Kannen kuva Leena Nurmi.
NUMERO 3
17.3.2011
PÄÄKIRJOITUS
KYLÄ: Piirivuori pyörii jo kohti kesää
POLIISIMIES: Puolustuskyvyttömien puolesta puhuja
ELÄKKEET: Tasaraha joka iikalle
ERÄMATKAILU: Juoksua lumpeenlehdillä
LUKIJAMATKA: Islannin ihmeitä
MAISEMA Kuusamon komeat kanjonit
YRITYS: Pässinpökkimää isältä pojalle
VALINTA: Tiitus täällä!
TERVEYS:
Kuntoutuksen kova pudotuspeli
Taistelu äidin puolesta
Kun kilpirauhanen oireilee
PERUSKORJAUS: Ammattilainen asialla
ASUMINEN: Koti on koti
PUUTARHA:
Jalo harrastus palkitsee
Kaunottaret tulevat taas
Pohjoisen oloihin
RUOKA: Pääsiäistä meiltä ja muualta
KÄSITYÖT
Nyt neulotaan!
Tähteistä tehty
Narusta on moneksi
TEKSTIILITAITEILIJA: Kuin hengitys käy työ yhä
KAUPPIAS: Lankakaupan Lennu
HARRASTUS: Pienestä pitäen
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla
Uuden edessä
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.4. ja Maatilan Pellervo 7.4.2011.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Tässä aukeaa torpparin taivas
Kansallisteatterissa Täällä Pohjantähden alla on päivitetty nykyaikaan.
Voi hyvänen aika. Mitä tästä Kylä-Pentin Keisari-vainaakin sanoisi?
Koskelan Jussin kuolematon huokaus ei ole mahtunut Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla 2011 -näytelmään, mutta ei sen väliä. Sanat tulevat muutoinkin mieleen heti, kun Ismo Alanko alkaa vaikertaa sietämätöntä Kun Suomi putos puusta -lauluaan. Joku taatusti putosi. Ehkä katsoja, ehkä Mikko Alatalo?
Alataloon näytelmässä ironisesti viitataan, ja sillä tuntuu olevan merkitystä. Tämä ei johdu siitä, että myös senaattori Alatalo on tehnyt muutaman aiheeseen liittyvän laulun, ehkä pari parempaakin kuin Alanko.
Seinälle heijastuu kuva vehnäpellosta, ja Jussi kiipeää katsomaan oikein läheltä. Kuva taitaa olla Ritvalan pelloilta: muutama ihan oikea viljelijä niiltä kulmin on mukana näytelmässä, videoituna, ja niin pääsee Koskelan Jussi ihmettelemään, mihin maailma on vuonna 2011 päätynyt.
On kuulkaa herkkä kohtaus, kun Jussi käy vuoropuhelua Ritvalan viljelijöitten kanssa. Hehtaareja! Hehtaareja! Omia hehtaareja, ja vieläpä vehnällä! Siinä on suomalaisen torpparin taivas. Pohjantähti 2011 kääntää maataloustuet nurin eli oikeinpäin ja ryhtyy suomalaisen talonpojan puolustajaksi.
Ohimennen näytelmässä haukutaan Kemiran myynti ja lannoiteyhtiö Yara, mutta niistä Jussi ei taida paljon tietää. Hän oli mies joka keräsi hevosen sonnatkin tieltä talteen: Kaikki kotioppäin! Siitä asenteesta ei Kemiran myyjiä voi syyttää.
Joko tuli selväksi, että Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla 2011 -esityksellä ei ole kovin paljon tekemistä Väinö Linnan romaanisarjan kanssa? Romaani on pelkkää sytykettä, ja silppuriin se heti alussa pistetäänkin. Näytelmällä on kaksi ohjaajaa, ja kaksi ohjaajaa on myös itse näytelmässä, mukana lauteilla, änkeämässä joka kohtaukseen. Niin pitäisi saada aikaan vuoropuhelu.
Ajatus on kaunis, mutta ei siitä oikein mitään tule, kun ohjaajat riitelevät ja molemmilla on oma lehmä ojassa. Tuppaavat menemään maatalousvaltaisiksi nämä kielikuvat, joten selvyyden vuoksi: silppuri ei nykyisin liity maatalouteen. Se on toimistokone, jolle tässä mediamaailmassa olisi enemmänkin käyttöä.
Vuoropuhelua? Se nyt vaan on niin, että jos Pohjantähden ymmärtää oikein, sota siitä tulee, ei vuoropuhelu, ja Kansallisteatterissa Pohjantähdestä on tislattu esiin sen kovin ydin eli suomalainen viha. Siihen sisäpiiriin eivät senaattorit mahdu, oli nimi sitten Alatalo tai Janne Kivivuori.
Janne on romaanisarjan ainoa kylmäverinen poliitikko: hän osaa dialogin eli neuvottelun. Pohjantähti 2011:ssa Kivivuori kai olisi pitänyt käräyttää sahanomistaja Pekiltä saamistaan lahjuksista tai epämääräisistä tekstiviesteistä Leppäsen Aunelle. Eikö tunnukin kaukaiselta se aika, kun politiikka eli vuoropuhelu tarkoitti (kansalais)sodan vaihtoehtoa?
Ei siitä tosin silloinkaan, vuonna 1917, mitään tullut, ja keskeneräiseksi jää nytkin kahden ohjaajan dialogi. Toinen vetoaa psykologiaan, toinen vähän epämääräisesti politiikkaan, ja onhan se hauskaa, kun ohjaaja opettaa Laurilan Anttoota käsittelemään vihaansa. Kohtaus on vielä karmeampi kuin Linnan kirjassa.
Pohjantähti 2011 tuntuu keskeneräiseltä, mutta ehkä se on ollut tarkoitus; sisällä näytelmässä hääräävät ohjaajat korostavat vaikutelmaa. Linna saattoi tehdä kirjansa valmiiksi, mutta enää sellainen ei taida olla mahdollista?
Vain Koskelan Jussi tuntuu valmiilta. Kyllä Taisto Reimaluoto on hyvä näyttelijä. Jo hänen takiaan Pohjantähti 2011 kannattaa käydä katsomassa, ja jos ei jaksa lukea kirjaa, voi valmistautua Timo Koivusalon kahdella Pohjantähti-elokuvalla. Koivusalo tekee näköistaidetta, ei ihan niin huonosti kuin kovimmat arvostelijat väittävät; ja Kansallisteatteri esittää sitä paljon puhuttua postmodernia.
Kansallisteatterin ongelma on saada nuoret katsomoon, mutta nyt farkkukansa on ilahduttavasti liikkeellä. Heitä varten kai Pohjantähti 2011:een on kirjoitettu kohtauksia koulumaailmasta. Kyllä menisi Kylä-Pentin Keisari-vainaakin hiljaiseksi, kun näkisi, miten nämä nykypäivän koskelan akselit pistävät opettajansa matalaksi.
Pentinkulman kyläkoulussa oli päinvastoin, vaikka kyllä Leppäsen Valtukin vsanan osasi. Semmoista on suomalainen dialogi-kulttuuri?
Entä omakotitalon hartiapankkirakentaja Helsingin Maunulassa? Selvää raivaajahengen jatkoa, mutta nyt vaimo lipeää. Entä yksityisautoilijat eli miehet vastaan bussimatkustajat eli naiset? Moneen kertaan niitettyä kauraa. Samaa on Tuukka Huttusen kiukuttelu miehen malleista; Huttusen työnä olisi esittää Koskelan Aleksia, herkkää ja hiljaista miestä, mutta eihän tämän maailman alekseja ikinä oteta lukuun.
Naisohjaajakin, feministi, joka aluksi on halunnut pitää näppinsä irti koko Pohjantähden vihamaailmasta, innostuu Akselista. Siinä kieltämättä on ironiansa, ja Elina Knihtilä saa asetelman elämään, vaikka voisikin ihan vaan hetkin käyttää käsijarrua.
Yhden nousevan puolueen vaaliohjelmassa rutistiin, että taiteessa ei enää käsitellä kansallisia aiheita, suomalaista identiteettiä. Vähän vaikea sanoa, mitä identiteettejä Pohjantähti 2011:ssa rakennetaan ja mitä hajotetaan, mutta kyllä varapuheenjohtaja Veli-Matti Saarakkalan (pers.) kannattaisi silloin tällöin käväistä Kansallisteatterissa ja päivittää näkemyksensä. Epätoivoa suomalaisuuden lopusta nähtiin samoilla lauteilla vuonna 2007, kun Kristian Smeds reippaasti raateli Tuntematonta sotilasta.
Kumma juttu: Väinö Linnan ohitse eivät pääse edes nuoremmat sukupolvet. Silppurin läpi vedettynäkin nousee ainakin Jussi Koskela liki ajattomana hahmona jonnekin kulisseihin: Taisto Reimaluoto täyttää näyttämön, vaikka ei olisi edes paikalla. On se ihme mies.
Täällä Pohjantähden alla 2011. Suomen Kansallisteatteri, suuri näyttämö. Väinö Linnan romaanien pohjalta kirjoittaneet ja ohjanneet Mika Myllyaho ja Saana Lavaste.
Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti:
