Kannen kuva Jarmo Uusi-Rintakoski

NUMERO 6
17.6.2010

PÄÄKIRJOITUS

SUOMI: Kuohujen keskellä korkea koski

SUKUPOLVET: Äidiltä perityt opit

ASUMINEN: Kohtalona rautatie

LUONNON ANTIMET: Lähteen silmä kirkastuu

SUOMALAISTUNUT: Nainen omalla tiellään

PUUTARHA:
Kukkivat aidanteet
Linssi

KASVITIETEILIJÄ: Sinisen unikon mies

TIE: Ääreishermoston kutina

MATKANTEKO: Sitkeä kulkija

AIKA: Yhdennellätoista hetkellä

TERVEYS:
Vaivana kuiva suu
Salakavala sairastuttaja

YRITYS: Maatilan oma jäätelö

RUOKA: Raparperi aloittaa kesän

KÄSITYÖT:
Kesäiset eväät kutoen
Liina sininen

MATKALLA: Tarinoiden kaupunki

LUONTO: Maailman kiehtovin kaari

SARJAKUVAN VETERAANI: Joonas toteutti unelmansa

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Elämäntilanteita
Vapaaehtoinen
Ristikko
Papin päiväkirja

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 8.7. ja Maatilan Pellervo 5.8.2010.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Matkanteko maittaisi

Vielä 1970-luvulla autoja oli harvassa, tiet huonoja ja matkanteko hidasta. Mutta matkaan pääsi. Tätini jokakesäinen vierailu synnyinseudullaan oli virkistävä kesätapahtuma, jota osattiin aina odottaa. Tiedossa oli hauskoja hetkiä, sillä täti oli sanankäytön mestareita. Tyylilaji oli viimeisen sanan sanon minä.
Tädin kesäreissu ei nykyisen mittapuun mukaan edes ollut pitkä: Koillis-Savosta Nilsiästä silloisen Keski-Suomen läänin itärajalle. Matkaa karttui noin 150 kilometriä, mutta matkaan kului aikaa aamusta iltaan. Linja-autoa – tätini mukaan linjakasta – piti vaihtaa pari kertaa, odotella matkan jatkumista Matkahuolloissa ja kierrellä kiemuraisia Savon maanteitä. Nykyisin tuon matkan taittaa omalla autolla alle kahdessa tunnissa.

Mutta matkaan päästiin ja perille tultiin. Vierailu kesti yleensä noin viikon verran, sitten täti lähti nyssyköineen samoilla kulkuvälineillä paluumatkalle. Täti on jo täältä poissa, mutta onnistuisikohan kesämatka enää muutenkaan. Maaseudun linja-autoliikenne on harventunut harventumistaan, ja vähäisiäkin vuoroja taitavat pitää yllä koulukyydit ja rahtikuljetukset.
Onneksi edes ne, sillä autottoman arki haja-asutusalueella on käynyt sangen hankalaksi. Kyläkauppa on muuttumassa turistinähtävyydeksi ja muutkin palvelut ovat kirkonkylissä – jos sielläkään. Monet maaseudun asukkaat tarvitsisivat nyt julkista liikennettä enemmän kuin koskaan. Sitä on vähemmän kuin koskaan.
Kunnat ovat järjestelleet yhteisiä asiointikuljetuksia niille kyläkunnille, joilta viimeisetkin linja-autovuorot on lopetettu. Ne ovat monille kyläläisille elintärkeä henkireikä sekä palveluiden että muiden ihmisten pariin. Silti on olemassa vieläkin parempi keino kulkuyhteyksien säilyttämiseen: lapset. Kuntien on jotenkin järjestettävä koulukuljetukset, ja samassa kyydissä pääsee mummo ja vaarikin.

Tässä Kodin Pellervossa matkataan linjakyydillä lähes samoissa maisemissa kuin tätini aikoinaan. Linja-autoon astuu enimmäkseen koululaisia, mutta myös muutama muu kulkija. Jos täti olisi matkalaisten joukossa, hän kysyisi oitis, ketä tuntemattomat ovat ja mihin ollaan menossa. Mekin kysymme, sivulta 44 alkaen. Hyvää matkaa!

Teksti: Teemu Pakarinen
Sähköposti: