Kannen kuva Jaakko Kilpiäinen

NUMERO 2
15.2.2007

Pääkirjoitus
Elämänilo: Peräkylän avantokurpat ja muuta mukavoo
Vaalit: Vaalitaisteluni Minnan ja Markon välissä
Peruskorjaus: Kartano heräsi eloon
Kunnostus on menneen kunnioitusta
Rakennettu ympäristö: Kirkonkylän murros ja muutos
Ruokien ruoka: Elävä klassikko
Puisto: Puita, pensaita ja veistoksia
Puutarha: Tarhurin taimet Tikkalassa
Yrittäjät: Hattu naisen kruunaa
Ruoka: kaiken maailman keitot ja pullat
Valinnat: Arjen ympäristöteot
Käsityöt: Raita raidan päälle
Huikea, hurmaava huivi
Lämmöksi lähelle
Kansanperinne: Pöytä on katettu mehän haltiille
Tekijä: Soivaa savea

Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.3. ja Maatilan Pellervo 1.3.2007.

Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.

Vaalitaisteluni Minnan ja Markon välissä

Sata vuotta sitten äänestäminen oli juhlallista eikä kenenkään poliittisesta linjasta ollut epäselvyyttä. Nyt taistelut käydään puolueiden sisällä, eikä linjaeroista ota selvää itse vaalikonekaan.

Marko Björs! Miten ihmeessä se voi olla Marko Björs?
Muistan kyllä Björsin, lehtien sivuilta: komea nuorimies, ehkä liiankin komea, ratsastaja ja valmentaja joka taisi joskus toimia miesmallinakin.

Hevosmiehiä siis. Sekö meitä yhdistää? Tosin siitä, kun minä olen asetellut länkiä hevosen selkään, on ihmisikä. Työt ja hevoset olivat vähän toisenlaisia, eikä Marko ollut vielä syntynytkään.
Silti Björs on minun poliittinen sielunveljeni, sikäli kuin Yleisradion vaalikoneeseen on uskomista. Päädyin koneeseen, koska vaaliohjelmista ei ole apua. Kaikki kannattavat hyviä asioita, eikä minullakaan mitään niitä vastaan ole. Mutta mitä äänestettävää tässä enää on?

Poliitikkoja on sanottavan puutteessa valmennettu esiintymään, ja se näkyy. Timo Soini osaa sen luonnostaan, kuten Sauli Niinistökin. Erkki Tuomioja ei halua edes opetella ja on siksi hyvä. Matti Vanhasta suojaa asema ja ex-tyttöystävän terästämä linjakkuus.

Muista en keksi kyllin ilkeää sanottavaa. Enimpien poliitikkojen ammattikuvaan näyttää kuuluvan itsensä häpäiseminen, joten mitä ihmeellistä siinä on, jos laulutaidottomat katsovat oikeuksiinsa kuuluvan päästä Idols-kisaan?

Pitäisikö valita lempeä tuomarilinja ja äänestää säälistä? Sata vuotta on äänestetty, ja tällaiseksi tämä on mennyt. Ehkä kansa ei vielä ole aivan yksimielistä, mutta sen edustajat jo ovat.

Vaalikoneita on kymmenittäin, mutta Ylellä on arvovaltaa. Kysymyksiä on kolmekymmentä, ja monista minulla ei ole mitään mielipidettä.

Pitäisikö sivareiden palvelusaikaa lyhentää? Taata päivähoito, vaikka toinen vanhemmista on kotona? Pakottaa Sipoo luovuttamaan maata Helsingille? Ehkä yksikään kolumnisti ei ole äskettäin näitä aiheita käsitellyt, koska ei tule mitään käyttökelpoista mieleen.

Kysymystä irtisanomissuojan heikentämisestä en edes ymmärtänyt. M-Real vähentää 600 työntekijää, Elcoteq 500, Perlokselta on liipaisimella 1 200. Ei potkujen antaminen nytkään kovin vaikealta näytä.

Päätin puolustaa hyvinvointivaltiota, vastustaa köyhyyttä, epäillä uuden ydinvoimalan tarpeellisuutta ja torjua Nato-jäsenyyden. Kyllä Venäjä meitä uhkaa, mutta tuskin tankeilla vaan tankkereilla, eikä Natolla muistaakseni ole öljyntorjuntajoukkoja.

Puolessa sekunnissa kone sylkäisee listan Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaista, sopivuusjärjestyksessä, ja Björs oli kärjessä. Viimeisenä oli Minna Österberg. Ja minä sentään kannatin ruotsinkielen aseman säilyttämistäkin.

Merkillistä on, että sekä listan kärjessä että hännillä on tasaisesti väkeä kaikista puolueista. Tätä on epäilty: kuka vaan voi kuulua mihin puolueeseen tahansa.

Vähemmästäkin tulee olo, että itsekin on kuka tahansa, jonka ääni kelpaa mille porukalle hyvänsä.

Tein toisen ajon. Kannatin edelleen hyvinvointivaltiota, mutta nyt en ottanut kantaa Natoon enkä ydinvoimaan. Pian edessä oli sama lista, Marko kärjessä, Minna viimeisenä.

Tein ajon kolmannen kerran. Nyt en pannut pahakseni paikallista sopimista, kun Lauri Ihalainenkin sen jo hyväksyy, ja taivuin lievästi ydinvoiman ja Naton kannalle, vaikka se pahalta tuntuikin.

Kolmannenkin listan kärjessä oli yhä Marko ja viimeisenä Minna.
Miten on mahdollista, että olen minä mitä mieltä tahansa, Björs on kanssani aina samaa mieltä ja Österberg on aina eri mieltä?

Ei minulla mitään Björsiä vastaan ole. En tiedä hänestä paljon, hän vain on eri sukupolvea ja muutenkin toisesta maailmasta.
Entä Österberg? Internetistä saan selville, että hän on jo eduskunnassa, avustajana. Hän näyttää iloiselta, on kulttuurin harrastaja, kotoisin maalta ja kantaa huolta vanhenevista ihmisistä. Hänhän on minun ihmisiäni!

Mitt bästä minne: När korna släpptes ut den första sommardagen i min barndom, Minna kertoo kotisivuillaan. Paras muistoni: Kun lapsuudessani lehmät ensimmäisinä kesäpäivinä laskettiin ulos navetasta.

Miten voi ihminen, jolla on jopa samat muistot kuin minulla, olla näin tiukasti minua vastaan?

Ehkä MTV3:n vaalikone auttaa. Taas vastaan kysymyksiin, ja kone antaa listan, jonka kärjessä on kaksi demarinaista. He ovat juuri ne kansanedustajat, joita kohtaan tunnen syvintä vastenmielisyyttä.

Ei minulla mitään erityistä ole demareitakaan vastaan, ja naista olen äänestänyt monesti. Poliitikot eivät yleensä herätä tunne-elämääni, mutta nämä kaksi herättävät: he ovat niitä, jotka vapauden kutsun kuullessaan heti kaipaavat poliisia avuksi. Anteeksi, poliisit; ymmärrätte varmaan.

Käyn läpi saamiani listoja. Huomaan, että erot ovat pieniä; oikeastaan enimmät ehdokkaat ovat minua lähellä. Sekä listan kärjessä että hännillä olevat ovat lähes kaikki tuntemattomia; kokeneet poliitikot hakeutuvat listan keskivaiheille.

Tosin kärkipäästä löytyvät aina Eero Lankia, Mikko Alkio, Martin Saarikangas ja Kari Uotila. Voin siis äänestää Vasemmistoliittoa tai Kokoomusta tai päätyä Keskustaan. Onpa selventävää. Sitä paitsi myös Kimmo Kiljunen demareista on minun linjallani. Puolueiden välillä ei tosiaan ole eroja.

”Ehkä niitä on vasta vaalien jälkeen”, arvelee politiikkaa seuraava ystäväni kyynisesti.

Niin voi olla. Teen kaksi päätelmää. Ensinnäkin jokaisesta puolueesta löytyy kaikki mahdolliset mielipiteet, jonkun ehdokkaan vastauksista. Toiseksi, sirpaleryhmien ehdokkailla on enemmän varaa olla edes jotakin mieltä. Aina omia polkujaan kulkeva Ilkka Hakalehto erottuu listoiltani, samoin Pietari Jääskeläinen, joka on järjestellyt köyhille ruokapankkia. Mutta Hakalehto käy sotaa jota ei voi voittaa, ja minusta tuntuu, että Jääskeläinen on parhaimmillaan nykyisissä hommissaan.

Millä perusteella kansanedustaja pitäisi valita? Toimittaja Aarno Laitinen kauhisteli kerran, miten sivistymätöntä väkeä eduskunnassa on. Harva on lukenut edes Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta.
Siinä voisi olla yksi valintaperuste.

Usein ajatellaan, että eduskunnan pitäisi olla kuva kansasta, joten minun pitäisi siis äänestää itseni kaltaista. Vähän saamatonta ja laiskaa, epäröivää ihmistä jolla on kovin vähän käyttökelpoisia mielipiteitä yhteiskunnan kehittämisestä?

Onneksi Kari Palonen, professori ja politiikantutkija, on sitä mieltä, että edustajan ei pidä olla samanlainen kuin äänestäjä; olennaista on, miten hän toimii kiperissä tilanteissa.

Ehdokkaat joita vaalikone suosittelee, ovat nuoria. Mahtavatko he ajatella samoin kuin Osku Pajamäki, sd, joka syyttää suuria ikäluokkia ahneeksi sukupolveksi. Asia sattuu hiukan kiinnostamaan.
Päätän soittaa muutamalle koneen tarjoamalle ehdokkaalle ja kysyä itse. Ja tietysti pitää soittaa Österbergille. Kyllä ihmisessä, joka aina on eri mieltä kanssani, täytyy jotakin olla.

Österbergin vastauksista vaalikoneelle huomaan, että ei meitä Nato erotakaan. Minna on kruksannut en osaa sanoa -ruudun, mikä juuri nyt onkin viisasta. Ja jos hän tosiaan ei tiedä, hän voi vaalien jälkeen hakea itselleen mielipiteen puolueensa toimistosta.

Lähinnä meitä erottaa tuloerojen kasvu ja kansalaispalkka. Minna ei pane pahakseen tuloerojen kasvua, ja tuovathan ne kieltämättä vaihtelevuutta tasapäiseen yhteiskuntaan.

Meidät erottaa myös käsitys perheväkivallasta. Minna haluaa kaikki raastupaan sovittelun sijaan. Minä ihmettelen nuoria, jotka ajattelevat, että ylipäätään kaikki elämän inhottavuudet pitää ratkaista oikeudessa.

Österberg ei kannata kansalaispalkkaa. Minusta on niin kova juttu ylipäätään syntyä tähän murheen laaksoon, että jo siitä hyvästä jokaiselle pitäisi taata tonni kuussa käteen.

Mutta näistäkö vaaleissa todella on kyse? Tämäkö on se vaalitaistelu joka minun pitää ihan keskenäni käydä? En ihmettele, että alle kolmekymppiset miehet eivät viitsi äänestää. En itsekään viitsisi, jos olisin nuori.

Kannattaako siitä edes huolestua? Kun ne viimeksi lähtivät liikkeelle, me saimme Tony Halmeen.

Nato on tämän hetken kovin kysymys. Lähtisivätkö nuorukaiset uurnille, jos siitä ei vaiettaisi? Heidän henkensä sotahommissa ensimmäisenä on pelissä.

Tai entä jos nostettaisiin vaali-ikärajaa? Miehet saisivat äänestää kolmekymppisinä, naiset 25-vuotiaina. Kummallista, miten hyvältä ajatus tuntuu.


KYSYMYKSET:
1. Mitä tulee mieleesi suurista ikäluokista?
2. Mikä on ollut elämäsi kovin paikka ja miten selvisit?
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Oletko lukenut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan?
5. Mikä oli kirjan mielihahmosi?
6. Entä Veijo Meren Manillaköyden?
7. Entä Dan Brownin Da Vinci -koodin?
8. Ilkka Remeksen viimeisimmän, 6/12?
9. Oletko joutunut tai voitko kuvitella joutuvasi yksin muita vastaan? Vaikka yleistä mielipidettä?

Marko Björs, 38, Vihreät.
Ratsastaja, valmentaja ja toimittaja, Helsinki. Mitaleita EM-, PM- ja SM-tasoilla.
1. Herättää ahdistusta ja tuskaa. Olen nähnyt paljon vanhuksiin kohdistuvaa vähättelyä. Nuoret eivät edes tapaa vanhoja ja pitävät heitä riippakivinä.
2. Joskus on ollut oma hengenlähtö lähellä. Isän kuolema vain kuusikymppisenä muutama vuosi sitten.
3. Oras Tynkkysen Vihreä on kasvun väri.
4. Olen.
5. Ei minulla noussut siitä mitään suosikkia.
6. En.
7. Olen. Lomareissun hauska kirja.
8. En.
9. En missään nimessä ole ihminen jota porukka vie mukanaan.

Tero Aaltonen, 30, Vasemmistoliitto.
Teollisuustyöntekijä ja pääluottamusmies, Askola. Kunnanvaltuutettu. Kotkan merenkulkuopisto, töitä myös laivakokkina.
1. Eläkkeelle siirtyvää porukkaa. Mieleen tulee hoito ja muut järjestelyt. Paljon menee rahaa.
2. Ensimmäisen lapsen syntymä. Syntyi kaksi kuukautta etuajassa. Omassa päässä pyöri enemmän ajatuksia kuin loputa tapahtui. Kaikki meni kuitenkin hyvin.
3. Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan neljäs osa Vaippaihottuma. Hyviä vaikka karrikoituja kirjoja, ja vaippaihottumasta on omakohtaista kokemusta.
4. Pakkolukuna peruskoulussa. Elokuvan tunnen paremmin.
5. Se jolla oli niitä hauskoja letkautuksia. Hietanen.
6. En ole lukenut.
7. Se on ollut harkinnassa.
8. Löytyy hyllystäni, mutta en ole ehtinyt aloittaa.
9. IRC-gallerian vaalikone kysyi, kummat ovat tärkeämpiä, nuorten vai vanhojen asiat. Vastasin, että suurten ikäluokkien eläkkeistä täytyy pitää huolta. Sille käyttäjäkunnalle olisi pitänyt vastata toisinpäin.

Anna-Mari Hursti, 40, Keskusta.
Terveydenhuollon tiedottaja Hyksissä, filosofian maisteri, Vantaa. Pelaa shakkia ja toimii shakkijärjestöissä.
1. Iso haaste terveydenhuollossa ja vanhustenhoidossa. Tasosta ei tule tinkiä.
2. Ehkä se, että olen alkoholiongelmaisen yksinhuoltajan lapsi. Se varjosti lapsuutta ja nuoruutta, mutta olen sisukas ja löytänyt tieni hyvään elämään.
3. Viestinnän oppikirjoja, ja menossa on yksi (Jose) Saramangon kirja. Mikähän sen nimi oli?`
4. Olen.
5. Ei silloin jäänyt sellaista. Ei jäänyt Pohjantähdestäkään. Luen jotenkin kokonaisvaltaisesti, samastumatta.
6. En.
7. En.
8. En mutta perhepiirissä on Remes-faneja.
9. Ihmisenä olen sellainen, että oikeaa asiaa puolustan sinnikkäästi. Vaaliteltoilla on kyselty hedelmöityshoidoista. Olen kuuntelijoista riippumatta sanonut, että se tulisi sallia myös homopareille.

Helinä Perttu, 36, Kokoomus.
Luokanopettaja ja projektipäällikkö, Järvenpää. Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja.
1. Tehneet hyvän pohjan yhteiskunnalle. Eläkehakemuksia tulee kunnassa kohta niin, että jos emme kykene houkuttelemaan uusia ihmisiä, olemme pulassa.
2. Äidiksi tuleminen. Raskausajat olivat vaikeita, oli kehitysvammaepäilyjäkin. Mielestäni olin varustautunut hyvin tiedoin, kuitenkin tuli masennustakin, oli vaikea myöntää, että olen vähän isomman asian kanssa tekemisissä.
3. Kjell Westön kirja on auki pöydällä.
4. Lukiossa. Elokuvat tietysti olen myös katsonut.
5. Rokka.
6. En.
7. Olen. Kaikki sitä kehuivat, ja olihan se viihdyttävä.
8. Ostin miehelleni joululahjaksi. Hän on Remeksen ihailija.
9. (Naurua.) Ei minulla ole sellaisia kokemuksia. Politiikka on kompromissien tekoa. Pikemminkin saan ihmisiä puolelleni.

Janne Holopainen, 32, Demarit.
Veturinkuljettaja, Vantaa. Ammattikoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu, VR:n koulutuskeskus.
1. Meiltä lähtevät eläkkeelle nyt 1950 syntyneet. Kaikkien eläkkeet pitäisi maksaa, ja on aika vähän maksajia.
2. Olen selvinnyt vähällä. Ei mitään traumaattista.
3. Kim Lindströmin Menesty osakesijoittajana. Sijoittamista olen harrastanut isän kanssa ala-asteelta saakka, mutta viime vuonna luovuin kaikista osakkeista. Sen verran hurjalta näyttää.
4. Koulussa. Siitä on aikaa.
5. Hietanen. Mutta minulta nimet saattavat mennä sekaisin.
6. En.
7. En, mutta olen nähnyt leffan. Vaimon mukaan kirja on parempi.
8. En, mutta lahjaksi olen sen ostanut.
9. Monissa keskusteluissa olen ollut eri mieltä kuin muut. Mutta jos politiikasta puhutaan, ryhmäpäätös on ryhmäpäätös.

Seija Haataja, 44, Perussuomalaiset.
Raitiovaununkuljettaja, Vantaa. Merkonomi, sosionomi-diakoni. Puolueen jäsen viime vuodesta. Harrastus kirkkolaulu.
1. Aktiiviväestön passiivisuus. Kohta ei ole aikaa ratkaisuihin, jos halutaan pitää Suomi työllistettynä. Pelkään, että he eivät enää saa kunnon hoitoa.
2. Rintasyöpä. Silloin myös kohtasin peruspalvelujen toimimattomuuden. Viisi vuotta kestänyt taistelu, jossa sattui hoitovirheitä. Syövästä selvisin, en siitä mitä yhteiskunta tarjosi.
3. Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut.
4. En, mutta elokuvan olen nähnyt.
5. Ei ole suosikkia.
6. En.
7. Se raivostutti. Vaarallinen kirja, epäjumalien palvontaa.
8. En.
9. Yleistä mielipidettä vastaan on helppo olla, jos on tietoa. Yksin jäin taistelussa joka liittyi sairauteeni.

Minna Österholm, 30, RKP.
Astrid Thorsin eduskunta-avustaja, Lapinjärvi. Kunnallisia luottamustoimia.
1. Isä ja äiti. Eläke-ikä nousee, kuka maksaa, tällaisia juttuja. Ehkä vähän pelottavaa.
2. Olen päässyt helpolla. Se on asennekysymys. Ei mitään traumaattisia kokemuksia, jos nyt ei avioeroa lasketa. Mutta siitäkin selviää.
3. Aloitin Anna Politkovskajan Putins Ryssland. Sitä ennen Tanja Saarelan Elämisen sietämätön keveys.
4. En. Löytyy hyllystä, mutta olen lukenut aika vähän suomenkielistä.
5. Ei.
6. En.
7. Sen olen lukenut, ruotsiksi. Puoleen väliin saakka hyvä. En pitänyt lopusta.
8. En. Mutta Ruttokellot olen.
9. Voin kuvitella, että omassa ryhmäkokouksessa olen eri mieltä kuin kaikki muut. Olen jääräpää. Tärkeintä politiikassa silti on yhteistyökyky. Oliko tarpeeksi ympäripyöreä vastaus (naurua)?

Hannu Lehto, 50, Kristillisdemokraatit.
Kouluisäntä, Askola. Merimiesammattikoulu, kokemusta YK:n rauhanturvaajana, maanviljelijänä, Israelin kibbutseilla ja helsinkiläisessä pankkiiriliikkeessä.
1. Kuka eläkkeet kohta maksaa, kun syntyvyys laskee. Nuoret alkaa helposti syyttää vanhempia.
2. Kun maatalousyrittäjänä toisille takaamani lainat tulivat niskaan. Kaiken ulosmittaaminen ja mätkyt myyntivoitosta jota en ollut nähnytkään. Vei vuosia selvittää asia verottajan kanssa. Hannu Karpon ohjelma tilanteesta auttoi.
3. Juhani Torkin Puhevalta – kuinka kuulija vakuutetaan.
4. Olen, olin hirmuinen lukemaan nuorempana.
5. No tietenkin se on Lehto.
6. Olen, se oli todella hyvä.
7. En ole ehtinyt.
8. Nimen tiedän, en ole lukenut.
9. Kyllä, voisin muutaman tapauksen kertoakin. Kerran olin yksin työpaikkakiusatun puolella, panin itseni likoon toisen puolesta. Työnantajaan suhteet kyllä säilyivät.

Teksti : Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti: