Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

Kannen kuva:
Jarmo Vainionpää

NUMERO 2 - 2013

Pääkirjoitus

Maailma pienoiskoossa

Kauton klaani kaipaa kotiin

TERVEYS
Täsmälääkkeet tulevat

Vaikeasti tunnistettava Parkinson

 

Lupaus kantaa ja antaa voimaa

Sieltä se tulee,
Ukko-Pekka

Maa vetää kotiin päin

PERUSKORJAUS
Kohtalon kello lyö

Tästä se lähtee

Vanhaa pitää ymmärtää

Viisas päätös toteutuu taiten

ASUMINEN
Koti taideteoksena

PUUTARHA
Harras tarhuri ei tunteja laske

Runsaasti kukkivat auliot

Ankarissa olosuhteissa kasvit karaistuvat

Kevät kukkaikkunalla

ILOKSI

Virtaa vihreästä

RUOKA
Säästäjän suuhunpantavat

KÄSITYÖT

Somasti lehtipitsiä

Laatikoittain lapasia

Aakkosia, informaatikko Järn!

 

JOKA KUUKAUSI

Asiasta toiseen

Pikkupojan elämää

Elämäntilanteita

Koti maalla

Kirjan kannet auki

Pieniä tarinoita

Ristikko

Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.3. ja Maatilan Pellervo 7.3.2013.



Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Pääkirjoitus

Hevonlihaa ja muuta

Lähes kaiken aikaa kiehuu ja porisee. Pitäisi joskus oikein laskea, montako elintarvikkeisiin liittyvää soppaa vuosittain keitetään.

Tuorein on koko unionia kuohuttanut jupakka hevosenlihasta. Uutisointihan alkoi eineksistä, joissa tuotetietojen mukainen naudanliha olikin korvattu hevosenlihalla. Siitä lähti laukka.

Helsingin Sanomat (13.2.) lähetti toimittajansa sylttytehtaalle. Toimittaja aloitti uutisensa näin: Syytökset hevosenlihan väärentämisestä suututtavat Romaniassa. Uutisen mukaan siis hevonlihakin oli väärennettyä!

Keskusteluketjuissa tanner tömisi. Enää ei puhuttu alkuperäisestä asiasta, lyötiin makuasiat rattaille, joilla ei sitten enää mikään muu pysynytkään. Tällaista on tiedon sirpaloituminen ja vapaa sana, jota ei mikään suitsi: Yksi keskustelija tykkäsi hevosenlihasta, toinen inhosi ajatustakin siitä, kolmas valitti, ettei lämminsavustettua hevosta saa mistään ja neljäs kertoi, että ”meillä kotona ennen vanhaan hevoset haudattiin maahan, ei niitä syöty”.

Niin jo luiskahdettiin elävältä hautaamisen kautta teurastustapoihin, suomalaisten hevosten pitkistä kuljetusmatkoista Keski-Euroopan lahtipenkkeihin ynnä puolalaisen hevosenlihan tuonnista Suomeen. Väittely jatkui meetvurstien makueroista aina sota-ajan häntäjouhiin asti.

Päivän päästä keskusteltiin hevoskaupoista, joihin huijaus on kuulunut maailman sivu. Toisaalla totoväki irvisteli ratsastussaappaille, kengittäjät naputtivat naulaa kavioon, kouluratsastusta haukuttiin naurettavaksi brittihienosteluksi ja vaellusratsastuksesta tehtiin luomuliikuntaa.

Lopulta palattiin takaisin lautasen ääreen, ei hevosen lautasen vaan ruokalautasen, pohdittiin, missä menee eläimen lääkinnän raja. Paljonko ja millaisia jäämiä saa lihassa olla? ”Syökää karhua, siinä on vain lyijyä”, heitti vellomiseen kyllästynyt.

 

Mistä keskustelu alkoikaan? Einesten sisällöstä ja uutisoinnista.
Sieltä ostetaan, mistä halvalla saadaan -asenne sisältää riskin. Mitä kauempaa ruoka rahdataan, mitä halvempaa sen pitää olla ja mitä käsitellympää se on, sitä epämääräisempi on tulos.
Kuluttajalla on oikeus valita, ja valinnanvaraa on enemmän kuin ihminen kuvitella osaa.

Suomalaiselle suomalainen ruoka on lähiruokaa, mitä taas eivät ole uusiseelantilainen lammas tai eteläamerikkalainen nauta tai Tyynen valtameren tonnikala.

Tavallinen kokkaaja hommaa kotoisia juureksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kotoista viljaa, Suomessa tuotettua lihaa ja kotimaista kalaa. Niistä syntyy hyviä ja terveellisiä aterioita, eikä jälkiruuaksi tarvitse miettiä, mitä tulikaan nielleeksi.

 

Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
anna-liisa.huhtala-fiskars(a)pellervo.fi