Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva Leena Nurmi

NUMERO 3
15.3.2007

Pääkirjoitus
Elämänmuutos: Perloksen hommista kylätalkkariksi
Puutarha: Heräävän kevään keltaiset
Salaatti on rapeaa, kirpeää, pähkinäistä, pehmeää
Kukkia elämän onnelassa
Parasta Piikkiöstä
Peruskorjaus: Hulppeasti holvien alla
Ruoka: Kasviksilla kohti kevättä
Perinteet: Tavat tuovat juhlan tupaan
Elämänasenne: Iloisesti nuukaillen
Lukijamatka: Islanti on toista maata
Käsityöt: Tulppaaneita tulvillaan
Kansallispuvut: Yliset, aliset, nirkot ja nyytingit
Omalla alallaan: Tulisieluinen lintumies
Keksintö: Kirveelle töitä
Entisöinti: Kolmen tuulen niemellä

Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 19.4. ja Maatilan Pellervo 5.4.2007.


Iso Kalenteri 2007
Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Perhosvaikutus

Koomikko Groucho Marx – se viiksekäs heistä – sutkautti kerran, että ”ennen kuin pidän puheeni, minulla on ensin tärkeää sanottavaa”. Aloitan sillä tärkeällä asialla.

Säätutkija Edward Lorenz määritteli aikanaan perhosvaikutuksena tunnetun käsitteen. Meteorologian alueella hän tarkoitti sitä, että perhosen siipien lepatus toisella puolella maapalloa voi ainakin teoriassa ja tieteellisesti perustellusti johtaa pyörremyrskyn kehittymiseen tuhansien kilometrien päässä. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että hyvinkin pieni asia voi johtaa melkoisiin mullistuksiin aivan muualla.

Pakinani viesti liittyy paitsi perhosvaikutukseen myös erääseen tieteelliseen koeasetelmaan. Vuonna 1966 Burnham-niminen tutkija teki mielenkiintoisen kokeen rottien testaajilla. Rottien koetehtävä oli selvitä labyrintista. Puolella rotista oli poistettu osa aivokudoksesta. Päällepäin ei rotasta pystynyt päättelemään, kumpaan ryhmään se kuului.

Rottien testaajat jaettiin kolmeen ryhmään. Osa luuli olevansa tekemisissä vammautetun rotan kanssa. Toinen ryhmä taas luuli rottiaan terveiksi. Kolmannelle ryhmälle kerrottiin asiat niin kuin ne olivat; he tiesivät millainen rotta kussakin testissä oli kyseessä. Tulokset olivat mielenkiintoisia.

Luonnollinen ja selvä ensimmäinen johtopäätös tuloksista oli se, että aivovamman saaneet rotat selvisivät labyrintista huonommin kuin terveet. Tämä ei kuitenkaan ollut itsestään selvänä odotusarvona tutkimuksen juju.

Yllätys oli, että terveet rotat, joita tutkijat pitivät aivovaurioisina, saivat testissä huonompia tuloksia kuin rotat, joita taas luultiin terveiksi. Sairaiden rottien tulokset siis tulkittiin virheellisesti paremmiksi, koska niitä luultiin terveiksi.

Tämän löydöksen merkitys on luonnollisesti se, että rottien selviämisen kirjaaminen tutkimusraporttiin riippui merkittävästi siitä, miten testaajat suhtautuivat rottiin. Se taas vaikutti oleellisella tavalla heidän tulkintaansa omista havainnoistaan. Osassa tilanteita testaajat siis katsoivat asioita läpi sormien ja osassa taas näkivät asioita, joita ei todellisuudessa tapahtunutkaan. He tulkitsivat.

Sillä seikalla, miten suhtaudumme asioihin, on suuri merkitys myös tieteellisen elämän ulkopuolella. Eräässä kirjassa (The Healing Heart, Norman Cousins) kerrotaan potilaasta, joka kärsi vaikeasta sydänviasta. Kaikki ajateltavissa olevat hoitokeinot oli jo kokeiltu. Tilanne paheni kaikesta huolimatta koko ajan.

Tutkimusvaiheessa potilaskierrolla osaston lääkäri totesi sydäntä kuunneltuaan muille kiertoon osallistuville, että ”kylläpä menee aikamoista laukkaa”. Lääkäri viittasi luonnollisesti tilanteen vaikeuteen. Ammattilainen saattoi ymmärtää asian vain yhdellä tavalla: se oli merkki lopullisesti uupuvasta sydänlihaksesta.
Useita kuukausia myöhemmin lääkärin hämmästys oli melkoinen, kun potilas ilmestyi saman lääkärin luo kontrollikäynnille huomattavasti paremmassa kunnossa. Hän kertoi lääkärilleen tietävänsä, mikä sai aikaan käsittämättömän käänteen ja tiesi myös sekunnilleen, milloin tuo käänne parempaan tapahtui.

Se tapahtui silloin, kun tohtori hänen sydäntään kuunneltuaan oli mielissään kertonut muille, että ”kylläpä menee aikamoista laukkaa”. Potilas oli päätellyt, että hänen sairaassa sydämessään on taas ”virtaa” eikä hän siis voi olla kuolemaisillaan. Hän tiesi heti, että selviää sairaudestaan.

Kuten Lorenz alussa oli todennut sääilmiöistä, pieni heilahdus tasapainossa olevassa systeemissä voi johtaa ketjureaktiona alati kasvavaan häiriöön, joka huipentuu käsittämättömällä tavalla jossain aivan muualla.

Näin kävi myös sydänpotilaalla. Potilaan suhtautuminen, perusteeton toiveikkuus johti tohtorin sanoman pienenpieneen mutta täydelliseen väärintulkintaan, pikkuruiseen sisäiseen heilahdukseen. Kaikeksi onneksi sen seuraukset olivat uskomattomat ja aivan muualla.


Teksti : Leif Lindberg
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta