Kannen kuva Jaakko Kilpiäinen

NUMERO 6
17.6.2010

PÄÄKIRJOITUS

SUOMI: Kuohujen keskellä korkea koski

SUKUPOLVET: Äidiltä perityt opit

ASUMINEN: Kohtalona rautatie

LUONNON ANTIMET: Lähteen silmä kirkastuu

SUOMALAISTUNUT: Nainen omalla tiellään

PUUTARHA:
Kukkivat aidanteet
Linssi

KASVITIETEILIJÄ: Sinisen unikon mies

TIE: Ääreishermoston kutina

MATKANTEKO: Sitkeä kulkija

AIKA: Yhdennellätoista hetkellä

TERVEYS:
Vaivana kuiva suu
Salakavala sairastuttaja

YRITYS: Maatilan oma jäätelö

RUOKA: Raparperi aloittaa kesän

KÄSITYÖT:
Kesäiset eväät kutoen
Liina sininen

MATKALLA: Tarinoiden kaupunki

LUONTO: Maailman kiehtovin kaari

SARJAKUVAN VETERAANI: Joonas toteutti unelmansa

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Elämäntilanteita
Vapaaehtoinen
Ristikko
Papin päiväkirja

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 8.7. ja Maatilan Pellervo 5.8.2010.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Osta historia

Kierros pääkaupungin muutamissa sisustusliikkeissä veti mietteliääksi.
Kerrassaan kauniita tavaroita, noin äkkiseltään. Naulakoita ja hyllyköitä kesäkeittiöön, säilytysarkkuja puutarhakapineille, pikku pöytiä ja tuoleja, kastelukannuja, kukkaruukkuja, kynttelikköjä, rasioita metallista ja puusta.
Valikoimalla on yhteinen nimittäjä, vanhanaikaisuus.
Talonpoikaisen tapaisissa esineissä korostuvat tarkoituksenmukaisuus ja käytännöllinen kauneus. Säätyläismaailmaan viittaavat monet tyylisuunnat rokokoota ja barokkia myöten. Puutarharuukkujen klassisen linjakas muoto on kotoisin antiikin Kreikasta.
Kaikki näkemäni esineet ovat tuontitavaraa. Ymmärtäähän tuon. Köyhemmissä maissa tietysti on pikkupalkkaisia työntekijöitä ja arjen kuhmuraisia mallikappaleita kaikkialla, ja siihen nähden mennyt, nykyinen ja tuleva ovat aivan silmien tasalla, yhtä aikaa.
Tavaroille tehdään historia jo tehtaalla. Kätevää; säästyy aikaa.
Maalia raavitaan, hiotaan ja hinkataan. Puiset kapistukset suditaan siansaparolla, arvelen minä. Millä muulla välineellä ammattilainen kykenisi vetelemään yhtä kelvotonta maalipintaa? Pienet klommot vasaroidaan ja potkitaan tarkoin mallin mukaan. Ja rauta saa hetkensä ruostua, koska ostajassa esineen ruoste synnyttää kummallisen harhan ajan patinasta.
Elotonta rojua kaikki tyynni.

Ehkä kulttuuri onkin vain jäljentämistä? Ehkä peräti koko elämä on pelkkää jäljentämistä?
Halusin löytää vastapainoa ostohistorialle. Avasin kirjan – ja pääsin lepäämään kulttuurihistoriaan. Mikki Hiiri enkeleiden maailmassa: Antero Ahon koti ja kokoelmat (Wenzel Hagelstam, 2004) kertoo yhden miehen, Ahon, aherruksesta, historian ja kauneuden tajusta, kunnioituksesta esineitä sekä niihin liittyviä henkilöitä ja tarinoita kohtaan. En pitkään aikaan ole huokaissut yhtä syvään, en ainakaan helpotuksesta.

Työpöydälläni on paperiveitsi. Siinä on pitkä ja kapea, sulavasti kuoreen solahtava metalliterä. Kahvakin on metallia, mutta siihen on kummallekin lappeelle pienin ruuvein kiinnitetty helmiäispinta. Metallinen teksti on upotettu kahvaan. Tiedän, että veitsi on hankittu Sortavalassa. Sieltä se on kaapaistu kirjoituspöydältä valokuvien ja muun henkilökohtaisimman omaisuuden kanssa evakkomatkalle, kahteenkin kertaan.
Paperiveitsi on ollut, on yhä, päivittäisessä käytössä. Sillä saattaa olla hyvinkin monitahoinen historia. Siinä lukee Heteka.

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: