Kannen kuva: Mirjam Tupaselan kuvasi Tapani Lepistö.

NUMERO 4
21.4.2011

PÄÄKIRJOITUS

JOKAPÄIVÄINEN
LEIPÄ:
Ruis on aina ruista
Rukiissa kansan turva
Missä leipä leivottu, siellä koti

VALINTA: Aivan omanlaista elämää

PERINTEINEN: Tankki täyteen!

MAAILMALLA: Saunaa ja sielunhoitoa

TEHTÄVÄ: Kriisinhallinta kellon ympäri

RAKENTAMINEN
Naulantarkkaa hommaa
Paljon vartija
Tarkastajan sana painaa
Vanhan korjaus voi yllättää
Talo valmiina tontille
Missä on pisteen paikka?

KUNNOSTUS: Entistä ehompi sohvasänky

PERUSKORJAUS: Härkälän uusi alku

PUUTARHA:
Erikoisemmat
Kukkatarha Kainuun korvessa
Nyt lanttua ja naurista puutarhaan

RUOKA: Kevätkevennys
TERVEYS: Vastuun ottamisen vaikea taito

KÄSITYÖT: Kaunista kullannupulle

HARRASTUS: Käsityökissojen taikayö

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla
Uuden edessä
Ristikko

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 19.5. ja Maatilan Pellervo 5.5.2011.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

NYT LANTTUA JA NAURISTA PUUTARHAAN!

Vanhat tutut lanttu ja nauris ovat terveellisiä, niiden viljely on helppoa ja nyt ne saivat Vuoden Vihanneksen arvon.

Suomessa naurista syötiin jo pari tuhatta vuotta sitten. Se olikin tärkeä ravintoaine 1800-luvulle asti, kunnes peruna syrjäytti sen. Makeaa mukulaa käytettiin leipään, puuroon, uuniruokiin, keittoihin sekä haudikkaisiin.
Lanttu on syntynyt keskiajalla nauriin ja kaalin risteydyttyä jossakin päin Pohjolaa, kenties Suomessa. Vielä 1900-luvun alussa lanttu luettiin Pohjolan tärkeimpiin ravintokasveihin. Nyt sitä syödään lähinnä jouluna, vaikka se maistuu myös tuoreina napostelupaloina ja raasteena.
Ruokaperinteiden ja paikallisuuden nousun myötä lantun ja nauriin käyttö on lisääntynyt. Viljelyn toivoisi yleistyvän myös kotipuutarhoissa.

Vitamiinit ja kivennäiset

Sekä nauris että lanttu sisältävät C-vitamiinia yhtä paljon kuin appelsiini eli 40 mg/100 g. Paksun kuoren ansiosta vitamiinipitoisuus säilyy hyvin varastoinnin aikana ja pitää kutinsa myös ruoanvalmistuksessa. Pohjolan appelsiiniksi kutsuttu lanttu onkin ollut pula-aikoina kansan pelastaja.
Lanttu ja nauris sisältävät runsaasti myös kalsiumia ja muita kivennäisaineita. Nauriissa on lisäksi A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia ja lantussa tärkeää folaattia. Sen sijaan hiilihydraattipitoisuus on melko alhainen esimerkiksi perunaan verrattuna, sillä lantun ja nauriin vesipitoisuus on korkea, noin 90 prosenttia. Erinomaista syötävää laihduttajille, sisältäväthän 100 grammaa lanttua tai naurista vain 28 kilokaloria.
Sekä nauriissa että lantussa on paljon sokereita, mikä tekee niistä makeita. Makuun vaikuttavat toki myös lajike ja viljelytekijät.
Kirpeys puolestaan johtuu mukuloiden sisältämistä rikkiyhdisteistä, jotka ovat yleisiä muillakin ristikukkaiskasveilla. Näiden rikkiyhdisteiden on todettu ehkäisevän syöpää, mutta herkkävatsaisille ne voivat aiheuttaa ruuansulatusvaivoja.

Siemenistä tai taimista

Alkeisvarresta ja paksuuntuneesta pääjuuresta muodostuvaa lanttua viljellään etupäässä vain Euroopassa, Suomessa noin 360 hehtaarilla, erityisesti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä.
Varhaissatoa saadaan istutuksista jo 55 vuorokauden kuluttua, joskin varastolantut saavat kasvattaa kokoa ja kuorta lähes puolet pitempään.
Lanttukylvöt tehdään mahdollisimman aikaisin, mutta myös taimi-istututus käy. 3–5 viikon taimikasvatus aikaistaa satoa avomaalle kylvöön verrattuna 2–3 viikkoa. Sopiva riviväli on 40 senttiä ja taimien etäisyys toisistaan noin 15 senttiä.
Vaatimaton lanttu viihtyy parhaiten hyvin kosteutta pidättävässä, kalkitussa, savipitoisessa ja multavassa maassa. Typpeä se tarvitsee vain kohtuullisesti.
Möhöjuuri on niin lantun kuin nauriinkin haitallisin tauti. Sen leviämistä estetään viljelemällä ristikukkaisia kasveja samalla paikalla 5–8 vuoden välein.

Myöhäinen kylvettävä

Nauris on sopeutunut viileään ja kosteaan ilmastoon ja ehtii tuottaa satoa pohjoisinta Lappia myöten. Viileässä kehittyykin meheviä, makeita ja raikkaan makuisia mukulajuuria, kunhan kosteutta on riittävästi. Kuivuudessa kasvaneista tulee puisevia ja kirpeitä.
Merkittävimmät viljelyseudut ovat Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Nopeakasvuinen nauris valmistuu 40–60 vuorokauden kuluttua kylvöstä. Kesänauriin laatu heikkenee nopeasti, joten sato on korjattava ajoissa. Kasvi on vaatimaton lannoituksen suhteen, ja etenkin liiallista typpilannoitusta on vältettävä, koska se huonontaa mukuloiden makua.
Siemenet voidaan kylvää aikaisin keväällä tai vasta juhannuksen jälkeen. Aikaiset kylvöt joutuvat helposti kirppojen hyökkäyksen kohteeksi. Myöhästetty kylvö ja kasvuharson levittäminen kylvökselle torjuvat kirppavaaraa. Harso estää myös kaalikärpäsen tuhoja; toukat tuppaavat kaivamaan käytäviä sekä nauriisiin että lanttuihin.

Kiinnostavia lajikkeita

Suomessa ja Ruotsissa suositaan vihreäniskaisia lanttulajikkeita, Norjassa ja Englannissa punaniskoja. ’Globus’ on meillä eniten viljelty, pyöreä, kelta- ja kovamaltoinen. Se säilyy pitkään varastossa. Mukulat soveltuvat erinomaisesti lanttulaatikon raaka-aineeksi. ’Östgöta II’ on satoisa, vihreäniskainen ja litteänpyöreä.
’Gry’ on aikainen, vihreäniskainen ja vaaleamaltoinen norjalainen. Sen mukuloista valmistettu lanttulaatikko on vaaleaa. ’Vigod’, uusi norjalainen, on punaniskainen ja sen siemen on erittäin tasalaatuista. Makea ’Vigod’ sopii naposteluun. Englantilaisen, isolehtisen ’Emilyn’ mukula on sinipunainen ja pyöreä.
Nauriin mukula voi olla muodoltaan litteänpyöreä, pyöreä, pitkänpyöreä tai kartiomainen. Suurin osa lajikkeista on valko- tai keltakuorisia, mutta on olemassa myös punavalkokirjavia ja vaaleanruskeita mukuloita. Malto on joko valkoinen tai vaaleankeltainen.
Vanha, vaaleankeltainen, litteänpyöreä ’Kultapallo’ säilyy varastossa pitkään. Sen kasvuaika on 70–80 vuorokautta. ’Petrowski’ on toinen vanha lajike, litteänpyöreä ja keltakuorinen. Valkokuorinen ’Snowball’ on aikainen.
Japanilaisista valkokuorisista, tasalaatuisista hybridilajikkeista löytyy muun muassa pyöreämukulainen, pieninaattinen ’Tokyo Top’, hyvin aikainen ’Fuku Komachi’ sekä nopeakasvuinen ’Tokyo Cross’.

Perinteikäs kaskinauris

Kaskinauriiksi kutsutaan kotimaisia perinteisiä nauriskantoja, joiden muoto, väritys ja kasvuaika vaihtelevat. Kaskinauriit ovat makeita ja mehukkaita, jopa lautasen kokoiseksi kasvavia herkkuja. Ne säilyvät kellarissa pitkään.
Suomi ja Karjala ovat olleet kaskinauriin keskuksia. Näiltä alueilta viljelytapa levisi muualle Pohjolaan, ja siirtolaisten mukana aina Pohjois-Amerikkaan asti.
’Enon kanta’ on litteä, alapuolelta kovero. Mukula on usein violetti-valkoviiruinen, mutta on myös vaaleankeltaisia mukuloita.
Kaskinauris oli tapana kylvää kesäkuun lopulla ja korjata myöhään syksyllä.

Siemeniä omalta maalta

Lanttu ja nauris ovat kaksivuotisia. Ensimmäisenä vuonna ne kasvattavat mukulan ja toisena kukkivat. Koska Suomen oloissa mukulat eivät talvehdi maassa, voidaan lanttua ja naurista kasvattaa vain yksivuotisina. Sen sijaan kellarissa mukulat pärjäävät talven yli, ja kasvatusta voidaan jatkaa seuraavana keväänä.
Etenkin nauriin ja lantun paikallislajikkeiden siemenkasvatusta kannattaa kokeilla. Siemennauriiksi tai -lantuksi valitaan korjuuvaiheessa ehjänapaiset, vähänaattiset, parhaat yksilöt. Keväällä ne istutetaan kasvattamaan kukkavartta, johon ilmestyy kesällä keltainen rypsiä muistuttava kukinto.
Kukkavarsien annetaan kuivua. Syksyllä siemenet ravistellaan pusseihin. Itävyys säilyy 4–6 vuotta.


Puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt ja asiantuntijat valitsevat Vuoden Vihanneksen.

Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti: