Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

Alternative content <a href="http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/kuluttajat/myllyn_reseptiklubi/?utm_source=pellervo&utm_medium=banneri&utm_content=reseptiklubi&utm_campaign=pellervork"><img src="../kp1_13/pullataikina_liityklubiin.gif"/></a>

Kannen kuva:
Ullamaija Hänninen

NUMERO 1 - 2013

Pääkirjoitus

LUKIJAMATKA
Rakkaudesta pioneihein

Luomu-unelmasta tuli totta

Rohkeasti uutta päin

ASUMINEN
Nuoren naisen vanha koti

Että tämmöistä susirajan taustaa

PUUTARHA
Siellä ne uinuvat vielä
Talven taikaa

Jäinen peili auringolle

TERVEYS
Onks pakko liikkua
Hiki tekee hyvää
Kun työstä kuolee ilo

Maltti, Valtti, Etu ja Enne

Koirakko löytää kadonneen

On ilo auttaa ja tehdä yhdessä

RUOKA
Puurossa on puhtia
Luolamiesten keittiössä

KÄSITYÖT
Saali kuin aurinko
Näpsäkkä neuletyyny
Raikas raitahuivi
Napakka nauhatyyny

Kansanaarteet esille

Tervetuloa puhumaan

JOKA KUUKAUSI

Asiasta toiseen

Pikkupojan elämää

Elämäntilanteita

Koti maalla

Kirjan kannet auki

Pieniä tarinoita

Ristikko

Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.2. ja Maatilan Pellervo 7.2.2013.



Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Kirjan kannet auki

Miten Matista tuli Klinge

Matti Klinge: Kadonnutta aikaa löytämässä. Siltala 2012.

 

Sivulla 81 Matti Klinge (s. 1936) antaa avaimen sieluunsa:
Isä tahtoi minusta ulkoilmaihmistä, hän suorastaan provosoi minua poikamaiseen tottelemattomuuteen: oppikoulussa hän lupasi minulle sata markkaa (--) ensimmäisestä kotimuistutuksestani. ”Oikean pojan” tuli – ainakin vähän – tapella ja olla tottelematon!

Paul Klinge joutui odottamaan muistutusta vuosia. Myönteisesti tulkiten: Matti ei ollut lahjottavissa vaan piti oman päänsä ja on tainnut tehdä niin näihin päiviin saakka. Varhaisvuosien muistelmat antavat häkellyttävän kuvan tietystä johdonmukaisuudesta. Miten Klingeksi tullaan? Pitääkö elää sellainen elämä että siitä tulee professori Klinge? Ehkä niinkin, mutta Matti taisi jo syntyä lajinsa viimeiseksi. Nykyisin identiteetti tosin on valintakysymys, joten ehkä Matti oli aikaansa edellä eikä auttamattomasti jäljessä.

Päiväkirjojensa myötä Klingestä on tullut lopullisesti ilmiö, akateeminen Lenita Airisto. Kieltämättä on huvittavaa lukea, että Matti tutustui Marketta Vartiaiseen, tulevaan vaimoonsa, juhlien merkeissä, mutta useimmiten tapasimme arkisemmissa pukeissa
(--)
. Matti inhosi viihdettä, mutta ensimmäistä tanssia Marketan kanssa tahditti Täysikuu. Ehkä Klinge ei vieläkään tiedä, että Olavi Virta levytti sen noihin aikoihin.

 

Muistelmat? Kirja on vankkaa kulttuurihistoriaa, ja kyllä Klinge myös muistaa, mutta hän kirjoittaa elämäänsä osaksi eurooppalaista perinnettä, ja siihen suuntaan rakennettiin jo Matti-poikaa. Tämä on kiinnostavaa:

Yleensä kai meilläkin syötiin aamiaisella perunaa ja kastiketta; Äiti sanoi sitä sianlihakastikkeeksi, koska hän halusi opettaa myös meitä puhumaan huoliteltua kieltä. ”Läskisoossi” olisi ollut keittiökieltä. Kesti pitkään oppia kuorimaan perunat käyttämättä sormea tukena ja pitämään perunat ja ruoka-aseet alhaalla (--) Se oli niin sanottua porvarillista kasvatusta, ja sellainen vaati äitien läsnäoloa (--).

Itsekasvatusta olivat päiväkirjat ja varmuus, että niitä vielä tarvitaan. Klinge on tallettanut kaiken, konserttilipuista lähtien. Niitä ja Matin nuoruuden maalauksia on graafikko Marja Leskelä käyttänyt taitavasti, ja tuloksena on kaunis esine, painava kirja. Yli 550 sivua hyvää paperia käy sormivoimille.

On yllättävää
tajuta, miten luokkatietoinen Matti on. Matti vierastaa kansakoulua eikä halua tutustua rahvaaseen. Silti helsinkiläisperhe viettää kesät maalla ja kaipaa talvet maaseutua, jonka ihmisiä se ei tunne. Vasta 22-vuotiaana maisterina Klinge tutustuu armeijassa muun Suomen asujiin ja huomaa savolaiset mukaviksi.

Matti ei katso kotimaisia elokuvia, joista hän saisi tietää, että maaseutu on terve ja moraalinen, kaupunki paheiden pesä. Olisi kannattanut, sillä Matin elämää eivät paheet varjosta. Ainakaan hän ei kerro. Vain katkelma lähiystävä Pentti Saarikosken päiväkirjasta viittaa perheen syvempiin ristiriitoihin.

Ehkä ristiriita liittyy luokkatietoisuuteen. Helsingin Sanomissa itseään tavistohtoriksi kutsunut Veli-Pekka Leppänen ärtyi Klingen luokkakantaisuuteen: Klinge ihmettelee sipoolaisen kirvesmiehen sattumatietoja ristiretkistä siihen sävyyn, että sivistys ja kirves eivät sovi yhteen. Sivistys on eliitin, etujoukon, asia. Leppäsen kiukun ymmärtää. Paremmasta väestä kirjoittaessaan Klinge on kuitenkin avoin ja auki on myös perushaava: vanhemmat eivät voineet opiskella ylioppilaiksi. Suvun rahat olivat menneet, joten pikku-Matti oli ymmällään, onko hän herrasväkeä vai ei.

 

Klinge rekisteröi huonosti ajan ristiriitoja, vaikka epävarmuus voisi herkistää. Ehkä hän lukutoukkana ei nähnyt niitä? Tällaista oli paljon puhuttu yhtenäiskulttuuri; ei sitä oikeasti ollut, ja ainakin sipoolainen kirvesmies tiesi sen.

Muistelmia lukee omaa taustaansa vasten. En helposti kykene kuvittelemaan etäisempää lapsuuden maailmaa kuin Matin. Yliopistotkaan eivät ole tasoittaneet eroja. Matin maailma on kaurapellon laidalla kasvaneelle maisterisjätkälle vieras ja hiukan vastenmielinen eli tunteemme ovat molemminpuolisia. Tämä ei vähennä Klingen kirjan kiinnostavuutta vaan lisää.

Mielenkiintoista on, että Klinge toistelee Väinö Linnan ja Mika Waltarin vastakkaisuutta. Linna edustaa umpinaista maaseutua, Waltari avaraa eurooppalaisuutta. Niinköhän? Amerikkalaisuutta Klinge inhoaa, vaikka kerran humalassa lauloi Moskovassa Rock around the Clockia. Ehkä olisi kannattanut ryypätä enemmän?

Tästä huolimatta Klinge parikymppisenä valitsee J. K. Paasikiven ja Urho Kekkosen ulkopoliittisen linjan. Kotitaustan venäläis-saksalais-ruotsalainen vapaamielisyys vaikutti.

Kaiken jälkeen on järisyttävää, että sekä Matin että minun ensimmäisiin omiin kirjoihin kuului sama teos, Hipsuvarvas autiolla saarella. Matti sai kirjan lahjaksi, itse voitin sen kansakoulun raittiuskilpakirjoituksissa. Kirjan taustana on Daniel Defoen Robinson Crusoe, ja moni poika täällä on kasvanut kaipaamaan kauas, haluten haaksirikkoutua autiolle saarelle.

Moni meistä myös haaksirikkoutui, mutta Matista tuli Klinge.

 

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski