Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kuva Ullamaija Hänninen

NUMERO 11
08.11.2007

Pääkirjoitus
Luonto: Talvi tulee järvelle
Suomi: Kolhuja kuntaliitosten kuohuissa
Näkökulma: Vähemmällä autuaaksi
Jalostus: Mustikka, puolukka, horsma ja moni muu
Elintarvikkeet: Lähilihan jalostajat
Yrittäjä: Herkullisin terveisin keittiömestari perheineen
Puutarha: Porvoon jokivarsi kukkii
Minun työni: Täsmällinen mutta joustava
Ruoka: Tuoksusta sen tunnet
Paikka: Karun historian saari
Uusiin hommiin: Veskun oma valinta
Tilitys: Rakas päiväkirja
Käsityöt: Vauvan pehmeä neule
Kukkia ja pilkkuja
Muistojen talvi
Asuminen: Isotalossa historia on nykypäivää
Elukat: Kehruumuorit ja verkon virittäjät

Toistuvat
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 13.12., Pellervon Iso Kalenteri 22.11., Kone-Extra 22.11. ja Maatilan Pellervo 5.12.2007.


Iso Kalenteri 2007
Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Kukin kokemustensa mukaan


Kuulun sotien jälkeisiin sukupolviin. Varhaisimmat muistoni peilaavat 50-luvun Suomea. Elämä oli monia, nykyään itsestään selvinä pidettyjä mukavuuksia vailla, mutta lapsikin ymmärsi, että parempaan päin ollaan menossa. Sen näki arjen elämästä.

Kotonani ei paljonkaan puhuttu sodasta, ei ainakaan lasten kuullen, vaikka molemmat vanhempani olivat olleet isänmaata puolustamassa. Joskus äiti ja isä kuitenkin keskustelivat omituisin äänenpainoin paikoista, joilla oli Suomen kartan syrjältä pudonneita nimiä: Matkaselkä, Syväri, Syskyjärvi, Äänislinna. Kun vanhempani katselivat valokuvia ja muistelivat ihmisiä, tapoja ja tavaroita, tuntui, etteivät he kuunaan kykenisi kömpimään nykyaikaan. Hehän olivat liki nelikymppisiä vanhuksia ja eläneet nuoruutensa jos ei nyt aivan mammuttien kaudella niin ainakin paperikengät jalassa, sikuria kupissa ja valoa päreessä! Jopa heidän nuoruutensa musiikki tutisi radioaalloilla.

Niinpä niin. Kaiken kokenut kaiken kieltää. Ihmisen on kyllin kahlattava vuosia ja vuosikymmeniä ymmärtääkseen, miten lyhyt on aikamme ja miten nopeasti se meidät sylettää. Puhumattakaan historiasta: muutama vuosikymmen taaksepäin on vain eilisen peili vailla perusteellisempaa perspektiiviä.

Ikäluokkani isovanhemmista valtaosa oli syntynyt 1800-luvulla. He pystyivät kertomaan omasta työntäyteisestä elämästään, kiertokouluista ja keuhkotaudeista. Entäpä Ameriikan-kävijät! Monen matalan torpan hiillokselta lähteneen tytön ja pojan retki oli rajoittunut kirkonkylässä käytyyn rippikouluun. Ja siitä sitten vaan muiden mukana laivalla Amerikkaan!

Isovanhempamme pystyivät välittämään tietoa vielä omankin aikansa takaa, sillä heidän vanhempansa tiesivät, millaista oli nähdä nälkää, millainen todella on hallan ja kuoleman liitto. Suuret nälkävuodet jättivät Suomeen monin tavoin jälkensä, ja niille seuduille, mihin lapset, aikuiset ja vanhukset nääntyivät, syntyivät paikannimet Nälkäsilta, Nälkämäki, Nälkälahti.

Meillä on oman aikamme vitsaukset, lastemme lapsilla omansa. Väitän, että aikakaudet ovat verrannollisia, ja ihminen kestää melkein mitä vain, mutta vain omista lähtökohdistaan, ei jo koetun pohjalta, opittuna.

Suomella ja sen 90-vuotiaalla itsenäisyydellä on hintansa. Sen kukin määrittelee omien ja lähimpiensä koettelemusten mukaan.


Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta