Kannen kuva Leena Nurmi
NUMERO 3
15.3.2007
Pääkirjoitus
Elämänmuutos: Perloksen hommista kylätalkkariksi
Puutarha: Heräävän kevään keltaiset
Salaatti on rapeaa, kirpeää, pähkinäistä, pehmeää
Kukkia elämän onnelassa
Parasta Piikkiöstä
Peruskorjaus: Hulppeasti holvien alla
Ruoka: Kasviksilla kohti kevättä
Perinteet: Tavat tuovat juhlan tupaan
Elämänasenne: Iloisesti nuukaillen
Lukijamatka: Islanti on toista maata
Käsityöt: Tulppaaneita tulvillaan
Kansallispuvut: Yliset, aliset, nirkot ja nyytingit
Omalla alallaan: Tulisieluinen lintumies
Keksintö: Kirveelle töitä
Entisöinti: Kolmen tuulen niemellä
Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 19.4. ja Maatilan Pellervo 5.4.2007.
Iso Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Kukkia elämän onnelassa
Aunen kukkapihassa kasvaa yli tuhat perennaa, 70 omajuurista ruusua ja puulajipuisto. Eläminen Juuassa, V-vyöhykkeellä vaatii sitkeyttä niin kasveilta kuin puutarhuriltakin. Täällä on tallessa kaikki eletty: peltojen kivistä tuli aita puutarhaan, päivien kirjosta viisautta elämän ilojen kasvattamiseksi.
Sukupolvenvaihdos antoi Aune Martikaiselle aikaa keskittyä kukkiin. ”Monessa tapauksessa tehdään elämä sillä tavalla synkäksi ja kurjaksi, että tilakaupat otetaan kuin elämän loppuna. Minä olen kahtonna sukupolvenvaihdoksen mahdollisuudeksi. Nyt minä voin toteuttaa ommooni, semmosta mistä olen aina tykännyt. Entisessä paikassa en ollut joutanut niin paljon tekemään kukkahommia kuin olisin halunnut.”
Martikaiset siirsivät vastuun tilastaan pojalleen Tapanille vuonna 1995. ”Vapaaehtoisesti siitä luovuttiin, mutta sekin vaikutti, kun jalaka ei ennää jaksanut eikä selekä kääntynyt. Miniä saatiin vasta 1998, mutta sepä olikin sitten lottovoitto! Lapsia on nyt tarpeen mukkaan likotettu. Tänäkin aamuna kävin letittämässä Lotan hiukset ennen kouluun lähtöä.”
Uusi asuinpaikka löytyi saman Larinsaaren tien varresta kuin entinenkin. Vanhalle kaskiaholle metsämaisemiin Martikaiset raivasivat itselleen talon paikan vaaran rinteeseen, entistä hiukan ylemmäksi. Pojan perheen kotia Aune kutsuu alatuvaksi.
”Tämä on vuoropuhelua. Meillä elämä jatkuu sekä entisessä että uudessa paikassa täysillä, katotaan, että piisistä savu nousoo. Eihän se ollut sanottua, ottaako kukkaan vaarojen välissä olevaa tilaa, mutta näin saatiin säilymään kaksi maaseudun työpaikkaa.”
Otollisella paikalla
Kun Martikaiset asettuivat uuteen kotiinsa, Aune ajatteli heti, että jotain hän voisi vielä tehdä, mutta kukat eivät siinä vaiheessa olleet mielessä lainkaan. ”Kun olin tänne tulossa, ajattelin, että haluan olla oikein laiska, enkä laita ainuttakkaan kukkaa. Käsityökammarin tein ensin vinttiin, mutta kun niitä käsitöitä työntää jokkainen jokkaisesta torvesta! Ja ihmiset rupesivat kyselemään, että missä ne sinun kukat on?”
”Tapani ja mieheni Mikko toivat jokivarresta hiesusavimultaa 200 kuutiota ja alatielle tuli 12 kuorma-autollista vuolukivimontun aukaisumaata. Pitihän ne sitten ruveta mylleemään!”
Onneksi vanhoja siemeniäkin oli tallella ja uusien ostamisen intoa myös. Aune nimittäin kasvattaa kasvinsa mieluiten alusta pitäen itse, vaikka pistokkaista ja ostotaimista sekä -sipuleistakin on moni kasvatti alkunsa saanut.
”Kasvien kokeellinen lisääminen on ihan intohimo. Myös toisten kokeilijoiden kanssa vaihdan kokemuksia ja kasveja.” V-vyöhykkeellä Aune on saanut menestymään monia herkkiäkin kukkia. Pienilmasto vaaran rinteessä on edullinen, ja kun korkeuseroa merenpintaan on 180 ja Pielisen pintaankin 80 metriä, ankarin pakkanen ei pääse kiusaamaan. Pielisen yli tuiskuavaa lunta kinostuu sen sijaan runsaasti.
Siemenlisäys on palkitsevaa, mutta malttia se vaatii. Ja uskoa. ”Olen huomannut, että minkä siemenestä kasvattaa, se paremmin oppii olemaan tässä ilmastossa. Joitakin siemeniä ei saa millään itämään, vaan ne vaativat moninkertaiset kylmä- ja lämpökäsittelyt. Justiin muuten huomasin, että kaksi vuotta sitten kylvämäni siemenet ovat nyt vasta itäneet.”
Aune kylvää muovisiin metsäpuukennoihin ulos tai suoraan peltoon, jotta siemenet saavat itää luonnon olosuhteissa. Talviajan kylvökset hän käy peittelemässä lumen alle. ”Ne on merkattava, sillä siemen itää vain kerran!”
Kasvupaikan suhteen Aune on tarkka. Jokainen kasvi viihtyy parhaiten omalla paikallaan: syväjuuriset paksussa mullassa, matalajuuriset ohuemmassa. Varjon kasvit suojaisilla paikoilla ja aurinkoa vaativat päivänpaisteessa.
”Arimmatkin kasvit tulevat hyvin toimeen, jos niille löytyy otollinen paikka vaikka kiven kuppeessa. Kaikista pahin on seisova vesi, mikä täällä vaaramaisemassa ei ole ongelma.”
Talveksi Aune vie kellariin vain pasuunakukat, sinisarjat ja inkaliljat. ”Rodojakaan en edes peittele. Minä jos ruppeisin peittelemään, ei siinä peitot eikä pussilakanatkaan riittäisi, ja saisi yksi mehtä olla, josta havuja hakata. Suvilumi voi katkoa pensaiden oksia, joten lumikuormaa karistelen kyllä.”
Perintöruususta katkeroihin
Kevättyöt Aunen kukkapihassa alkavat vasta kesäkuussa, mitä nyt äitienpäivän tienoilla joskus haravoidaan. ”Kevätmärässä maassa tönkiminen on kasville pahinta, monta kertaa silloin ite tallataan kukan juuri.”
Aunen kukkapiha kasvoi neitseelliselle paikalle, joten puutarhuri haluaa hoitaa sitä sopusoinnussa luontoäidin kanssa. ”Olen tiettänyt ympäristönhoitosuunnitelmankin. Pari kaskikivirauniota saa pihassa olla, koska siellä on niitä ötököitä. Joskus saatan rippasta ihan pikkuisen apulantaa, mutta kompostoitu karjanlanta on täällä kaiken perusta. Hyvinvoipa kasvusto ei kutsu tuhohyönteisiäkään.”
Jos kasvit tuntuvat tarvitsevan lisävirkistettä, Aune luottaa nokkosveteen. ”Ja jos kirvat kummailoo, käytän aika väkevänä liuosta, siitä vaan pöntöstä laimentamattomana ja humpsista.”
Aunen puutarha alkaa kukkia keväällä, kun sipulikukat virkoavat talviunestaan. Lumen tuloon saakka kukoistusta riittää, yksi ahkerimmista kukkijoista on tiukukärhö. Ruusupolulla muun muassa teresan-, kelta- ja kanadanruusupensaiden seassa kiemurtelee myös pensaskärhö, joka levittää hopeisen pilvensä ruusujen lomaan.
Perinnöksi kotoaan Kolilta Aune on saanut neidonruusun, joka on alun perin annettu lahjaksi hänen äidilleen 1920-luvulla. Vanha valamonruusu on siirretty alatuvalta. Kirkonruusu on osoittautunut myös kiitolliseksi. ”Tämä ei ehkä ole se ihan tavallinen, koska tämä kukkii koko kesän.”
Vaaleanpunainen Morden Centennial on ylellisen kerrottu, teresanruususta löytyy myös Ukonahon kanta. Virolaiset kaunottaret saivat alkunsa pistokkaasta. Kievarinruusu on tuupovaaralainen.
”Tarja Halonen -ruusun kukka on Tarjan tukan värinen.” Ruusupenkin tukena on Aunen pojan istuttama siperianvalkokuusi. ”Ruusut kannattaa istuttaa harvaan, ne kaipaavat ilmaa ympärilleen. Porotuksesta ruusut eivät pidä.”
Kivetyt polut kiemurtelevat sopivasti istutusten lomassa. Siemenestä kasvatettu syysvuokko, Anemone hupehensis var. japonica; hyvin talvehtinut brittipuutarhojen lehtevöittäjä, gunnera; posliinimainen kellohyasintti ja jumalatarmaisen kaunis madonnanlilja ovat muutamia Aunen kukkapihan pysäyttävistä erikoisuuksista.
Katkeroitakin on omaksi penkikseen asti. Myös yrttitarha sekä jalojen lehti- ja havupuiden puisto kuuluvat kokonaisuuteen.
Kesävieraita ja -pullaa
Tielle päin on rakennettu kivilaitaa Kalevi Nekkosen mestarikurssilla. ”Pidämme toisen kurssin ensi kesänä, materiaalia riittää, kun pelloilta on kerätty kiviä 40 vuotta.”
Aunen kukkapihassa kulkijoita ilahduttavat kasvien lisäksi myös perhoset. Mustarastaskin pöyhii maata pensaan alla ja pörriäiset ahkeroivat kukissa omilla asioillaan. ”Kiikussa isännän kanssa iltapäiväkahvilla on mukava kuunnella, kun oravan pojat leikkiä lyövät.”
Kotipuutarha kiinnostaa. Aunen pihaan käy tutustumassa kymmeniä bussilastillisia ihmisiä, myös omatoimimatkailijat osuvat paikalle. Pihan maitopääläriin saa jättää kolmen euron tutustumismaksun.
”Sukupolvenvaihdoksen takia en voi ruveta oikeaksi puutarhuriksi enkä kala- enkä poro- enkä maatalousyrittäjäksi. Mutta minä voin esitellä kukkia ja konsultoida ja keitellä kahvia, koska siihen minulla on lupa!”
Kukkatarhassa kulkevat niin alan ammattilaiset kuin oman pihansa suunnittelijat. Vasta-alkajat hyötyvät, kun saavat nähdä kukat ja pensaat täydessä kasvussaan. Taimitarhoissa kun on vain taimia.
Ryhmille emäntä esittelee pihan ja tarjoaa pullakahvit. Kesäpullansa Aune maustaa silppuamalla litran taikinaan parisen desiä oman pihan minttua ja sitruunamelissaa. Kahvipaviljongista saa katsella, kuinka Pielinen peilailee taivasta.
Virtaa valopilkuista
Ahkeraa, kevyen oloisesti puuhailevaa ja nuorennäköistä kukkapihan emäntää katsellessa tekee mieli kysyä, mistä hän saa virtaa.
”Myönteinen elämänasenne on syntymälahja”, arvelee Aune. Olen Kolin kupeelta isosta lapsiperheestä, minun äitini oli ottanut 20 vuotta vanhemman miehen, jolla oli kolme lasta jo valmiina. Äiti oli myönteinen ihminen.”
Työ kunnallisena kodinhoitajana ennen avioitumista näytti elämästä karummatkin puolet. ”Jouduin sellaiseen perheeseen, jonka isä kuoli marraskuussa, yhdeksäs lapsi syntyi tammikuussa ja helmikuussa kuoli äiti. Yhdeksän lasta jäi täysin orvoksi.”
Iltaisin Aune nukutti lapset siskonpetiin ja itki vielä vanhimmaisen, vain 13-vuotiaan kanssa päivän murheet. ”Huomasin lasten pelkäävän, etten minäkään jaksa heitä hoitaa. Silloin ajattelin, että anna minun elää niin, että saan omat lapset isoiksi. Tulin huomaamaan, miten tärkeitä isä ja äiti ovat lapsille, kertoo Aune Martikainen kyynelten valuessa kauniisti pitkin kasvoja. Lapsikatras pääsi aikanaan SOS-lapsikylään, jonne Aune kävi heidät saattamassa.
Oman äidin lisäksi tärkeä ihminen Aunelle on ollut anoppi. ”Hän oli nelivuotiaana jäänyt orvoksi, mutta oppinut myös, että asioista löytyy myönteinenkin puoli.” Kuutenatoista kesänä Aune hoiteli anoppinsa kanssa myös epävirallisia kesälapsia, veljeksiä, jotka ilmestyivät taloon keväisin kuin muuttolinnut. ”Kattilaan pantiin vain lisää perunoita. Nämä pojat kasvoivat minun lasteni kanssa, se oli rikasta aikaa!”
”En ole huomannut, että voisin jotain syyttää tässä elämässä. Parempi miettiä, että mitä minä voisin tälle asialle tehdä. Mutta ei silti, kyllä mulla kupit ja kipot räikää, että ei tässä mitään enkeleitä olla!”
Sama rakkaus taitaa kasvattaa niin lapsia kuin kukkiakin. ”Mikään ei onnistu, jos perheväki on jarruna, jos perhepiirin asenne on, että tuo hulluvaa. Minun lapset kahtelloo pilike silimäkulumassa mehtään päin, että tuonnekin vielä mahtuisi istutuksia. Mies heittää huumoria, että on olosuhteihen pakosta työssä, mutta suurin hätä hällä oli kuivuudesta viime kesänä! Kolme päivää letkun jatkona seiso.”
Laiskottelemaan Aune Martikainen ei alkuperäisistä suunnitelmistaan huolimatta ole joutanut. ”Maatilalla on ollut työtä, työtä ja työtä. Ja niin sitä on täälläkin. Teen joskus pitkää, joskus lyhyttä päivää. Kesäaikana tämä on jokapäiväinen ja -öinenkin työ, mutta mieleinen! Tuntuu, että nyt saan olla elämän onnelassa.”
”Mieheni Mikko sanoo katekismuksesta oppineensa mitä on työ, vaikka ei muuten erikoisen uskonnollinen olekaan. Työ on se, josta saamme tarpeemme ja elatuksemme ja joka varjelee meitä joutilaisuuden vaaroista”, siteeraa Aune Martikainen ja helähtää nauruun.
Teksti : Johanna Westersund
Sähköposti:
