Kannen kuva: Antti Saraja

NUMERO 9 - 2012

Pääkirjoitus

Kääpä metsänhoitajana

Menneen ja olevan poluilla

Marjamiehen mielitietyt

Keskellä Suomea

Pulaa eläintalouden tajusta

Perttilän sillan korvalla

Jalokala naisekseen

PUUTARHA

Yhteistä hyvää ja kaunista

Terhosta tammeksi

Tarhuri istuttaa syksyllä

Aavojen aatosten mies

Kehityksen ohut kerros

TERVEYS

Yksikin juoppo ratissa on liikaa

Lähellä hoitamista

Oivalluksia keittiössä

Aistimatka yhdeksän salin asemalla

RUOKA

Lammasta syksyn pöytään

Voimistelukodin valveutuneet naiset

Sukellus heräämisen hurmaan

KÄSITYÖT

Pienet sievät

Kaunista ja kivaa kotiin

Luova hulluus ja rajallinen avaruus

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.10. ja Maatilan Pellervo 4.10.2012.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Kirjan kannet auki

Hasardihommia 1

Esko Seppänen: Emumunaus. Into Kustannus 2012.
Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia. Into Kustannus 2012.

Emumunaus on hyvä nimi, ja juuri muuta hyvää Esko Seppäsellä ei olekaan kerrottavana: edessä ovat mustan leivän vuodet, sillä EU-poliitikoilla ei ole edes tarkoitus ratkaista euron kriisiä. Kriisillä ajetaan Eurooppaa liittovaltioksi, ja laskun maksavat tavalliset eurooppalaiset aivan kuten 1990-luvun Suomessa laman maksoivat konkurssiin ajetut yrittäjät ja työttömät.

Emumunaus julkistettiin syyskuisena tiistaina. Keskiviikkona EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti, että EKP ostaa jälkimarkkinoilta kriisimaiden velkakirjoja rajatta; Saksa oli siis hävinnyt. Lauantaina Seppänen ihmetteli Hesarissa, miksi velkakirjoja ei voi ostaa suoraan valtioilta; se tosin olisi EU:n perussopimuksen vastaista, mutta eipä täyty lain henki nytkään. Turha tätä on ihmetellä: EU:n perustuslaki on taipunut jo monesti. Eikö Urho Kekkonen sanonutkin, että hyvä perustuslaki on lyhyt ja epäselvä? Joku olisi voinut kertoa tämän jo Maastrichtissa.

Seppänen on inflaatiomiehiä, ja EMU on inflaation vastainen kurin projekti. Ristiriita on sovittamaton, mutta Seppänen taipuu tosiasioihin. Ei hän ehdota Suomen eroa eurosta, koska näkymättömiä vastuita on kymmenin miljardein.

 

Samaisena keskiviikkona Ylen iltauutiset haastatteli Ben Zyskowiczia, joka hiukan vinosti hymyillen mainitsi target 2 -järjestelmän.

Moniko tiesi, mistä BZ puhui? Kyse on Suomen 70 miljardin euron vastuista kriisimaille, ja ne rahat menevät, jos euro hajoaa. Nyt ne ovat Suomen pankin taseessa. BZ on pankkivaltuusmiehenä joutomies, sillä Suomen pankki ei enää ole Suomen eikä eduskunnan. Erkki Liikanen on EKP:n sivukonttorin hoitaja.

Joskus ammoin poliitikko saattoi tarrautua äärimmäiseen keinoon: jos muu ei auta, kokeile totuutta. Markkinoiden maailmassa asia ei ole näin yksinkertainen, koska markkinat voivat hermostua, joten vallalla on ajatus, että totuutta ei ole tai ainakin niitä on monta, aivan liian monta. Äänestäjien hermostuminen ei ole kovin vaarallista. Kyllä yhden Timo Soinin kanssa on mahdollista ja hetkin jopa hauska elää.

 

Äskettäin pari toimittajaa tunnusti olleensa sokeita kirjoittaessaan aikanaan euron autuudesta. Siihen keskustelu jäi, ja niin jää nytkin, vaikka juuri se näiden kirjojen tarkoitus on. Ekonomistien provosointi väittelyyn on kuin yrittäisi sytyttää nuotiota, johon sissijoukkue juuri ehti kusta.

Eikö Ylellä ole julkisen palvelun tehtävä? Palvelua on myös muistuttaa Jutta Urpilaista tai Jyrki Kataista puskurirahastoista, jotka euroon liityttäessä suurella melulla perustettiin. Nyt kun niitä tarvittaisiin, niitä ei enää ole.

 

Raha on ihmeellistä: se sikiää neitseestä, ilman työnteon likaista kosketusta, pankkiirit kätilöinä. Maailman tavaroiden ja palvelusten tuotannon arvo oli viime vuonna 70 biljoonaa dollaria, mutta erilaisten pankkien liikkeelle laskemien johdannaisten määrä oli 1 700 biljoonaa dollaria, kertoo Seppänen. Miten maailmassa voi olla noin paljon rahaa ja silti me olemme korviamme myöten velassa?

Vastaus on finanssikapitalismin kriisi – ei vain euron. Seppänen luettelee ne 29 pankkia jotka maailmassa käyttävät valtaa. Ne ovat liian suuria kaatumaan ja siksi pitelemättömissä. Toiminta näyttää monimutkaiselta, mutta ei kasinotalous ole edes niin vaikeaa kuin raviveto Vermossa.

Esko Seppäsen ja Heikki Patomäen kirjat ovat sopivasti erilaisia. Patomäki tutkija, joka on kirjoittanut kansantajuisen selonteon, miten tähän on tultu, vaikka ihan toisaalle oli määrä. Myös hän jatkaa J. M. Keynesin oppia suhdanteiden tasaamisesta. Keynes oli se mies, joka Björn Wahlroosille merkitsee hölmön synonyymiä.
Patomäki hahmottelee globaalia keynesiläisyyttä, ja se onkin mielenkiintoista. Me emme pysty sitä edes kuvittelemaan, koska siihen ei vielä ole kieltä.

Tämä siis on suositus: nyt kun takana on it-kupla ja luottolama, käsillä valuuttakriisi ja edessä ainakin pitkä, pimeä talvi, lohduttautukaa yksinäisinä iltoina Seppäsen ja Patomäen kirjoilla. Ehkä niistä vielä paljastuu totuuden siemeniä. Mielipiteitä ja tunnelmia varten on televisio.

 

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski