Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva Ullamaija Hänninen.

NUMERO 1
18.1.2007

Pääkirjoitus
Kyläelämää: Maalla kaupungissa
Terveys: Pellavakääreeseen kiedottu kylpyläelämys
Hormonit
Läheltä lasten lautaselle
Kukat: Uutta intoa ikkunalle
Puisto: Oulun helmi
Yrittäjät: Naisilla pallo hallussa
Ruoka: Edullinen arkiruoka kunniaan
Omanlajisensa: Kauppa se on joka kannattaa
Asuminen: Perinteisen tyylin talo
Eläimet: Mikä sieltä pilkistää?
Käsityö: Perityt kädentaidot
Ajallista: Arkun rakentaminen rauhoittaa

Toistuvat
Asiasta toiseen
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.2., Maatilan Pellervo 1.2.2007.


Iso Kalenteri 2007
Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Maon myytti pysyy ja pahenee


Kuva Jarmo Uusi-Rintakoski

Poliittisia johtajia ei enää paljon palvota, mutta Mao Zedongin kuva tervehtii yhä Pekingin kävijää Kielletyn kaupungin eteläportin päällä, ja Maon ruumis makaa kummallisen kellertävänä mausoleumissaan aukion toisella puolella. Ruumiin ääreen riittää jonoa, eikä kukaan ole kaatanut tai edes tervannut maailman suurinta Mao-patsasta Chengdussakaan (ks. kuva).

Mao-kultti pitää yllä aatteen rippeitä, mutta ei Maon kuva Kiinassakaan enää särötön ole. Virallisen käsityksen mukaan 70 prosenttia siitä, mitä Mao teki, oli hyvää, loput huonoa, mutta yksityisesti ihmisten käsitys on raadollisempi.

Jung Changin ja Jon Hallidayn Mao-kirjaa (WSOY 2006) pitää kuitenkin lukea sivulle 273 saakka ennen kuin kuvaan tulee ensimmäistäkään säröä. Tuolla sivulla on Maon isällinen kirje pojalleen.

Siihen saakka kuva Maosta on ongelmaton: Mao on poikasesta saakka paha, vallanhimoinen ja juonikas. Merkillistä on, että hän monesti on myös taitamaton. Samanlaisia kuvia sosialistinen propaganda piirsi kapitalisteista, mutta nyt keinot on käännetty Maoa vastaan.

Kirjan on sanottu murskaavan myytin Maosta, mutta ei se ole totta. Myytti vain muuttuu valkoisesta mustaksi.

Kirja ei niinkään ole elämäkerta kuin syytekirjelmä, ja kelpo syyttäjien tapaan kirjoittajilla on ollut pääsy paitsi laajaan lähdemateriaaliin myös Maon ajatuksiin. He tietävät joka hetki Maon motiivit ja pyrkimykset; he tietävät jopa, mitä Mao kuollessaan ajatteli. Ilmeisesti myös Jumala kuului heidän tietolähteisiinsä.
Ei moraalisessa tuomiossa mitään väärää ole, ja Maossa riittää tuomittavaa, vaikka kirjoittajien löytämät 70 miljoonaa kuollutta hänen jäljiltään edellyttävät jo kuolemantuottamuksenkin käsitteen laajentamista.

Ongelma on, että kirja estää ymmärtämästä. Mao ei asetu minkäänlaisiin yhteyksiin, ei enää edes ihmisten ristiriitaiseen ja sekavaan elämään, eikä Kiinan käsittämätön 1900-luku tule yhtään käsitettävämmäksi. Ja kun raaka, ilmeisesti jopa nautintoa tuottanut väkivalta on niin keskeinen teema, sanan taikka pari olisi lukenut kiinalaisen hallitsemisen ja väkivallan kulttuuristakin.

Jung Chang oli nuorena itse punakaartilainen, mutta kuten hän Villihanhet-kirjassaan on kertonut, kulttuurivallankumous oli hänen perheelleen painajainen. Sikäli tuomio on ymmärrettävä.
Kirjan englanninkielinen painos ilmestyi pari vuotta sitten, ja vastaanotto on ollut kahtalainen. Monet ovat arvostelleet yksisilmäisyyttä ja lähteiden tarkoituksenhakuista käyttöä. Toisissa moraalinen tuomio on herättänyt ihastusta.

Kiinasta kiinnostuneille kirja on välttämätön, koska se on ainut suomenkielinen, joka perusteellisemmin käsittelee maan lähihistoriaa. Venäjäntaitoinen Halliday on tehnyt tärkeän työn penkoessaan Neuvostoliiton arkistoja. Sellainenkin tieto kirjasta löytyy, että Mao tervehti ilolla Hitlerin ja Stalinin liittoa ja Neuvostoliiton aluevaltauksia Suomen talvisodassa.


Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta