Kuva Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Jarmo Uusi-Rintakoski
NUMERO 12
13.12.2007
Hyvää joulua
Lappi: Topakka tokkatuomari
Suomi 90 vuotta:
Tuntematon suomalainen
Perhe: Elämää ei voi suunnitella
Perinteen säilyttäjä: Leipä on lahja
Äänimaisema: Lahja korvalle, laulu sydämelle
Henkilö: Jumala, taide ja Hoopee
Ajattelija: Voimaa maasta
Runo: Taas kerran valkeus
Kansikilpailu: Valitse vuoden kansi!
Paluu: Taakse jäänyttä elämää
Juhlan vietto: Kahden kulttuurin perinteet
Yritys: Hiekkaharjun hoivissa on hyvä olla
Puutarha: Unelmien puutarhassa tuoksuu aina
Ruoka: Syötävän hyviä lahjoja
Koti: Koristeaiheita arjessa ja juhlassa
Säästäminen: Kierrosta konttiin ja kiertoon
Kodin Pellervon käsityöt: Lämmintä neuloen ja virkaten
Poppanaliina ja kolme tyynyä
Pilvenhattaroita
Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 24.1. ja Maatilan Pellervo 10.1.2008.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Leipä on lahja
Aidompaa, maukkaampaa ja terveellisempää joululahjaa kuin Haaviston Maijan rukiinen joululimppu ei olekaan. Se on herkkujen herkku. Ja siitä riittää.
”Ruislimpun leipominen on ollut intohimoni läpi koko elämäni. Teen niin kauan limppujani kuin jaksan nostaa taikinatiinun leivontapöydälle”, ilmoittaa Maija Haavisto ja heilauttaa saavinsa riuskasti ylös permannolta. Ei tee heikkoakaan, vaikka saavi painaa varmasti 30 kiloa ja jäisi monelta nuoremmalta nostamatta. Jos ikää vähitellen tuleekin, ranteessa on ruista.
Maija on pyöritellyt limppujaan vuosikymmeniä. Sen näkee sormien asennosta, työn vääntämistä nivelistä. Parhaiten sen näkee emännän otteista. Limppu muotoutuu Maijan kämmenissä muutamalla jäntevällä pyöräytyksellä kauniiksi ja tasaiseksi. Se on taito, jonka oppii vain tekemällä, ja harjoitus tekee mestarin. Ruistaikina on vahvaa, se elää omaa elämäänsä ja tottelee vain oikeita otteita.
Maija Haavisto tekee limppujaan Raisiossa Hintsan kartanon leivintuvassa. Hän on leiponut vuosikymmeniä ja pyöritellyt varmasti tuhansia limppuja. Tuhannet onnekkaat kaikkialla maailmassa tietävät, miltä Maijan muotovaliolimput maistuvat.
” Aloitin ruislimppuharrastukseni joskus 1970-luvulla, mutta leipominen on jatkunut melkein koko elämän.”
”Olen maalaistalon tytär Sauvosta, ja minun lapsuudessani lapset otettiin mukaan leipomaan. Olen sota-ajan lapsi, ja silloin kaikki tehtiin tietysti kotona. Leipominen oli hauskaa sekä lasten että vanhempien mielestä, muistan leiponeeni touhuissani jo pikkutyttönä.”
Maija Haavisto on koulutukseltaan kotitalousopettaja ja oli 1950-luvun lopussa vuoden kotitalousharjoittelijana Hermansaaren kartanossa Lokalahdella.
”Siellä leivottiin joka perjantai ja tehtiin myös erikoista, vähän rieskaa muistuttavaa matalaa leipää. Olen minäkin sitä sen vuoden jälkeen leiponut. Leipominen käy ruislimppujen teon ohessa helposti, ja matalien leipien kypsennyksellä voi ikään kuin tasoittaa uunin kipakkaa alkulämpöä ennen ruislimppujen paistamista. Olen usein saanut naapurin emännältä vanhanaikaisesti kuorineen jauhetusta vehnästä tehtyjä grahamjauhoja, niistä tulee vallan mainiota matalaa leipää.”
Hintsan leivintupa oli pitkään lähes käyttämättä, kun Heikki Haaviston äiti ei enää jaksanut leipoa.
”Joskus 1970-luvulla alkoi tehdä mieli kunnon hapanlimppua, mutta Hintsan vanha taikinatiinu oli käytön puutteessa hajonnut. Naapurissa oli karjalaistalo, jossa leivottiin paljon. Kerroin naapureille, että minunkin tekisi mieli hapanlimppua, mutta ei ole kunnon taikinatiinua eikä leivänjuurtakaan. Ystävällinen karjalaisemäntä vastasi heti, että miultha sie saat ne molemmat.”
Muutaman vuoden Maija Haavisto kuljetti tiinua aina naapurista lainaksi ja palautti leipomisen jälkeen. 1970-luvun lopulla tuli Hintsaan metsätöihin mies, joka teki emännälle ikioman tiinun.
Leipiä suureen
maailmaan
Maija Haavisto keksi ruislimpun antamisen joululahjaksi ”Helsingin herroille” ja rouville, koska ihmiset, joilla on kaikkea, osaavat arvostaa persoonallista herkkua. Kookasta, maukasta, täyteläistä ja ehdottomasti aidoista aineista tehtyä ruislimppua ei saa helposti mistään herkkukaupasta. Samalla leivän tekijä antaa heille kalleintaan: omaa työtään ja aikaansa.
Ministeri Heikki Haavisto on saanut nauttia vaimonsa leipomista limpuista vuosikymmenet ja osaa selvästi edelleen arvostaa vaimon taidonnäytteitä. ”Kun olin ulkoministerinä, keksimme antaa leipiä myös ulkovaltojen edustajille. Mukaan liitettiin aimo kimpale suomalaista mustaleimaista emmentalia. Useimmat olivat haltioissaan meidän herkuistamme, ne olivat monille aivan uusia makuelämyksiä.”
”Parhaaseen aikaan leivoin ennen joulua parisataa limppua. Joskus lähetin joulun jälkeen Amerikkaan ja Japaniinkin kirjekuoressa taikinajuurta, kun välttämättä haluttiin”, naurahtaa leipuri.
Maija Haaviston limput ovat täyttä tavaraa monessa mielessä. Ne tehdään ilman lisäaineita, pelkästä vedestä, suolasta ja ruisjauhoista. Jauhot ovat Hintsan omaa ruista ja ne on jauhettu lietolaisessa Vierun myllyssä.
”Leipäjauhojen pitää olla kohtalaisen hienoja.Mielestäni karkeista jauhoista on hankala leipoa ja ruisleivästä tulee helposti likilaskuista.”
Nykyään Maija pakkaa lahjapakettiin usein ruislimpun puolikkaan seuraksi puolikkaan omatekoista jouluista, makeaa maustelimppua, koska perheet ovat pieniä ja parikiloisessa ruislimpussa on aika lailla syömistä.
Leipomisessa
hyvä kate
Maija Haavisto sanoo olevansa tavallinen maalaisemäntä, joka ei lapsuudessaan ja nuoruudessaan saanut erityistä ”salonkikasvatusta” eikä herraskaisten tapojen opetusta. Maailman koreisiin salonkeihin hän pääsi miehensä rinnalla, kun Heikki Haavisto oli pitkään MTK:n puheenjohtaja ja ministeri; mies, jonka kaikki tunsivat. Tavat tulivat tutuiksi, hyvät ja pahat. Samalla oma aito ja puhdas suomalainen ruoka nousi entistäkin suurempaan arvoon.
”Olen aina väittänyt, että suomalaisten sydän- ja verisuonitaudit alkoivat siitä, kun me lakkasimme syömästä arinalla paistettua leipää. Sitä syödessämme saimme jokaisessa leipäpalassamme kaliumia ja monia muitakin tärkeitä hivenaineita. Nythän sanotaan, että juuri kaliumin ja tavallisen ruokasuolan välinen suhde ihmisen ravinnossa on todella tärkeää.”
”En kaikissa asioissa oikein ymmärrä suomalaisia. Miksi kotona leipominen on melkein unohdettu, vaikka siinä jos missä on nykyään todella hyvä kate. Jonkinlainen uuni on melkein joka huushollissa. Tavallinen kotileipuri saa työstään hyvän palkan.
”Kun Suomi 1990-luvun alussa joutui lamaan ja moni perhe taloudellisesti todella ahtaalle, luultiin kotileipomisen lisääntyvän. Myllyt varautuivat jauhojen lisääntyvään kysyntään. Mutta toisin kävi, leipominen väheni entisestään”, kertaa hyvästä muististaan tunnettu Heikki Haavisto.
Maijan ruislimput ovat jättiläisiä, yksi limppu painaa pari kiloa. Hän tekee ruislimpputaikinansa tiinuun, johon kaataa liemeksi kymmenen litraa vettä. Taikinalle elämän antava juuri on itse tiinussa edellisen leipomiskerran jäljiltä. Pytty puhdistetaan leipomisen jälkeen sen verran suuripiirteisesti, että taikinaa jää vähän sen pohjaan ja reunoihin.
Kun taikinajuuri seuraavana päivänä käy sopivasti, Maija lisää veteen kourallisen karkeaa merisuolaa, liuottaa sen ja lisää jauhot, yleensä noin 15 kiloa. Raskain työvaihe on taikinan ”sotkeminen”: Taikina vaivataan käsivoimin sitkeäksi ja kiinteäksi.Taikinasaavillisesta tulee uunillinen limppuja eli 12 tuhtia parin kilon kaunotarta.
”Kun rukiin hinta on onneksi vähän noussut, voi laskea, että yhden limpun jauhot maksavat noin 50 senttiä. Jauhatus nimittäin on kauan maksanut enemmän kuin vilja, mutta ei se suuri kustannus ole. Suolaa ostan yleensä säkillisen kerran vuodessa, eikä se maksa paljon mitään. Puut, joilla uuni lämmitetään, ovat omasta metsästä.”
Vaikka miten laskisi, komea ruislimppu maksaa alle euron. Kaupasta sillä hinnalla ei tahdo saada minkäänlaista kakkaraa. Tietysti on työ, vaiva ja vuosien tuoma ammattitaito, mutta kyllä ihminen oppii käyttämään tietokonetta ja digiboksejakin. Aika moni oppii leipomaankin, jos yrittää.
”Ruisleivän aineet ovat todella halpoja, eivätkä kakon aineetkaan paljon maksa. Siksi kai kaupassa nykyään myydäänkin kaiken maailman auringonkukkaleipiä mieluummin kuin oikeaa aitoa ruisleipää. Kun huitaisee leivän pintaan kourallisen siemeniä, siitä tuleekin auringonkukkaleipä ja sille voi panna paljon enemmän hintaa kuin kukattomalle”, leipuri sanailee.
Maailmanmenon
tarkkailija
Maija Haavisto muistelee katovuoden 1987 leipomisiaan. Limpuista ei tahtonut
tulla hyviä millään.
”Kokeilin uudestaan ja uudestaan. Kyllähän se lopulta onnistui, mutta koska katovuoden jauhojen sitko oli huonompi kuin hyvän vuoden sadossa, piti jauhoja käyttää paljon enemmän kuin normaalisti.
Taikinan juurta piti ensin käyttää puoli vuorokautta pidempään kuin yleensä, jotta se happani tarpeeksi. Kun lopulta olin saanut limppuni leivotuiksi, ne piti kypsentääkin perusteellisemmin kuin normaalin vuoden limput, ja uunin piti olla tavallista kuumempi.”
Tuskin Maija limppujaan rahan takia leipoo, vaikka sanoo olleensa nuuka koko ikänsä. Hän leipoo hauskan takia ja kehuu leipomista myös oivaksi rentoutumiskeinoksi. Hän viettää kodikkaassa leivintuvassaan usein tuntikausia.
”Kännykän tuppaan unohtamaan tupaan, jotta olisi rauhallisempaa. Täällä leipomusteni kanssa voin rauhassa mietiskellä niitä kuuluisia sinisiä ajatuksia.”
”Kun oppii tekemään hyvää leipää, ei perheelle enää oikein muu leipä kelpaakaan. Ja leipominen on vuosi vuodelta hauskempaa.”
Leivintupansa rauhassa Maija Haavisto miettii tietysti usein myös ruoka-asioita, koulutuksensa ja ammattinsa mukaisesti. Hän puhuu ruokafilosofiasta.
”En ymmärrä, miksi leipään pitää sotkea kaikkea mahdollista leseistä, vehnäjauhoista ja maltaista perunahiutaleisiin. Paitsi sen takia, että leipuri sillä tavalla hakee tuotteelle lisää hintaa.”
Maija Haavisto sanoo pitkään ihmetelleensä, miten ihmiset kaikissa kyselyissä kehuvat haluavansa kotimaista ruokaa.
”Kaupasta ne samat ihmiset kuitenkin ostavat ulkomaista ruokaa, pelkän hintalapun tai televisiomainosten perusteella. Tuttu tuotemerkki voi nykyään olla tuontitavaraa. Yhtenä päivänä etsiskelin suomalaisia keksejä kaupasta,ja niitä oli tosi vaikea löytää.”
Teksti: Leena Teinilä-Huittinen
Sähköposti:
