Kannen kuva Jaakko Kilpiäinen
NUMERO 2
15.2.2007
Pääkirjoitus
Elämänilo: Peräkylän avantokurpat ja muuta mukavoo
Vaalit: Vaalitaisteluni Minnan ja Markon välissä
Peruskorjaus: Kartano heräsi eloon
Kunnostus on menneen kunnioitusta
Rakennettu ympäristö: Kirkonkylän murros ja muutos
Ruokien ruoka: Elävä klassikko
Puisto: Puita, pensaita ja veistoksia
Puutarha: Tarhurin taimet Tikkalassa
Yrittäjät: Hattu naisen kruunaa
Ruoka: kaiken maailman keitot ja pullat
Valinnat: Arjen ympäristöteot
Käsityöt: Raita raidan päälle
Huikea, hurmaava huivi
Lämmöksi lähelle
Kansanperinne: Pöytä on katettu mehän haltiille
Tekijä: Soivaa savea
Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.3. ja Maatilan Pellervo 1.3.2007.
Iso Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Kartano heräsi eloon
Pitkän historian vaiheet eivät aina ole olleet Sauvon Saustilalle kunniaksi. Suunnattoman työn jälkeen kartanossa on alkanut uusi ilon ja juhlan aika. Kesäviikonloppuisin Saustilassa tanssitaan häitä.
 Saustilan kartanon komea päärakennus Sauvossa on oletettavasti C.L. Engelin käsialaa. Kuva Kimmo Torkkeli  Veistokset kartanon pihalla ovat Pia Neoviuksen. Kuva Kimmo Torkkeli |
Saustila tarjoaa juhlille komeat puitteet. Monen hehtaarin puisto ikivanhoine tammineen ja lehmuksineen on kuin historian kuvitusta. Suuri kartanonkeltaiseksi maalattu päärakennus vaikuttavan puistokäytävän päässä on oletusten mukaan itsensä Carl Ludvig Engelin piirtämä, ja komeus jatkuu sisällä.
Saustilan kohtalon elämäntehtäväkseen ottanut Anna-Liisa Näsänen esittelee muutaman vuoden takaisia rappiokuvia. Kaksikerroksisen rakennuksen yksi nurkka oli mädäntynyt ja puolitoista kerrosta pudonnut sisään, kattona oli taivas ja seinässä retkotti traktorin mentävä aukko. Ehjää ikkunaa ei juuri ollut. Monen ikkuna-aukon päälle oli naulattu levy, monesta lensivät linnut sisään, ja kartano oli enimmäkseen pilkkopimeä paitsi siellä, missä paistoi taivas. Alakerran saleja oli 1970-luvun sadekesinä käytetty viljavarastona. Ihan tyhjä kartano ei sentään ollut: monen korkean oven päällä oli linnunpesä.
Vanhat asiakirjat kertovat Saustilasta jo vuonna 1405. Valtionhoitaja Sten Sture lahjoitti kartanon Naantalin luostarille 1400-luvun lopussa ja uskonpuhdistuksen jälkeen Kustaa Vaasa omi isänsä enon Sten Sturen omistamat maat. Saustila oli kruunun maanvuokraajien käytössä 1550-luvulle, jolloin niin ikään kuningas Kustaa teki vaihtokaupan ja Saustila siirtyi Blåfield-suvulle.
Kartanon historia on täynnä komeita titteleitä ja isänmaan historiasta tuttuja nimiä, mutta kovin pitkään ei kukaan kartanossa viihtynyt tai saanut viihtyä. Jossakin vaiheessa kartanoa isännöi mm. Erik XIV:n hovimestarina toiminut Olof Swart.
Yhden rappiokauden päätti hovioikeudenneuvos ja maaherra Lars Johan Ehrenmalm, josta tuli kartanon isäntä vuonna 1723. Hän muokkasi Saustilasta mallitilan ja viljeli mm. kasvihuoneissa vihanneksia. Kartanon puutarhaan istutettiin niin ikään jo 1700-luvulla 160 päärynä-, kirsikka- ja kriikunapuuta ja 90 omenapuuta. Ehrenmalm rakennutti myös uuden päärakennuksen, mutta se tuhoutui tulipalossa 1700-luvun lopulla.
Seuraava tärkeä isäntä oli kapteeni Otto Reinhold Fock, jonka kädenjälki yhä näkyy maisemissa vahvasti. Juuri Fock rakennutti nykyisen mahtavan, kaksikerroksisen empiretyylisen päärakennuksen. Uuden päärakennuksen rakentaminen kesti kauan, se valmistui 1819.
Fockin Saustila oli myös edistyksellinen maanviljelystila ja samoilla linjoilla jatkoi seuraava isäntä, Hartman nimeltään. Aikanaan tuli tunnetuksi myös parantava, poikkeuksellisen hapekas vesi, jota nauttimaan matkustettiin kaukaa. Puutarhan suuria herkkuja, päärynöitä ja omenia, kuljetettiin Helsinkiin asti myyntiin.
Monet Saustilan isännät ovat olleet valtakunnan mittakaavassa tärkeitä edelläkävijöitä. Mitään perintötilaa Saustilasta ei ole koskaan tullut, ja omistajat vaihtuivat 1800-luvullakin tiuhaan. Vuonna 1909 isännäksi tuli majuri Gustaf Schauman.
Myös Schauman paneutui kartanonsa viljelyyn tarmokkaasti, kehitti
ja tehosti maataloutta. Hän oli muutenkin edistyksellinen isäntä. Hän kirjoitti mm. maanviljelyn oppikirjoja, ja hänen aikanaan Saustilaan perustettiin oma koulu vuonna 1915. Suuren navetan puhdasta, tuberkuloosista vapaata ja poikkeuksellisen rasvaista maitoa kuljetettiin erityisissä, tarkoitusta varten teetetyissä lasipulloissa sairaaloihin Helsinkiin ja Turkuun.
Suuret rakennukset,
maata liian vähän
Schaumanin aikaan kartanorakennukseen lisättiin parveke, ja Schauman uudisti myös kartanon sisustuksen 1920-luvulla Bertel Jungin suunnitelmien mukaan. Aivan erikoisen arvokas uudistus oli sisustukseen käytetty ruusupuu, josta tehtiin yläkertaan johtava portaikko sekä mm. salin lattia.
”Schaumanin vaimo oli Snellmanin tytär Oulusta ja hänen isänsä kerrotaan lahjoittaneen nuorenparin kartanoon laivalastillisen ruusupuuta. Sen täytyi olla todella arvokas lahja”, sanoo kartanon nykyinen emäntä Anna-Liisa Näsänen ja vertaa ruusupuun hintaa purjeveneen osiin.
Vuonna 1937 Saustilan osti Maskun Kankaisten kartanon isäntä, vapaaherra Aminoff. Schauman myi Saustilan kalustettuna, koska halusi säilyttää varta vasten rakennuttamansa poikkeuksellisen hienot interiöörit ehjinä.
”Aminoffit eivät koskaan asuneet täällä, heidän kotinsa oli aina Kankaisten kartanossa. Saustila jäi siis autioksi jo vuonna 1937, kun Schaumanit muuttivat muualle, eikä täällä sen jälkeen ole asunut kukaan ennen minua 70 vuoteen.”
Anna-Liisa ja Markku Näsänen ostivat Saustilan ”tähteet”, 48 hehtaaria peltoa ja parisataa hehtaaria metsää vuonna 1985 Aminoffilta.
”Tämä oli ollut myynnissä pari vuotta, mutta se ei kelvannut kenellekään. Rakennukset olivat hirveässä kunnossa.”
”Markku oli isänsä perustaman Turun Munan markkinointijohtaja, kun aikoinaan tapasimme Tampereella, missä olin opiskelemassa. Olen alun perin maanviljelijäperheen tytär Pudasjärveltä.”
Markku Näsänen peri Turun Munan koetilana olleen Munkkilan tilan Paimiosta. Sen lisämaiksi hän halusi ostaa Saustilan, jonka huonokuntoiset rakennukset Näsäset saivat kaupanpäällisiksi.
”Saustilan vika oli jo pitkään ollut, että maatilana kartano oli kovin pieni jo paljon ennen EU:ta, jos suhteutetaan tilaa tähän rakennusmassaan, joka on ollut suhteettoman suuri ja mahtava.
Aikoinaan maata on ollut tuhat hehtaaria, mutta siitä on kauan ja se on huvennut. Aminoff halusi sotien jälkeisissä maanluovutuksissa säilyttää Kankaisten kartanon ehjänä ja luovutti maata mieluummin Saustilasta.”
Näsäset kunnostivat kodikseen kartanon vanhan koulurakennuksen ja rakensivat uudet navetat. Aikomuksena oli ryhtyä kasvattamaan lihakarjaa. Saustilan isännät ovat usein olleet kehityksen eturintamassa.
1990-luvulla joukko varsinaissuomalaisia viljelijöitä innostui Etelä-Amerikan suurista mahdollisuuksista ja lähti sinne aikomuksinaan viljellä mm. puuvillaa. Markku Näsänen kuului joukkoon. Suunnitelmat olivat suuria ja kaiken piti olla tarkasti hallinnassa. Suomalaiset eivät kuitenkaan osanneet ajatella heinäsirkkaparvia, käsittämättömiä tuulia eivätkä oudon seudun ja ilmaston muita vaaroja ja vastuksia: mikään ei lopulta sujunut niin kuin oli suunniteltu. Markku Näsänen kuoli Boliviassa 1997.
Suomen nuorimmat
kartanon omistajat
Kun Näsäset ostivat Saustilan, perheessä oli kolme pientä tyttöä. Isän kuollessa Elina oli edellisessä kuussa täyttänyt 18, Helena on kolme vuotta nuorempi ja kuopus Sanna taas kolme vuotta nuorempi. Monien paperisotien ja selvitysten jälkeen isänsä perineet tyttäret olivat Suomen nuorimpia kartanon omistajia.
”Hyvän aikaa mietimme tyttöjen kanssa, mitä oikein teemme rapistuneille, valtaville rakennuksille. Kaikki vaihtoehdot hirvittivät. Oli selvää, että niiden kunnostaminen olisi monen vuoden urakka, jonka taloudellisia kustannuksia oli mahdotonta arvioida edes suurin piirtein. Puisto oli kasvanut umpeen, kaikki rakennukset olivat rempallaan”, muistelee Anna-Liisa Näsänen nyt Saustilan komeassa ruokasalissa.
Erikoisia kokemuksiakin oli ehtinyt kertyä. Vuoden 1986 juhannuksena naapuri oli soittanut kertoakseen, että Saustilassa aloitellaan taas juhlia. Isäntäväen tullessa katsomaan oli bussilastillinen helsinkiläisnuoria juuri pääsemässä tunnelmaan; viinakori oli nostettu puutarhan pöydälle. Kävi ilmi, että juhannuksenvietto Saustilassa oli heidän perinteensä. He olivat juhlineet kartanolla monena juhannuksena.
Lopulta Anna-Liisa Näsänen päätti luopua entisestä elämästään päiväkodin johtajana ja ottaa Saustilan kunnostamisen elämäntehtäväkseen. ”Eihän tätä voinut mätänemään jättää. Ihmisen elämä ja aika kutistuu näissä kulisseissa niin olemattomiin. Saustila on keskeinen osa suomalaista kulttuurihistoriaa ja monien tutkailujen jälkeen selvisi, että se on vielä kunnostettavissa. Minusta se on komea elämäntehtävä.”
Sortuneita rakenteita korjaamaan hankittiin ammattilaiset ja Näsäsen naiset ryhtyivät sitkeästi itse kunnostamaan ikkunoita ja ovia, raivaamaan puistoa ja puutarhaa, tekemään kaikkea sitä, mitä eivät olleet tienneet olevan edes olemassa. Raivausta on kestänyt nyt melkein kymmenen vuotta.
Nyt agrologiksi kouluttautunut Elina on avioitunut paimiolaisen Yrjövuoren sukutilan nuoren isännän kanssa, ja pariskunta viljelee yhdessä Yrjövuoren ja Munkkilan tiloja. Perheessä on kaksi pientä lasta. Helena avioitui hiljattain argentiinalaisen leijamestarin Fernando Dulcen kanssa ja suunnittelee tulevaisuutta espanjaa puhuvassa maassa. Talvisin pariskunta opettaa Saariselällä erilaisia talviurheilulajeja.
”Tarkoitus on, että Sanna jatkaisi Saustilassa ja Helenalle jää tänne Saustilan metsiin selkeä kiinnekohta”, selvittää äiti.
Teksti : Leena Teinilä-Huittinen
Sähköposti:
