Osuustoiminta versoo monista juurista
Osuustoiminnan juuret ovat syvällä 1800-luvun teollistuvan aikakauden Euroopassa. Kuluttajaosuustoiminnan alku liitetään Rochdalen oikeamielisiin uranuurtajiin, työosuuskuntien perusta luotiin Ranskassa, käsityöläisten ja maanviljelijöiden luotto-osuuskunnat syntyivät Saksassa ja maatalousosuuskuntien juuret juontavat Tanskaan ja Saksaan. Erilaiset palveluosuuskunnat, kuten asunto- ja terveydenhoitoalan osuuskunnat syntyivät puolestaan eri puolilla teollista Eurooppaa 1800-luvun lopulla.
Osuustoiminnan arvot muotoutuvat
Vuonna 1844 Englannissa Rochdalen kaupungissa puuvillatehtaan työntekijät päättivät ryhtyä kohentamaan kurjia elinolojaan omatoimisesti yhteisen liikeyrityksen avulla. Rochdale Equitable Pioneer´s Societyn osuuskaupan tarkoitukset oli kirjattu oveen: "Jäsenten yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilan parantaminen. Kaikki ostokset on maksettava käteisellä."
Ensimmäisen osuuskaupan perusajatuksia oli noudattaa rehellistä kauppatapaa eli oikeita mittoja ja painoja, myydä laatua käteisellä kohtuulliseen hintaan ja palauttaa liiketoiminnan ylijäämä jäsenille ostojen suhteessa. Päätöksenteko tapahtui "jäsen ja ääni" -periaatteella ja sääntöihin oli kirjattu myös sukupuolten tasa-arvo. Jo tuolloin alkoivat siis muotoutua osuustoiminnan periaatteet, jotka yhä ovat voimassa.
Kaikkialla maailmassa, monella eri alalla
Osuustoiminnallinen yrittäminen ja siihen liittyvät perusarvot sekä toiminnan periaatteet alkoivat nopeasti levitä eri puolille maailmaa. Vuonna 1895 osuustoiminnalle perustettiin kansainvälinen kattojärjestö International Co-operative Alliance (ICA) edunvalvojaksi ja edistämään osuustoiminta-alojen yhteistyötä.
Suomalaiset ICA:n eli Kansainvälisen Osuustoimintaliiton jäsenet ovat Pellervo-Seura ja Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liitto.
ICA:han kuuluu yli 765 miljoonaa jäsentä yli sadasta maasta. Osuustoiminta on levinnyt kaikkiin maanosiin ja kaikille talouselämän aloille. On asunto-, energia-, kalastus-, kuluttaja-, maatalous-, matkailu-, pankki-, työ-, vakuutus- ja hyvinvointialan osuuskuntia sekä niiden yhteistyö- ja edunvalvontayhteisöjä kaikissa maanosissa.
ICA hyväksyi vuonna 1995 osuustoimintaa koskevan kannanoton, joka käsittää osuuskunnan määritelmän, liikkeen avainarvot sekä uudistetut periaatteet, joiden tarkoituksena on ohjata osuustoimintaa myös 2000-luvulla.
Suomeen vuosisadan vaihteessa
Suomeen osuustoiminta-aatteen toi professori Hannes Gebhard (1864-1933) 1800-luvun lopulla sortovuosien alkutunnelmissa. Erityisesti taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien rasittama maaseutu oli otollista maaperää henkisesti ja taloudellisesti uudistavalle liikkeelle, jota pidetään myös markkinatalouden inhimillistäjänä.
Talonpoikainen talkoo- ja yhteistyöperinne antoi hyvän pohjan osuustoiminnan leviämiseen. Osuustoiminnalla oli suuri merkitys myös maamme itsenäistymispyrkimyksissä, sillä ilman talouden ja sivistyksen omavaraista perustaa itsenäistyminen olisi ollut mahdotonta.
Osuustoimintaliikkeen levittämiseksi perustettiin Pellervo-Seura vuonna 1899. Seuran tehtävänä oli sekä neuvoa uusien osuuskuntien perustamisessa ja niiden taloudenpidossa että valvoa osuustoimintaliikkeen etuja maassa.
Osuustoiminnan leviämisen teki mahdolliseksi osuustoimintalaki 1901. Lain perusteluissa mainittiin mm.: "Osaksi säästämällä, osaksi toisiansa tukemalla vähävaraisemmatkin siten voivat päästä nauttimaan suuremman pääoman etuja, ostaa tarpeensa huokeammalla, myydä tuotteensa paremmista hinnoista ja saada tarpeellista luottoa käytettäväkseen. Sen ohessa osuustoiminta on omiansa edistämään säästäväisyyttä, toimeliaisuutta, yhteishenkeä, ja sillä on tärkeä taloudellisesti ja siveellisesti kasvattava merkitys."
Osuustoimintaliike eteni kansanliikkeen tavoin nopeasti kaikkiin väestöpiireihin koko maahan. Suomea alettiin pitää osuustoiminnan mallimaana. Vuonna 1902 Suomessa oli 50 osuuskuntaa, enemmistö osuusmeijereitä. Neljännesvuosisadassa osuuskuntien määrä satakertaistui; vuoden 1926 lopulla niitä oli yli 5 000. Enimmillään osuuskuntien lukumäärä oli 1930-luvulla, noin 6 000 kappaletta.
Merkittävä osa suomalaista elinkeinoelämää
Osuuskunnilla on edelleen merkittävä sija suomalaisessa elinkeinoelämässä. Aikuisväestöstä yli puolet kuuluu jäsenenä vähintään yhteen osuuskuntaan. Suomi onkin yksi maailman johtavia osuustoimintamaita, muita kärkimaita ovat Yhdysvallat, Kanada, Ruotsi, Espanja ja Japani.
Osuuskuntien rooli Suomen talouselämässä on näkyvin elintarvikkeiden raaka-aineiden hankinnassa, jalostuksessa ja markkinoinnissa, kaupassa, hotelli- ja ravintolatoiminnassa, puun hankinnassa ja metsäteollisuudessa sekä pankki- ja vakuutustoiminnassa. Lukumääräisesti eniten on eri toimialoja edustavia uusia pienosuuskuntia.
Osuustoiminnan uusi tuleminen
Uudesta osuustoiminnasta tai uusosuustoiminnasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä sellaisten osuustoiminnan muotojen kehittymistä, joilla ei aiemmin ole ollut merkittävää asemaa kyseisen maan osuustoimintaliikkeessä.
Suomessa uusosuustoiminnalla tarkoitetaan mm. henkilöstön omistamia osuuskuntia eli työosuuskuntia, sosiaali- ja hyvinvointialan osuuskuntia ja eri toimialojen pienyrittäjien markkinointi- ja hankintaosuuskuntia. Ruotsissa uusosuuskunnat ovat pääasiassa lasten- ja vanhusten hoitoon perustettuja osuuskuntia, joiden omistajajäseniä ovat palvelun tarvitsijat itse eli siis esimerkiksi vanhukset tai lasten vanhemmat. Italiassa on runsaasti sosiaaliosuuskuntia, joiden tehtävänä on ehkäistä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten syrjäytymistä ja joiden tukena on erityinen laki. Yhdysvalloissa uuden aallon osuuskuntia ovat esimerkiksi maataloustuottajien perustamat erikoistuotteita valmistavat osuuskunnat ja franchise-yrittäjien osuuskunnat.
Euroopassa osuustoiminnalla on taloudellisesti suuri merkitys. EU:n alueella on noin 132 500 osuuskunta, joilla on yhteensä 83,5 miljoonaa jäsentä. Yksinomaan työ- ja sosiaaliosuuskunnat työllistävät Euroopassa arviolta 1,5 miljoonaa henkilöä. Työosuuskunnilla on eräillä alueilla paikallisesti suuri sekä taloudellinen että työllistävä merkitys. Tällaisia alueita ovat mm. Espanjassa Katalonia, Valencia ja Baskimaa sekä Pohjois-Italian eräät alueet.
Osuustoiminnan uusi tilaus
Uusi osuustoimintaliike sai alkunsa Suomessa 1990-luvulla yhteiskunnallisesta murroksesta teollisesta tietoyhteiskuntaan. Lamaa seurasivat suurtyöttömyys ja nopeat muutokset työelämässä. Työttömiksi joutuneet ihmiset alkoivat etsiä omaehtoisen itsensä työllistämisen väyliä, kun pysyviä työsuhteita ei ollut tarjolla. Samanaikaisesti virisi myös muu osuustoiminnallinen yrittäjyys, kun julkiset hyvinvointipalvelujen täydentäjiksi tarvittiin yksityisiä palveluyrityksiä ja maatalouden raju rakennemuutos pakotti etsimään uusia maaseudun selviytymiskeinoja.
Kovan, kasvottoman ja globalisoituvan markkinatalouden vastavoimaksi oli löydettävä pehmeämpiä, paikallistalouden ratkaisuja. Yhteisöllisyys alkoi nousta ihmisten arvostuksissa uuteen uskoon yksilökeskeisyyden vastavoimaksi. Taloustieteilijät vannoivat verkostotalouden nimiin - ja osuustoiminta on verkostotaloutta parhaimmillaan.
Osuuskunta yritysmuotona sopii erilaisiin tarkoituksiin ja monenlaisille toimialoille. Maaseutukylien vesihuolto toteutetaan erittäin usein vesiosuuskunnan avulla tai kylätoiminnan jatkeeksi perustetaan kehittämisosuuskunta. Metsänomistajien energiaosuuskunnat tuottavat hakelämpöä kuntien kaukolämpöverkkoihin, maataloustuottajat markkinoivat erikoistuotteitaan, ammattikalastajat kalajalosteitaan, matkailualan yrittäjät palveluitaan, käsityöläiset käsitöitään ja eritysalojen ammattilaiset osaamistaan osuuskuntiensa välityksellä. Hankintaosuuskunnissa niiden jäsenet saavat yhteishankinnoilla suuruusetuja.
Perustetut osuuskunnat voidaan karkeasti jakaa kahteen perustyyppiin: liiketoimintaan suuntautuneisiin uusosuuskuntiin ja sosiaalisiin päämääriin pyrkiviin uusosuuskuntiin.
Liiketoimintasuuntautuneista voidaan mainita esimerkiksi pk- tai mikroyritysten perustamat markkinointiosuuskunnat, tietotyön ammattilaisten perustamat työosuuskunnat, joita kutsutaan myös asiantuntijaosuuskunniksi sekä energiaosuuskunnat.
Sosiaalinen päämäärä on mm. työttömien perustamilla, jäsentensä työtä vuokraavilla työosuuskunnilla, joiden yhtenä tavoitteena on mm. syrjäytymisen ehkäiseminen ja työelämään integroiminen sekä eräiden vammaisryhmien perustamilla työosuuskunnilla.
Työelämän rakenteiden muuttuessa sekä uudentyyppisten yritysorganisaatioiden kehittyessä niin palveluissa kuin tuotannossa on todennäköistä, että eri asiantuntijaryhmien perustamien osuuskuntien määrä tulee edelleen kasvamaan, näin erityisesti tietopääomaa vaativilla aloilla. Kilpailun kiristyessä ja markkinoiden kansainvälistyessä pk- ja mikroyritysten perustamat markkinointi-, hankinta- ja kehittämisosuuskunnat tulevat niin ikään lisääntymään. Vanhusväestön määrään liittyvät julkisen talouden ongelmat viittaavat siihen, että uusia ratkaisuja tarvitaan moniin sosiaali- ja terveyshuollon tehtäviin.
< Edellinen | Sisällys
| Seuraava >
