Kannen kuva: Ullamaija Hänninen.

NUMERO 5
19.5.2011

PÄÄKIRJOITUS

KOULU: Sukupolvien yhdistäjä

PERUSKORJAUS: Unelman toteuttaminen otti aikansa

ETUUDET: Oikealle askelmalle tukiportailla

KUNTATYÖ: Pienikin kunta voi palvella

TERVEYS:
Pelossa ei kenenkään tarvitse elää
Sokealle sattuu ja tapahtuu

KIERRÄTTÄJÄ: Lähes kaikki kelpaa

PERHE: Tyhjän pesän vapaus

PUUTARHA:
Tarhurin intohimo ja rakkaus
Sitkeä ja sisukas ikivihreä
Runsaasti tietoa tarjolla

UUTTA OPPIMAAN: Oodi ilolle

YRITTÄJÄ: Kyllä Eero osaa

RUOKA: Juhlan tuntua jokaiselle

KÄSITYÖLÄISET: Tilkun paikka

KÄSITYÖT:
Raikasta, reipasta
Neuletta ja kirjontaa
Pitsiä ja piristystä

HARRASTUS: Nukka poikineen

RETKEILY: Polkien kohti kesäyötä

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Uuden edessä
Elämäntilanteita
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 16.6. ja Maatilan Pellervo 1.6.2011.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Keväinen kaunistus

Kun koittaa toukokuu, palaa ajatus kouluaikoihin, erityisesti koulun ensimmäisille luokille. Muistikuva väittää, että kevätjuhlan päivänä aina paistoi aurinko. Oli uusi mekko, usein uudet kengätkin, valkoiset polvisukat. Kyläkoulumme hiekkapihassa kiemursivat haravoinnin jäljet.
Kun koululaiset, opettajat ja vanhemmat yhdessä veisasivat Suvivirren, tuntui, että tosiaankin jo joutui armas aika. Myönnän, ettei minulla ollut harmainta aavistusta, mitä viidennen säkeistön Saaronin liljalla tarkoitettiin, saati sitä mikä siitä teki niin verrattoman. En tullut kysyneeksi keneltäkään. En muista, että välitunneilla olisimme juurikaan ottaneet puheeksi edes Libanonin keväistä kaunistusta, vaikka käsite mitä todennäköisimmin oli kaikille meille yhtä hämärä. Meillä oli muuta menoa.
Ja kun hetki koitti, riemukkaasti visersimme viimeiset säkeet: ain armos sille paistaa, niin on se autuas. Siihen loppui urkuharmonin puhti ja opettajan mahti. Alkoi vapauden tahti. Ja parvi pyrähti!

Väitän, että pienessä koulussa on turvallista. Nyt kyläkoulut ovat harvassa, ja niin taitaa olla harvassa turvakin.
Kodin Pellervon tässä numerossa kerrotaan Metsämaan koulusta, joka saa tänä keväänä juhlia 130-vuotista taivaltaan. Voi vain kuvitella, miten paljon koulusta on kulkeutunut muistoja maailmalle, aina kolmanteen ja neljänteen polveen.
Lehtemme vieraili Metsämaalla huhtikuun lopussa. Toimittaja ja kuvaaja seurasivat kansallisen veteraanipäivän juhlintaa.
Näinä poliittisesti mielenkiintoisina aikoina päähän putkahtaa, että ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki sosialidemokraattinen pääministeri Kalevi Sorsa ja valtioneuvostossa asian esitteli keskustalainen puolustusministeri Veikko Pihlajamäki. Ensimmäisen kerran veteraanipäivää vietettiin 1987. Tuona vuonna Suomen tasavalta täytti 70. Elettiin kiihkeää nousukautta. Veteraaneista suuri joukko oli vielä voimavuosissaan.

Metsämaan koulun juhlaväen vanhimmat ovat yli yhdeksänkymppisiä, nuorimmat seitsenvuotiaita. Uskon, että näillä ikä-ääripäillä on toisilleen paljon annettavaa. Onkin käsittämättömän hölmöä, että päiväkodit, koulut ja vanhusten palvelutalot lähes aina ovat kaukana toisistaan. Miksi niitä ei sijoiteta samaan pihapiriin? Elämän jatkuvuus näyttäytyisi ja ihmisten ymmärrys omasta paikastaan pitkässä ketjussa kirkastuisi. Saattaisi siinä ohimennen valjeta se Saaronin liljan arvoituskin.

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: