Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva: Tapani Lepistö ja Anna-Liisa Huhtala-Fiskars

NUMERO 10 - 2012

Pääkirjoitus

Salojen syleilyssä

Kuolon vuodet

Historia etsii kotia

Eloon herätetty

Eri merillä

Wimmen vapaat äänet

TERVEYS
Vakavasti sairastunut tarvitsee tukea

ASUMINEN Ystävyyden talo

Hellän jengissä ei ole yläikärajaa

PUUTARHA
Kasviretki menneeseen
Puisto porvoolaisittain

Karhut ja Ilvekset, Martat ja Ihanteet

KÄSITYÖT

Virkkaa villa ja väriä
Viljankeltaista
Lanka lämmittää
Kivat kassit
Punainen pari
Linjakkaat liinat
Pöydälle raitaa perusväreissä
Muistoja mummolasta

JOKA KUUKAUSI

Asiasta toiseen

Kirjan kannet auki

Pikkupojan elämää

Koti maalla

Elämäntilanteita

Ristikko

Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 8.11.2012. Pellervon Iso Kalenteri ja Maatilan Pellervo ilmestyvät 22.11.2012.



Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Historia etsii kotia

 

Pyssykankaan koulumuseossa on vuosikaudet opittu historiaa ja tutustuttu menneeseen. Arvokas museo on nyt uhattuna, kun Nakkilan kunta möi kiinteistön yksityiselle.

 

Aino Ranne (vas.), Nakkilan kulttuurisihteeri Tiina Palomäki sekä Elsa Rekola toivovat, että Pyssykankaan koulumuseolle löytyisi arvoisensa tilat.

 

”Mihin te nokkanne ruokkoatte, jos teil ei oo edes nesduukia”, torui opettaja Aino Ranne porilaiskoululaisia antaessaan heille näytöstä 40-luvun oppitunnista Nakkilan Pyssykankaan koulumuseolla.

Pyssykankaan vanhalle kansakoululle vuonna 1998 avatun koulumuseon puuhanaiset Aino Ranne ja Elsa Rekola ovat järjestäneet suosion saaneita, elämyksellisiä oppitunteja nykykoululaisille. Se on sujunut heiltä luonnikkaasti, sillä molemmat naiset olivat itse Pyssykankaan koulun oppilaina 40-luvulla.

”Täällä museossamme on käynyt paljon entisiä oppilaita, jotka ovat tippa silmässä todenneet, että hajukin on ihan sama kuin lapsuudessa”, Aino Ranne kertoo.

”Lapsia taas on kiinnostanut entisajan koulunkäynnin erilaisuus, esimerkiksi miten tiukkoja ovat olleet käyttäytymissäännöt”, Elsa Rekola naurahtaa.

Museo syntyi aikoinaan historianrakkaudesta ja halusta vaalia kansansivistyksen muistoja.

Aino Ranne ja Elsa Rekola pistivät toimeksi ja pyysivät koulutoimenjohtajalta luvan hakea kunnan vanhoilta kouluilta esineistöä kuljettaakseen ne entiselle Pyssykankaan koululle, joka ei tuolloin vielä ollut myyntilistalla.

”Elsan miehen Taunon traktorilla ja peräkärryillä kiersimme koulujen vinttejä ja toimme tavaraa tänne. Lisäksi olemme koonneet kyläläisiltä kiinnostavia koulumuistoja muiden muassa käsitöitä”, Aino Ranne kertoo.

Häätö tuli

Vuodesta 1906 vuoteen 1970 opinahjona toiminutta koulutaloa on sittemmin käyttänyt kylätoimikunta. Museota varten remontoitiin iso, kahdella uunilla varustettu luokkahuone viimeisen päälle entisajan henkeen. Museointityöstä vastasi toimikunta, joka sai apua Satakunnan museoasiantuntijoilta.

Museoluokka sisustettiin eri aikakausien pulpeteilla, kartat ja kuvataulut sekä presidenttien potretit ynnä muu tykötarpeisto aseteltiin oikeille paikoilleen. Varsinaisia aarteitakin on paljon, kuten 1900-luvun alussa perustetun Nakkilan kunnan Pyssykankaan piirikirjaston jäämistö; ruskealla voimapaperilla päällystettyjä, ikkunapaperilla numeroituja kirjoja. Museossa on 489 esinettä, 178 paperitavaraa ja 1 281 kirjaa – kaikki numeroitu ja luetteloitu virallisen museo-ohjeistuksen mukaan.

Koululla ovat kokoontuneet monenlaiset harrasteryhmät kuten nuorisoseura, kotiseutu- ja voimistelupiirit. Vuosikausia siellä ovat myös kolkanneet iloisesti kyläläisten kangaspuut.

Ajan saatossa iso rakennus on kuitenkin päässyt rapistumaan, eikä kunnalla enää ole rahaa – eikä halua – kunnostamiseen. Tämän vuoden alussa Pyssykankaan koulu myytiin yksityiselle. Asiasta tuli koulumuseoväelle iso murhe. Museolle pitäisi löytää uudet tilat, joskin muualle siirrettynä kyse ei enää olisi Pyssykankaan koulumuseosta, vaan koulumuseosta muiden koulumuseoiden joukossa.

Koululle koti

Museon perustaminen ja ylläpitäminen vapaaehtoisvoimin on ollut kulttuuriteko: se on sivistänyt ja ilahduttanut eri-ikäisiä ihmisiä pitkin maakuntaa. Nakkilan kulttuurisihteeri Tiina Palomäki on hyvin selvillä museon henkisestä arvosta paikkakunnalla.

”Nämä naiset ovat tehneet ison työn. Emme ole mainostaneet, mutta museosta on ollut paljon iloa vierailijoille, erilaisille ryhmillekin. Ajatuksena oli, että koulut ottavat tämän kevätretkikohteekseen.” Tiina Palomäki on huolissaan: pahinta olisi, jos koulumuseotoiminta lopahtaisi ja esineistö jäisi varastoon ummehtumaan.

Palomäki on ahkerasti etsinyt uutta kotia museolle ja on nyt saanut vihiä, että paikka saattaa löytyä ensi syksynä keskustasta vapautuvista koulutiloista. Tosin hän on yhtä mieltä museon puuhaihmisten kanssa, että nykyaikaisissa huoneissa museaalisen koulumaailman esineet, tunnelmat ja tuoksut ovat tiessään.

Kotiseutuyhdistys Nakkila-Seuralla on juustomeijerimuseo sekä kotiseutumuseo. Sen alueella on järjestetty jo 16 vuonna maakunnan kuulu Tappuritapahtuma, jossa esitellään perinteisiä työtapoja ja -välineitä. Kotiseutumuseon alueella koulumuseo olisi kotonaan, mutta sinne ei mahdu.

Nakkila, kuten useimmat talousvaikeuksissa elävät kunnat, myy nyt kaikki kannattamattomat kiinteistöt yksityisille. Mutta kysymys onkin arvoista: Pyssykankaan koulumuseota ei voi rahassa mitata.

Ennen ja nyt

Tulevaisuudesta huolissaan on myös Pyssykankaan koulua aikoinaan neljä luokkaa käynyt Juhani Kares. Hän istahtaa museoluokan kaksoispulpettiin ja narisuttaa kantta kuin ennen vanhaan. Sormiin sattuu vieläkin, kun hän muistaa, miten opettaja iski kannen näpeille saadakseen pojan tottelemaan. Kares ei silti kiistä tiukkojen opettajien ansioita: saivat vilperin päähän niin luku- ja laskutaidon kuin käytöstapojenkin aakkoset.

”Nooh, kaikenlaistahan tapahtui. Kerran meitä istui vuorollamme useampi kaveri pimeässä karenssikopissa. Olimme piirtäneet käsityömallin taakse kirkkoveneen. Mutta eivät opettajat pahoja olleet, hyvät muistot täältä on jääneet.”

Aino Ranne kertoo, etteivät metsäkulmilta kouluun tulleet lapset yleensä rohjenneet nousta opettajia vastaan edes kohtuuttomissa vaatimuksissa. Komennot nieltiin kuuliaisesti. Kovista rajoista huolimatta koulumuseossa vierailleiden aikalaisten opinahjoon on liittynyt mieluisia muistoja. Edesmennyt opettaja Elli Seljama teki pikkuiseen Ainoon niin ison vaikutuksen, että hän tämä seminaariin ja opiskeli opettajaksi.

Tietokoneajan yltäkylläiset lapset ovat ammentaneet museossa uutta näkökulmaa kouluarkeensa. Villitkin oppilaat ovat hiljentyneet, kun Aino Ranne ja Elsa Rekola ovat oppituntinäytöksissä havainnollistaneet, miten luokassa ollaan.

”Olen soittanut kelloa ja käskenyt parijonoon ovelle. Tyttöjen on pitänyt niiata syvään jalka toisen takana, pojat ovat kumartaneet jalkaa heilauttaen. Tunti on alkanut käsien ja kynsien tarkastuksella. Viitata on pitänyt 90 asteen kulmassa, ja naamat on komennettu peruslukemille.”

Lapsille on kerrottu niukasta ruuasta, esitelty kolhiintuneita emalikippoja, joista laiha keitto tai puuro tarjottiin, ja kerrottu, miten maitopullot jäätyivät koulumatkalla 30 asteen pakkasessa.
”Jos kirjat pääsivät kastumaan, opettajalta saattoi tulla satikutia. Lihasoppaa oli harvoin, ja että se liha oli sitkeää! Kerran laitoin lihapalan esiliinan taskuun ja unohdin sinne. Pyykkiin laittaessaan äiti löysi lihan ja oli hyvin vihainen, kun en ollut syönyt”, Aino Ranne muistaa.

Viimeinen virsi

Pyssykankaan koulua on tallennettu. Timo Koivusalon ohjaaman Täällä Pohjantähden alla -elokuvan useita kohtauksia kuvattiin koululla. Paikallinen kotiseututyön piiri kirjoitti vuosina 1996–2002 neljä kotiseututeosta. Niistä ensimmäisessä, Eletty on, eletään vieläkin -kirjassa koulun historia selvitetään perusteellisesti.

Nyt sikin sokin ajautuneiden tavaroiden keskellä istuvat Aino Ranne ja Elsa Rekola ovat murheissaan, miten koulumuseon käy. Uusi omistaja on jo alkanut tuoda tavaroitaan museoesineiden lomaan.

”Kauppakirjassa sovittiin, että koulutavarat saavat olla täällä vuoden loppuun. Nyt olemme saaneet tietoa, että ne ehkä saisivat ehkä olla Pyssykankaalla vielä ensi syksyyn asti. Mutta mitä sitten tapahtuu?”

”Jos kaikki pitää pannan pakettiin, minä en tule paketoimaan”, Aino Ranne sanoo surullisena.

Kun koulumuseolla viime kesänä pidettiin muistelot ja suvivirttä alettiin veisata neljän urkuharmonin säestyksellä, monen kyläläisen silmistä kyyneleet virtasivat.

Aino Ranne ja Elsa Rekola katsovat totisina museoluokan liitutaulua, johon on kirjoitettu V. A. Koskenniemen säkeet vuodelta 1924:

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

Suomen museoliiton jäsenmuseoissa on 16 koulumuseota, www.museot.fi. Pyssykankaan koulumuseon tapaisia, yhdistysten ja yksityisten perustamia löytyy muutamilta paikkakunnilta.