Kuva Kimmo Torkkeli
NUMERO 2
21.2.2008
Pääkirjoitus
Yhdessä: Täällä tehdään mitä tahdotaan
Asuminen: Tyyppitalossa asuu onnellinen perhe
Talo, joka niisti nenänsä
Jokivarteen juurtuneet
Laiva on Laurin koti
Rakennusperinne: Kaiken vanhan vaalijat
Työn jälki: Omalla ladullaan
Talous: Suomalainen puu maailman markkinateillä
Ulkomailla: Nykypäivän Juurakon Hulda
Kokkaamaan: Siperian lahja maailmalle
Ruoka: Monenlaista makkarasta
Matkamuisto: Kaukasialainen kattaus
Lukijamatka: Armenia on enemmän
Puutarha: Varma kevään merkki
Elävä museo: Oi aika entinen
Käsityöt: Kirjottu kukkakimppu
Huppu tuolin ylle
Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Omalääkäri
Elämäntilanteita
Pikkupojan elämää
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 19.3. ja Maatilan Pellervo 6.3.2008.
Iso Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Selviytyjien sukua
Ryhtyminen on pitkänsitkeää, kevätsiivoukseen ryhtyminen eritoten. Pelkkä ajatus haukotuttaa.
Tapasin vuosien takaisen tuttavani, ja kuulin kuhnailettoman kertomuksen.
Kysymyksen kuulumisista tuttava kuittasi huitaisulla: kaikki ennallaan. Sitten hänen ilmeensä synkkeni ja ääni vajosi kuiskinaksi. Rouva muistutti olevansa kuuluisa siisteydestään, paikat olivat aina niin hyvässä ojennuksessa, että ”meillä voi vaikka syödä lattialta”. Vajaa viikko sitten oli tapahtunut kamalia.
Tasapainoisten ja onnentäyteisten vuosien jälkeen kotiin oli hyökännyt puistattava syöpäläisten lauma! Ei aavistustakaan, mistä se oli tullut, joskin syksyllä naapuritaloon oli muuttanut suurpiirteisen oloinen perhe...
Ääntä elukoista ei lähtenyt, mutta öisin ne vilistivät pitkin lattioita. Tuttavalla oli pussit silmien alla, sillä yökaudet hän oli kyylännyt ympäri nurkkia. Selvisi, että tukikohtanaan inhokit pitivät vessaa ja kylpyhuonetta.
Rouva oli järjestänyt itselleen töistä vapaata. Raivokkaasti hän oli käynyt vaatekomeroiden kimppuun. Kaappien sisällöt olivat lentäneet laatikoihin, laatikot taivasalle. Sisällölle rouva oli antanut kunnon pelmuutuksen: ”Pahus vaan, ettei enää ole kunnon hankia ja pakkasia!” Jätesäkkeihin päätyi kaikki vähänkin arveluttava, puhumattakaan elukoille mahdollisesti kelpaavasta pesämateriaalista.
Rouva pesi kaappien hyllyt lähes raa’alla pääkalloliemellä, desinfioi ripustimet, koukut ja tangot, tuuletti, ravisteli, hakkasi ja pänttäsi kaiken mitä komeroiden sisällöstä oli jäljelle jäänyt.
Perheen ynnä sen lemmikit rouva oli häätänyt kahden päivän karanteeniin, sillä nyt käynnistyi lopullinen ratkaisu.
Myrkkypullon kanssa kilpaa sihisten rouva suhisti huushollin joka kolon ja mutkan aina viimeistä jalkalistanpätkää myöten. Kun perhe ja lemmikit huomenissa palaavat, eivät ainakaan kissa ja koira saata aavistaa, millainen kuurauksen kuritus niitä odottaa.
En viitsinyt kertoa tornadolle, että elukat olivat vain sokeritoukkia ja ennen pitkää ne kuitenkin hipsailisivat takaisin kulkureiteilleen. Suursiivous oli hieno homma, mutta tappojahti hyödytön.
Punasetripuusilppu pikku kangaspusseissa olisi riittänyt opastamaan harmittomat asujaimet hämärille reiteilleen, pois ihmisen näköpiiristä. Maapallolta laji ei katoa, se on miljoonia vuosia vanhaa sakkia. Kun me tästä ajasta erkanemme, sokeritoukat jäävät. Vaikka kaikki jäätiköt sulaisivat kymmenessä vuodessa, sittenkin sokeritoukat selviävät. Ne ovat selviytyjien sukua, toisin kuin me.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti:
