Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva: Tapani Lepistö ja Anna-Liisa Huhtala-Fiskars

NUMERO 10 - 2012

Pääkirjoitus

Salojen syleilyssä

Kuolon vuodet

Historia etsii kotia

Eloon herätetty

Eri merillä

Wimmen vapaat äänet

TERVEYS
Vakavasti sairastunut tarvitsee tukea

ASUMINEN Ystävyyden talo

Hellän jengissä ei ole yläikärajaa

PUUTARHA
Kasviretki menneeseen
Puisto porvoolaisittain

Karhut ja Ilvekset, Martat ja Ihanteet

KÄSITYÖT

Virkkaa villa ja väriä
Viljankeltaista
Lanka lämmittää
Kivat kassit
Punainen pari
Linjakkaat liinat
Pöydälle raitaa perusväreissä
Muistoja mummolasta

JOKA KUUKAUSI

Asiasta toiseen

Kirjan kannet auki

Pikkupojan elämää

Koti maalla

Elämäntilanteita

Ristikko

Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 8.11.2012. Pellervon Iso Kalenteri ja Maatilan Pellervo ilmestyvät 22.11.2012.



Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Pääkirjoitus

Hyvä mieli tulee

Oven ikkunalasiin on ripustettu kyltti: Avaamme taas kello 15. Tervetuloa! Kyltti on luonnonvalkoista, tummaan puukehykseen pingotettua pellavakangasta, teksti ristipistoin punaisella langalla ommeltu ja ristipistoin on kirjottu myös ruusukranssi kirjaimia kehystämään.

Tanakka herra katselee näyteikkunaa. Hänen yllään on valkoinen puuvillapaita, jonka rintamusta ryhdistävät kapeat laskokset, sievä edelweissin kukka sekä ruskeat luiset napit. Villatakki harteilla on harmaa. Sen hihansuita kiertää villalangalla kirjottu havujen ja käpyjen köynnös. Vihreän huopahatun lierinmutkassa keikkuu pönäkkä harjastupsu.

On vaikea päättää, katsellako miehen vaatteita vai näyteikkunaan kauniisti aseteltuja tavaroita.

 

Ollaan hotellissa, sukupolvien perheyrityksessä. Menneestä muistuttavat vuokien, pannujen ja kannujen rivistöt. Kerrosten ja käytävien hyllyille on koottu arjen tarpeistoa: on tryykirautoja ja manklauskapuloita, vyyhdinpuita ja värttinöitä. Tasanteilla tervehtivät manan majoille menneiden puuseppien veistämät komeat talonpoikaiskaapit, penkit, pöydät ja tuolit. Sepän takomiin kiemuraisiin koukkuihin sopii vieraan ripustaa hattunsa ja takkinsa.

Huoneentaulut herttaisine tervehdyksineen on kirjonut joku jo ammoin edesmennyt perheenjäsen. Liinat pöydillä muistuttavat perheen naisten taidoista, pikkuiset kukkakimput viimeistelyn ja kauneuden tajusta. Hissin oven vieressä on kehto ja sen päädyissä kulunutta kukkamaalausta ja koristeveiston taidonnäytettä. Aikoinaan kehto on tuudittanut lapsia, nyt sievissä vuodevaatteissa makaavat nuket ja pehmeät metsän eläimet.

Kun lähdetään retkelle, saadaan mukaan eväät: kananmunaa, sämpylää, makkaraa, juustoa, vohveli ja mehupurkki. Ei niitä anneta muovipussissa. Jokainen saa antinsa punavalkoruudullisen kangasnyytin, nyytin suun sulkee valkoinen rusetille solmittu nyöri.

 

Sadonkorjuumessu alkaa pian. Kirkon edustalle on kokoontunut väkeä. Miehet ja naiset, nuoret ja lapset tervehtivät toisiaan kätellen, suurin osa on pukeutunut joko kokonaan tai osittain seudulle tyypillisiin vaatteisiin.

Saapuu torvisoittokunta, soittajat perinnevaatteissaan. Sen perässä tulee kirkonmiehiä ja kuoripoikia, heidän jäljessään perhekuntia, jotka kantavat kylttejä: 50, 60, 70. Viimeiset, kunniavieraat, istuvat hevosten vetämissä vaunuissa: 80, 90. Numerot tarkoittavat kuluneena vuonna tasavuosiaan täyttäneitä.

Ihmiset ovat hyväntuulisia. Eikä roskan roskaa missään.

 

Poiminnat ovat Itävallasta, pienestä St. Wolfgangin kylästä, tunnin matkan päässä Salzburgista. Ajattelin kylässä – ja ajattelen nyt – että ihminen pystyy ihan omin käsin saamaan aikaan paljon kaunista. Kun katse miltei kaikkialla kohtaa jotakin lempeää, sievää ja harkittua, tulee hyvä mieli. Jossakin kertakäyttömaailma ulisee onttouttaan.

 

Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
anna-liisa.huhtala-fiskars(a)pellervo.fi