Kannen kuva Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Jarmo Uusi-Rintakoski

NUMERO 10
14.10.2010

PÄÄKIRJOITUS

HENKILÖ: Tilaa muistella

RADIO: Toteutuuko toiveeni?

MUUTTAJAT: Houkuttimena puhdas luonto

YRITYS: Wanhan Kalevan majatalossa

SUOMI: Näin turisti hurmataan

TERVEYS:
Lapsen kipu täytyy tunnistaa
Liikkumisen ilo elää
Naisenkin sydän särkyy

LUONTO: Helakasti haavanlehdillä
URA: Näytön äärestä saarnastuoliin

ASUMINEN: Intohimona pohojalaanen

PUUTARHA:
Puisto antaa oppia
Kukkamummo ja hänen ystävänsä
Humala
Kuunliljojen virustaudit

RUOKA: Pistetään piirakaksi

KÄSITYÖT: Iltojen iloksi ja päivien ratoksi
Takkeja tyttelille
Huivi lämmittää
Kullankeltaista
Vanhoja pitsejä uusin langoin
Omaan kotiin
Ihanaiset pellavaiset
Ruutu ruudun päälle
Tähdellistä
Elämää kaikissa väreissä

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Uuden edessä
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja


Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 11.11. ja Maatilan Pellervo 18.11.2010. Pellervon Iso Kalenteri ilmestyy marras-joulukuun vaihteessa.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Syötävä: Humala

Humala (Humulus lupulus) on hamppukasveihin kuuluva monivuotinen köynnös. maanpäällinen verso on yksivuotinen ja kasvaa joka kesä uudelleen. Humala talvehtii maanalaisen juurakkonsa avulla hyvinkin pitkään, jopa tuhansia vuosia.
Kaksikotisen kasvin käpymäisiä emikukintoja käytetään erityisesti oluen valmistuksessa. Humala onkin lauhkean vyöhykkeen maustekasveista ylivoimaisesti tärkein, koska koko panimoteollisuus käyttää sitä. Suomessakin humalaa kasvatettiin jo 1300 luvulla; viljely oli talonpoikien lakisääteinen velvollisuus. Itse talonpojat käyttivät oluensa maustamiseen suomyrttiä ja suopursua.
Karhealehtinen humala kasvaa luonnonvaraisena pohjoisella pallonpuoliskolla, myös Suomessa, etenkin purojen varsilla lehtometsissä. Pohjoisimmat luonnonvaraiset esiintymät löytyvät Rovaniemeltä. Lisäksi humala on monin paikoin villiintynyt karattuaan puutarhasta luontoon.
Puutarhassa humala viihtyy parhaiten riittävän kosteapohjaisessa, runsasmultaisessa ja ravinteikkaassa maassa. Vanha humalakantamme on poikkeuksetta emiyksilöitä, mutta luonnosta saattaa tavata myös hedeyksilöitä, joiden lehdet ovat pienemmät kuin emiyksilöiden ja kukinnot leveitä, siroja.
Emikukintojen suojuslehdissä on nystykarvoja, lupuliinirauhasia, jotka tuottavat karvaita alfa-happoja humulonia ja lupulonia sekä eteerisiä öljyjä. Nämä alfa-hapot edistävät oluen kirkastumista saostamalla proteiineja. Lisäksi ne parantavat oluen säilymistä estämällä haitallisten mikro-organismien kasvua ja saavat oluen maistumaan tyypillisen kitkerältä.
Suomessa humalaa viljellään enää koristekasvina, mutta muualla maailmassa sitä tuotetaan seitsemän metriä korkeiden kiipeilytukien varassa noin 130 000 tonnia vuodessa. Suurimmat viljelijät ovat Saksa ja Yhdysvallat.
Käpymäiset tähkät korjataan lyhyine perineen, kun tähkät ovat täysin kehittyneitä, mutta eivät vielä ruskeita. Sato kuivataan huolellisesti ja käytetään samana vuonna, sillä osa vaikuttavista aineista haihtuu vähitellen.
Humalan emitähkiä käytetään unettomuuteen, lieviin jännitystiloihin, levottomuuteen ja ruokahaluttomuuteen. Saattaapa humala ehkäistä rinta- ja eturauhassyöpääkin, sillä ksantiinihumoli estää hormonien toimintaa ja sitä kautta syövän syntymistä. Humalarohdosta voi ottaa jauheena tai keitteenä. Yksinkertaisinta on Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan mukaan panna pari kourallista käpyjä päänaluseen, josta vähitellen haihtuvat eteeriset öljyt antavat luonnollisen unen ilman sivuvaikutuksia.
Nuoret humalan versot sopivat keväällä korvaamaan parsaa ja täydentämään salaatteja.

Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti: