpoja ja maksuttomia palveluja, esim. elinkeinoasiamiehiä ja TE-keskusten palveluja. Liiketoimintasuunnitelman lopullisesta muodosta tulee sopia tulevan jäsenistön kanssa, sillä jäsenten lopullinen päätös lähteä mukaan perustuu usein juuri liiketoimintasuunnitelmaan.

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA SISÄLTÄÄ:

Perustiedot yrityshankkeesta ja perustajista
Yrityksen toiminimi ja sijaintipaikkakunta, toimiala, toiminta-ajatus, toiminta-alue, perustiedot perustajista.

Kuvaus yrityshankkeesta
Tarve/hyöty asiakkaalle, imago, asiakkaat/asiakasryhmät, tuotteet/palvelut, tapa toimia, yrityksen voimavarat.

Perustelut yrityksen perustamiselle ja suunnitellulle liikeidealle
Markkinapohjaiset perustelut (esim. kasvavat markkinat, markkinoilla tilaa, yrityksellä erityinen kilpailuetu).
Perustajasta johtuvat syyt (perustajat juuri "oikeita henkilöitä" perustamaan juuri tämä yritys).
Perustelut suunnitellulle liikeidealle (miksi juuri tämä asiakasryhmä, juuri nämä tuotteet/palvelut, miksi toimitaan juuri näin, jne.).

Tuleva liiketoiminta
Määritellään tavoitteet ja asetetaan visio tulevalle liiketoiminnalle.

Pääoman tarve, rahoitus ja vakuudet
Kuinka paljon rahaa tarvitaan investointeihin ja käyttöpääomaksi, mistä raha saadaan (oma rahoitus, vieras rahoitus), mitä vakuuksia on käytettävissä lainojen vakuudeksi.

Kannattavan toiminnan edellytykset
Lasketaan myyntikatetarve, laaditaan myynti- ja myyntikatebudjetit sekä tulosbudjetti.

SWOT-analyysi yrityshankkeesta
Osuuskunnan toiminnan sisäiset vahvuudet ja heikkoudet, missä asioissa osuuskunnan jäsenistö tai organisaatio on erinomainen tai ainakin parempi kuin muut yritykset?
Osuuskunnan toimintaa ja toimialaa koskevat uhat ja mahdollisuudet:
uhat ovat tekijöitä, joille emme voi mitään, mutta jotka täytyy ottaa huomioon, mahdollisuudet ovat tekijöitä, joille toimintaa voidaan rakentaa ja joita tulee hyödyntää osuuskunnan eduksi.

Yhteenveto ja johtopäätökset
Mistä on kysymys, onnistumista puoltavat tekijät, onnistumista vastaan olevat tekijät.

Vuosisuunnitelma

Toiminta-ajatus, liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma hahmottavat osuuskunnan toimintaa pitkällä aikavälillä. Vuosisuunnitelma sisältää seuraavan toimintavuoden käytännön suunnittelun.

Vuosisuunnitelmaan kuuluvat toimintasuunnitelma, vuoden myyntitavoitteet, sekä talousarvio ja rahoituslaskelma. Vuosisuunnitelman täytyy olla yhdensuuntainen liikeidean ja toiminta-ajatuksen kanssa. Siksi liikeidea kirjoitetaan vuosisuunnitelman alkuun.

Toiminnan suunnittelussa kannattaa hahmottaa ne päämäärät, joihin suunnittelukauden aikana pyritään. Päämäärät voi jakaa pienemmiksi osiksi, tavoitteiksi.

 

Tavoitteet ovat:

selkeästi määriteltyjä: jokainen jäsen ymmärtää ne
mitattavia: voidaan arvioida, milloin ne ovat toteutuneet
aikaan sidottuja: tiedetään, milloin ne on oltava toteutettu
toteutettavissa olevia: ne ovat mahdollisia saavuttaa

Hyvä tavoite on tuloslähtöinen. Se kertoo, mitä tavoitteen toteuduttua on saavutettu. Kun tavoitteet on asetettu, ne puretaan toimenpiteiksi, joiden avulla tavoitteet on helppo käytännössä toteuttaa. Toimenpiteille tehdään aikataulu ja sovitaan, kuka niiden toteuttamisesta vastaa.

TE-keskuksista tietoa aloittelijoille

Perustettavan yrityksen liiketoimintasuunnitelman laatimisohjeet ja työkirjan voi noutaa TE-keskusten www-sivuilta www.te-keskus.fi, kohdasta Yrityspalvelut, Yrityksen perustaminen. TE-keskuksilla on myös yrityksen perustamis- ja käynnistysvalmennusta.

Oman yrityksen perustaminen -teemapäivän tarkoituksena on antaa yrityksen perustamista suunnitteleville kokonaisnäkemys niistä kysymyksistä, jotka omaa yritystä perustettaessa tulisi tietää tai ottaa huomioon.

ProStart-yritysidean analysointi- ja kehittämisohjelman avulla asiantuntija selvittää yhdessä yrityksen perustajan kanssa yritysidean elinkelpoisuuden sekä yrityksen perustamista suunnittelevan henkilön mahdollisuudet ryhtyä yrittäjäksi. ProStart-työkirjan voit noutaa Internetistä www-osoitteesta www.te-keskus.fi, kohdasta Yrityspalvelut, Toiminnan kehittäminen, Konsultointipalvelut, ProStart.

PostStart-analysointi- ja kehittämisohjelma on tarkoitettu ProStartiin osallistuneille tai muille toimintansa alkuvaiheessa oleville yrityksille ja yrittäjille. Ohjelman tavoitteena on varmistaa yrityksen onnistunut käynnistyminen, auttaa alkuvaiheen pulmatilanteissa sekä tarjota tukea ja opastusta yritystoiminnan perusratkaisuja tehtäessä.

DesignStart-muotoilun kehittämisohjelma on tarkoitettu toimiville ja toimintaansa aloittaville yrityksille. Sen avulla voidaan kehittää tuotteiden käyttö- ja ulkonäköominaisuuksia tai graafista yrityskuvaa.

Yritystoiminnan peruskurssit on tarkoitettu toimintaansa aloittaville yrityksille. Kurssit käsittävät 2-4 kahden päivän pituista koulutusjaksoa, joiden aikana käydään läpi yritystoiminnan eri osa-alueet. Koulutusohjelman tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet eri osatoimintojen analysointiin, suunnitteluun, ohjaamiseen ja kehittämiseen.

ProAgrian asiantuntijapalvelut

ProAgria Maaseutukeskuksilla on aloittaville maaseudun yrityksille tarkoitettuja tuotteistettuja asiantuntijapalveluja:

- YritysTutka on tarkoitettu uutta liiketoimintaa suunnitteleville ja aloittaville maatiloille, yrityksen perustamista suunnitteleville maaseutuyrittäjille sekä vasta toimintansa alkuvaiheessa oleville maaseutuyrityksille. YritysTutka auttaa yrittäjää saamaan käsityksen yritysideansa toteuttamiskelpoisuudesta ja liiketoiminnan edellytyksistä.

- Liiketoimintasuunnitelma on apuväline liikkeenjohdon kehittämiseen. Liiketoimintasuunnitelman ohjauspalvelu sopii hyvin pien- ja mikroyritystoiminnan kehittämiseen yritystä perustettaessa tai aloitettaessa uutta liiketoimintaa. Palvelusta saa perustellun selvityksen rahoittajille yritystoiminnan kannattavuudesta ja rahoituskelpoisuudesta.

- Yrityksen perustamisneuvonta auttaa aloitettavaan liiketoimintaan soveltuvan yritysmuodon valinnassa, tarvittavien yrityksen perustamisasiakirjojen laadinnassa sekä perustamiseen ja yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvien viranomaisilmoitusten tekemisessä.

- Yritysinvest - investointi-, rahoitus- ja taloussuunnitelmassa selvitetään erilaisten toiminta- ja investointivaihtoehtojen taloudellinen toteuttamiskelpoisuus ja kannattavuus, laaditaan tarvittavat laskelmat (mm. investointisuunnitelma, rahoitussuunnitelma ja hinnoittelulaskelmat), tarkistetaan yrityksen maksuvalmiuden kehitysnäkymät ja laaditaan rahoitus- ja investointitukihakemuksiin tarvittavat asiakirjat. Palvelu on tarkoitettu maaseutuyrityksille, joilla on edessään merkittäviä investointeja tai muita toiminnan muutoksia, jotka edellyttävät rahoitusjärjestelyjä.

 

< Edellinen | Sisällys | Seuraava >


WUOKKO
© Pellervo