Kannen kuva: Jyrki Luukkonen.
NUMERO 2
16.2.2012
Pääkirjoitus
Kolme verkkaista kertomusta
Talvitaivaan jalokivet
Täällä on lasten lysti olla
Auttaminen selkäytimessä
TERVEYS
Alkoholisti huutaa apua
Koira on toimiva troppi
Marskin postia
Kipinää uuteen elämään
Alan vaihto kertaheitolla
ASUMINEN
Koko suvun mummola
Kauniin näkemisen lahja
PUUTARHA
Tarhurille tietoa tarjolla
Myrkytön värinokkonen
RUOKA
Pakkaspäivien padat ja keitot
Karjalan viimeiset taitajat
KÄSITYÖT
Selkeää seinälle
Pitsiä peitoksi
Vielä niitä saa!
Taiteen tehtävä on tuottaa iloa
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Pieniä tarinoita
Koti maalla
Elämäntilanteita
Kirjan kannet auki
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.3. ja Maatilan Pellervo 1.3.2012.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Ei mistään kotoisin
Jokainen meistä on kotoisin jostakin; joku Pihtiputaan Muurasjärveltä, toinen Ilomantsin Möhkön kylästä, kolmas Helsingin Kalliosta. Synnyin- ja kasvuseutu piirtyy lähtemättömästi jokaisen mieleen ja vaikuttaa tieten tai alitajuisesti lähes kaikkiin elämän valintoihin. Arvomaailmakin muotoutuu lapsuuden kokemuksista.
Se, että on kotoisin jostakin, on meille kaikille yhteistä. Syntyperä tekee meistä myös erilaisia, mikä jää kuulumaan puheenparressa. Kotikunta asettaa suomalaiset laajan maan kartalle.
Mitä tapahtuu, jos kuntakartta muuttuu? Pihtiputaalaisista tulisi äänekoskelaisia, Ilomantsista osa Joensuun kaupunkia. Kuntakeskukseen olisi esimerkiksi Muurasjärveltä suorinta tietä 130 kilometriä, ja vaikka matka on pitkä, tuskin Nelostiellä yhtäkkiä alkaa tuntea itsensä äänekoskelaiseksi.
Suomen jakamista noin 70 suurkuntaan perustellaan sillä, että vain näin pystytään turvaamaan kunnalliset palvelut kaikille suomalaisille. Toinen väittämä on, että suurkunta on taloudellinen ratkaisu. Kokemukset ja tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi terveydenhuollon palvelut voidaan tuottaa laadukkaasti ja taloudellisesti pienissä yksiköissä. Kaikkein tehottomin laitos taitaa olla maan suurin terveydenhuollon yksikkö HUS.
Jättimäiset kunnat ovat tavallisen ihmisen vinkkelistä ongelmallisia muutenkin. Palvelut etääntyvät samaan aikaan kun julkinen liikenne vähenee ja tiet rapistuvat hoidon puutteessa. On huomattavasti helpompaan mennä tuttuun terveyskeskukseen tutulle lääkärille kuin suuryksikköön arvailemaan, kenen vastaanotolle joutuu.
Hullunkurista asiassa on, että useimmissa maaseutukunnissa lääkäriin pääsee huomattavasti nopeammin kuin suurissa kaupungeissa. Asun itse pienessä keskisuomalaisessa kunnassa ja sieltä löytyy aikoja tarvittaessa samalle päivälle. Myös kunnallinen hammaslääkäri hoitaa kaikki vaivat, eikä tee pelkästään päivystystyötä.
Tämä palvelu maksaa, tämän takia verorahaa kuluu enemmän kuin siellä, missä palvelua ei ole. Varsin yksinkertainen yhtälö. Outo on myös ajatus, että suuret ikäluokat vanhenevat ja hoitoa ja hoivaa tarvitaan enemmän. Miten kuntauudistus ratkaisisi tämän ongelman? Eiväthän vanhat vähene! Haluavatko suuret kaupungit lisää hyviä veronmaksajia? Niitä löytyy ympäristökunnista.
Pihtiputaalla ja Helsingissä on totuttu olemaan kotoisin jostakin. Näissä kunnissa halutaan myös tulevaisuudessa tuntea kotiseutuhenkeä ja olla mukana päättämässä omista asioista. Kysymys ei ole eri asioista, vaan ne nivoutuvat yhteen tavalla, jota sanotaan kunnalliseksi demokratiaksi. Siitä täytyy pitää tiukasti kiinni; työryhmän ehdottama kuntajako sen sijaan ei ole mistään kotoisin.
Teksti: Teemu Pakarinen
Sähköposti:
