Kannen kuva:
Ullamaija Hänninen.

NUMERO 5 - 2013

Pääkirjoitus

LUKIJAMATKA
Kauneuden kaihoon

Suolle kevään syliin

Ollaanko nyt Oulussa?

Arvokasta apua

TERVEYS
Tie hyvään vanhuuteen
Varo punkin puremaa!
Ientulehdus on kohta kansantauti

Tuurintynkää ja sotatotuuksia

Yhdellä kielellä taivaita päin

PUUTARHA
Pohjalaispihan komea kasvikunta
Kolmen sortin persiljat
Jo satoja vuosia sitten

ILOKSI
Pensastuet pihlajista

Viisi päivää viinilaaksossa

RUOKA
Onnea!

Eloon herätetyt

KÄSITYÖT
Taivaansini käy sisään
Väri virkistää
Kerran vielä kori

Muistojen jalo kehä

Kolmen tuuman kiinattaret

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Kirjan kannet auki
Pieniä tarinoita
Koti maalla
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy kaksoisnumerona 20.6. ja Maatilan Pellervo 6.6.2013.

Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Pääkirjoitus

Mihin kaverit katosivat?

Päivälehden sarjakuvassa mies huomautti kaverilleen, että Keski- ja Länsi-Afrikassa on enää yhteensä 645 leijonaa. Kumppanin puolesta asiantila jouti olla ihan miten vain; oli hänelläkin opiskeluaikoina ollut ainakin parikymmentä ystävää, nyt oli enää kaksi ja muutaman vuoden kuluttua nämäkin todennäköisesti tulisivat olemaan muisto vain.

Koululaiset aina kuvittelevat pitävänsä yhteyttä hamaan harmaapäisyyteen, veisipä elämänpolku itse kunkin mihin suuntaan hyvänsä. Viimeisen kevätjuhlan ja Suvivirren myötä suurin osa kasvinkumppaneista kuitenkin lehahtaa omille teilleen, joskus ehkä saadaan ja lähetetään mutkan kautta terveisiä. Harvat touhuavat luokkatapaamisia, vielä harvemmat pitävät yllä vuosikymmenten mittaista yhteyttä.

 

Kun aikaa kyllin on kulunut, alkaa koulukuvia katsella ihmeissään. Kuka tuo on? Entäs tuo, oliko muka hänkin meidän luokalla? Mikäs tuon tytön etunimi mahtoi olla? Niin unohtuvat kasvot ja nimet.

Tuttavan kanssa ihmettelimme, miksi kumpikaan meistä ei ole edes sattumoisin tavannut yhtäkään entistä koulukaveria, vaikka heitä aivan tiettävästi asuu enemmänkin pääkaupunkiseudulla. Tosiasiassa heitä on hyvinkin saattanut kohdalle osua, mutta tunnistaminen onkin asia erikseen. On tullut haikailtua aivan väärästä ikäluokasta. Omat kaverit lähentelevät eläkeikää!

 

”Sinä et ole muuttunut yhtään”, valehteli muutaman vuosikymmenen takainen kansakoulukaveri. No, eihän se paikkaansa pidä. Edes opettajamme ei ensimmäisen luokan koulukuvassa ollut niin vanha tai vanhan näköinen kuin me olemme nyt. Ulkoista muutosta on tapahtunut. Toivoa sopii, että jonkin verran on ollut myös sisäistä liikahtelua.

Ajatus muuttumattomuudesta kyllä viehättää: kun kuorii vuosien kerrokset ja katsoo kumppania ystävällisessä hengessä, saattaa vielä nähdä välähdyksen punaposkisesta pikku tytöstä tai pojasta. Ehkä häivähtää myös vanha ystävyys, patinoitunut ja arvokas. Rikkaasti voi muistella vain niiden kanssa, joiden kanssa kokemukset aikoinaan kerättiin ja jaettiin.

 

Anna-Liisa Huhtala-Fiskars

anna-liisa.huhtala-fiskars(a)pellervo.fi