Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva: Leena Nurmi

NUMERO 3
19.3.2009

Pääkirjoitus

Ihmisen mieli: Anteeksi antamisen tiellä

Historia: Pääsiäisenä ilo pyhittyy

Elinvoimaa Suomeen: Tahto omassa taskussa

Puutarha:
Hurmaava kukkanurmikko
Rakkaat pionit
Reunukset ohjaavat kasvustoa
Herkkuja marjatarhasta
Mehukas ja aromikas

Vaiheikasta menoa: Toivon ylläpitäjä

Terveys: Suonikohjuja voi ehkäistä

Galleria Pellervo:
Yrittäjä: Tarjolla pohjoisen luonnon parhaat puolet

Ruoka: Suuren juhlan kunniaksi

Lukijamatka: Ei ole Islannin voittanutta

Uuteen juurtuminen: Näinkös tässä kävikin

Kumma homma: Jarkko Peltola, pianonvirittäjä

Kodin Pellervon käsityöt:
Kanassa on munaa

Luonto: Lumijälkiä lukemaan

Nuori suunnittelija: Kenkiin ja korkoihin kotoiset aineet

Joka kuukausi
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Omalääkäri
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 16.4. ja Maatilan Pellervo 2.4.2009.



Iso  Kalenteri 2009 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Mehukas ja aromikas


Tuttu kurkku saa kunnian olla Vuoden vihannes. Kasvihuone- ja avomaankurkun viljely onnistuu kotipuutarhassakin.

Kurkun (Cucumis sativus) pienihedelmäinen ja karvaan makuinen kantamuoto kasvaa Pohjois-Intiassa Himalajan etelärinteillä. Intiassa kurkkua on viljelty peräti 3 000 vuoden ajan ja Kiinassakin yli 2 000 vuotta. Kasvi oli tunnettu myös faaraoiden Egyptissä sekä myöhemmin Kreikassa ja Roomassa. Eurooppaan kurkku kulkeutui kreikkalais-roomalaisen kulttuurin mukana, mutta suosituksi se tuli vasta 1600-luvulla. Todellisen läpimurron kurkku koki 1900-luvun alussa Englannissa ja Hollannissa, kun sen viljely siirtyi kasvihuoneisiin.
Suomessa kurkkua viljellään kasvihuoneissa yli 70 hehtaarin alalla, josta ympärivuotisessa viljelyssä on noin 15 hehtaaria. Kasvihuonekurkkua tuotetaankin meillä vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa. Avomaankurkkua kasvatetaan 320 hehtaarilla lähinnä sopimustuotantona säilyketeollisuuden raaka-aineeksi, ja sato vaihtelee sääolojen mukaan.
Jokainen suomalainen syö kasvihuone- ja avomaankurkkua noin 8,5 kiloa vuodessa. Parantamisen varaa on, sillä tuo määrä on viikossa vain 160 grammaa. Vuoden vihanneksen valitsevat vuosittain Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset kasvikset ry tavoitteenaan monipuolistaa vihannesten käyttöä ja tuntemusta.

Tarjolle monella tavalla
Kurkku on yksi vesipitoisimmista vihanneksista, se sisältää vettä peräti 96–97 prosenttia. Veden ohella kurkussa on A- ja C-vitamiinia sekä monia tärkeitä kivennäis- ja hivenaineita. Koska energiapitoisuus on vähäinen, kurkku keventää ja raikastaa painostaan huolta pitävän ruokavaliota. Kurkku sopii myös virkistäväksi välipalaksi tai janojuomaksi: hakattuna vihannes maistuu erilaiselta kuin viipaleina. Aldehydeistä johtuva ominaisaromi voimistuu, kun se joutuu tekemisiin hapen kanssa, esimerkiksi juuri haukattaessa tai pilkottaessa.
Tehosekoittimella kurkusta saa aikaiseksi kylmää keittoa tai juomaa, mausteiksi sopivat suola, pippuri, sokeri sekä tuoreyrtit. Kurkkukeitto maistuu mukavasti myös chilillä, valkosipulilla, sitruunalla tai viinietikalla maustettuna. Hapanmaitotuotteet ja voimakkaat juustot sopivat miedon vihanneksen kaveriksi.
Kuumiinkin ruokiin kurkku käy. Siitä voi höylätä pitkiä lastuja vaikkapa pastaan tai leikata lohkoja vokkiin. Kuumennettaviin ruokiin kurkku laitetaan kypsennyksen loppuvaiheessa, koska se pehmenee nopeasti. Kuumaa keittoakin voi kokeilla esimerkiksi currylla maustettuna.

Satoa kotikasvihuoneesta
Kasvihuonekurkku viihtyy nimensä mukaisesti vain kasvihuoneessa. Ylöspäin tuettuna se antaa runsaan sadon, kunhan kasvusto saa runsaasti vettä ja lämpöä sekä riittävästi ravinteita. Kasvihuonekurkku on syytä istuttaa joka vuosi uuteen, kuohkeaan turpeeseen, sillä kasvualustassa säilyvät taudit iskevät helposti. Kukat eivät tarvitse pölytystä tuottaakseen satoa eivätkä nykyiset lajikkeet kitkeröidy kasvuolojen laiminlyönneistä.
Esikasvatus aloitetaan maalis-huhtikuun vaihteessa, jolloin siemenet kylvetään puhtaaseen multaan ja puhtaisiin ruukkuihin. Sopiva itämislämpötila on 22 astetta. Taimet ovat istutuskuntoisia 3–4 viikon kuluttua, mutta lopulliselle paikalleen ne pääsevät vasta, kun kasvualusta on lämmennyt +18 asteeseen. 70 sentin välein istutettuja taimia kastellaan säännöllisesti riittävän lämpimällä vedellä, jossa on kastelulannosta.
Kun taimet saavuttavat kasvihuoneen katon, latvus katkaistaan ja kasvamaan jätetään runkoon kehittyvistä sivuversoista 2–3 ylintä. Vaihtoehtoisesti voi kasvattaa yhden, syksyyn mennessä monimetrisen runkoverson. Syksyllä tuuletusta lisätään, jotta sienitaudin aiheuttama härmä ei pääse iskemään kasteisille lehdille. Kurkut kerätään tarpeeksi ajoissa, viimeistään 30-senttisinä. Suureksi päässeet hedelmät menettävät nopeasti makunsa.

Avomaankurkulle lämpöä
Avomaankurkku on samaa lajia kuin kasvihuonekurkku, mutta sen hedelmät ovat lyhyemmät ja paksukuorisemmat. Hedelmiä käytetään etenkin säilöttyinä, mutta niitä voi syödä myös tuoreena.
Avomaankurkkukin tarvitsee runsaasti lämpöä, niinpä sille varataan kasvimaan lämpimin ja tuulettomin paikka. Myös kasvuharson antama suoja on usein tarpeen. Partenokarppisia eli ilman pölytystä hedelmiä tekeviä lajikkeita voi kasvattaa kokonaan harson alla tai kasvihuoneessa.
Etelä-Suomessa siemenet sopii kylvää suoraan avomaalle, mutta noin kuukauden taimikasvatus parantaa ja aikaistaa satoa. Myös avomaankurkun kylvömullan ja -astioiden on oltava puhtaita. Karaistut taimet istutetaan kasvupaikalleen kesäkuun toisella viikolla 20 sentin välein ja noin metrin rivivälein. Kompostimullalla parannetut kohopenkit ovat avomaankurkulle mieleen. Kastelua tarvitaan etenkin kuivina kausina, sillä kasvi kuluttaa paljon vettä ja hedelmät kitkeröityvät helposti vaihtelevissa kosteusoloissa. Satoa on kerättävä usein, sillä kurkut kasvavat lämpimillä säillä nopeasti ylisuuriksi, sileiksi, paksukuorisiksi ja mauttomiksi..

Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta