Kannen kuva:
Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Jarmo Uusi-Rintakoski

NUMERO 3 - 2013

Pääkirjoitus

LUKIJAMATKA
Tie suuriin elämyksiin

Kylässä kukin on kohdallaan

Kylmä on kalan koti

Idän musta kulta

 

TERVEYS
Lisää aikaa ja hoivaa

Omaishoitajia ajetaan ahdinkoon

Lasta pitää suojella

Sairaus voi jäädä selvittämättä

 

Sukutilan uudet asukkaat

Hyvät ja pahat tässä elämässä

Lumikukka oppii ymmärtämään

 

PUUTARHA
Kuin paratiisin porteilla

Suuri ja terveellinen suku

Joka kukassa suuri lupaus

Työtä atsalean hyväksi

 

RUOKA
Kevään suuri juhla

 

ILOKSI
Tuoksuvaa ja pörheää pääsiäistä

 

KÄSITYÖT

Raitaa siksak

Parasta pellavaa pyyhkeisiin

Vanutettua pitsiä

Pienimmän suurimpaan juhlaan

 

Kinnerillä kulkee kevyesti

 

JOKA KUUKAUSI

Asiasta toiseen

Pikkupojan elämää

Koti maalla

Kirjan kannet auki

Pieniä tarinoita

Elämäntilanteita

Ristikko

Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.4. ja Maatilan Pellervo 2.4.2013.

Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Työtä atsalean hyväksi

Uudet kotimaiset puistoatsaleat lainehtivat alkukesän kukkamerenä. Jalostusohjelma alkoi neljännesvuosisata sitten. Tutkimusteknikko Terttu Parkkari on ollut mukana alusta saakka.

Atsaleat kuuluvat alppiruusujen ja pursujen kanssa Rhododenroneihin, kasvikunnan suurimpiin sukuihin. Atsaleoissa on kesä- ja ainavihantia sekä niin kutsuttuja puolivihantia lajeja. Suomessa kasvatettavat puistoatsaleat kuuluvat alasukuun Pentanthera, jossa lehdet putoavat talveksi ja kukat ovat suuria, kirkasvärisiä.

Atsaleat voidaan istuttaa aurinkoiselle paikalle toisin kuin puistoalppiruusut, sillä lehdettömänä atsaleat kestävät kevättalven auringon ahavaa vaurioitumatta. Pensaat kukkivat ennen lehtien tuloa tai samanaikaisesti. Aurinkoisella paikalla pensas peittyy kukkaloistoon.

Atsaleoilla on samanlaiset kasvupaikkavaatimukset maaperän suhteen kuin alppiruusuilla. Maan on oltava kosteaa, mutta hyvin vettä läpäisevää, enimmäkseen eloperäistä ja hapanta (pH 4,5–6). Alustan pitää olla kuohkea, sillä kasvin hento juuristo ei jaksa kasvaa tiiviiseen maahan.

Hapan turvepitoinen metsämaa sopii sellaisenaan sekä atsaleoille että alppiruusuille. Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä kevyesti tiivistäen. Istutus viimeistellään esimerkiksi kuorikkeella niin, että syntyy hienoinen kumpu.

Atsaleoja voi lannoittaa kloorittomilla lannoitteilla, mutta eloperäinen kate ja maatumaan jätetyt lehdet riittävät yleensä takaamaan ravinnetarpeen.

Kotimaiset tulevat

Tähän asti tarjolla on ollut enemmän tai vähemmän talvenarkoja ulkomaisia lajikkeita, mutta vuonna 2011 tulivat myyntiin ensimmäiset Helsingin yliopistossa jalostetut kotimaiset Adalmina’ ja Illusia’. ’Onnimanni’ ja ’Tarleena’ tulevat vähittäismyyntiin vuoden parin päästä.

”Atsaleojen jalostustyöhön päästiin vuonna 1988 professori Peter M. A. Tigerstedtin aloittaman ikivihreiden alppiruusujen jalostusohjelman jatkeena. Atsaleatutkimuksesta on syntynyt myös Anu Väinölän opinnäytetyö”, kertoo tutkimusteknikko Terttu Parkkari.

Uusien lajikkeiden jalostaminen ei ole hätähousun hommaa, sillä vie aikaa ennen kuin uusi, vanhasta erottuva ja jonkin ominaisuuden suhteen parempi lajike voidaan laskea markkinoille.

”Aluksi risteytyksiä tehtiin Suomessa menestyneiden pensaiden kesken. Vaihtelua tuli Ruotsista ja Yhdysvaltojen Minnesotasta saaduista siitepölyaineistoista. Taimia istutettiin Helsingin kaupungin puistoihin ja Mustilan arboretumiin Elimäelle.”

”Aineistoa karsiutui luonnollisesti, kun enää puolet 21 000 jalostusohjelman taimista oli hengissä kymmenen vuoden kuluttua. Pensaita tosin menehtyi pikemminkin viljelyteknisiin ongelmiin ja kuiviin kesiin kuin talven pakkasiin”, Terttu valottaa.
Istutuksista tehtyjen havaintojen perusteella parhaiden risteytysjälkeläisten solukkolisäykset aloitettiin jatkotutkimuksia varten 1990-luvun loppupuolella. Ensimmäiset vertailevat kenttäkokeet perustettiin vuonna 2003 Helsinkiin, Kotkaan, Kuopioon ja Ouluun.

”Vuosittaisten havaintojen pohjalta valittiin lopulta ensimmäiset kauppaan laskettavat lajikkeet.”

Jalostuksen tavoitteet

Puistoatsaleojen jalostuksen tavoitteena on ollut saada aikaan talvenkestäviä lajikkeita Suomen oloihin. Jalostusaineistosta on havainnoitu ilmastollisen kestävyyden lisäksi myös kasvutapaa, terveyttä, pensaan kokoa, kukintaa ja ruskaväritystä.

”Puistoatsaleat kukkivat oikeastaan kaksi kertaa vuodessa, sillä alkukesän väriloiston lisäksi lehdet saavat syksyllä komean, yleensä punaisen syysvärin. Värin lisäksi kukinnassa on tärkeää sen kesto, kukinnon täyteläisyys ja kuihtuneiden kukkien variseminen. Myös kukkien ja lehtien puhkeamisen ajoitukseen on kiinnitettävä huomiota”, Terttu Parkkari selvittää.

”Lajike hylätään, vaikka se muutoin olisi hyvä, jos lehdet kasvavat liian suuriksi ennen kuin kukat puhkeavat ja peittävät näin kukinnan. Hylkäys voi kohdata myös lajikkeita, joiden lisääminen ei onnistu.”

Emotaimet kasvavat Helsingin yliopiston Viikin kampuksella ja lajikkeita lisää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Laukaan toimipaikka, joka toimittaa pikkutaimia taimistoille jatkokasvatukseen.

Uusia lajikkeita voi ostaa hyvin varustetuista taimimyymälöistä. Taimen hintaan sisältyy pieni jalostusmaksu, joka osaltaan mahdollistaa jalostustyön jatkumisen. Uutuuksien menestymisvyöhykkeet ovat I–IV.

”Jalostusohjelmamme jatkuu kenttäkokeiden myötä. Uusia solukkolisättyjä taimia on istutettu kokeisiin Kuopioon, Jyväskylään, Riihimäelle ja Saloon vuonna 2011. Odotettavissa on muutamien vuosien havaintojaksojen jälkeen lisää lajikkeita”, Terttu lupaa.

Satumaiset lajikkeet

Uudet lajikkeet on nimetty suomalaisten satuhahmojen mukaan. ’Adalmina’ on pystykasvuinen, myöhään kukkiva puistoatsalea. Täysikasvuisena se on noin 1,5 metriä korkea ja 1,8 metriä leveä. Kukkatertuissa on 7–10 karmiininpunaista kukkaa. Teriön ylimmässä liuskassa on suuri tummankeltainen laikku, jonka keskellä kulkee ohut punainen juova. Ruskaväri on viininpunaruskea.

’Adalminan’ äiti on Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan gentinatsalea ’Directeur Charles Baumann’ ja isä Minnesotan Landscape Arboretumista saatu risteymä.

Valko-keltakukkainen ’Illusia’ on täysikasvuisena noin 1,3 metriä korkea ja leveä pensas. Lajike kukkii kesäkuun puolimaissa. Terälehdet ovat muutoin valkoiset, mutta yläterälehteä peittää tummankeltainen laikku. ’Illusian’ ruskaväri on lajikkeista upein, syvänpunainen.

Lajikkeen äiti on myöhään kukkiva gentinatsalea ’Bouquet de Flore’ ja isä Mustilan arboretumissa kasvava tuntematon keltakukkainen atsalea. Lajike on kukkinut Oulussa asti useana vuonna.

Pystykasvuinen ’Onnimanni’ on 10-vuotiaana noin metrin korkuinen ja hivenen korkeuttaan leveämpi. ’Onnimannin’ äiti on gentinatsalea ’Nancy Waterer’, joka on pölytetty keltakukkaisen Mustilan atsalean siitepölyllä kuten ’Illusia’.

Kukat ovat sisältä vaalean sitruunankeltaiset ja niiden ylimmän terälehden peittää kirkkaankeltainen laikku. Nuppujen ulkopinta on puolestaan oranssinkirjava. Pitkä kukinta alkaa kesäkuun alussa. Nuoret lehdet ovat punaruskeita, täysikasvuiset tummanvihreitä, syysväritys on vaatimaton.

’Tarleena’ on ’Adalminan’ sisar, pystykasvuinen ja myöhään kukkiva, tosin ’Adalminaa’ aikaisempi. Kukinta on runsasta, vaikka yhdessä kukinnossa on vain 7–10 kukkaa. Nuput ovat kirkkaanpunaiset, avautuessaan vaaleanpunaiset, keltalaikkuiset. Syksyllä tummanvihreät lehdet saavat ruskean- tai viininpunaisen värityksen.

Teksti: Leena Nurmi