Kannen kuva: Antti Saraja

NUMERO 9 - 2012

Pääkirjoitus

Kääpä metsänhoitajana

Menneen ja olevan poluilla

Marjamiehen mielitietyt

Keskellä Suomea

Pulaa eläintalouden tajusta

Perttilän sillan korvalla

Jalokala naisekseen

PUUTARHA

Yhteistä hyvää ja kaunista

Terhosta tammeksi

Tarhuri istuttaa syksyllä

Aavojen aatosten mies

Kehityksen ohut kerros

TERVEYS

Yksikin juoppo ratissa on liikaa

Lähellä hoitamista

Oivalluksia keittiössä

Aistimatka yhdeksän salin asemalla

RUOKA

Lammasta syksyn pöytään

Voimistelukodin valveutuneet naiset

Sukellus heräämisen hurmaan

KÄSITYÖT

Pienet sievät

Kaunista ja kivaa kotiin

Luova hulluus ja rajallinen avaruus

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja

 

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.10. ja Maatilan Pellervo 4.10.2012.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Kirjan kannet auki

Hasardihommia 2

Juha Seppälä: Mr. Smith. WSOY 2012.
Juha Numminen – Mauno Saari: Musta höyhen. WSOY 2012.

Huputettuja kasvoja, särjettyjä näyteikkunoita, leimuavia liekkejä, kumiluoteja, vesitykkejä, meren kuohuihin vaipuvien epätoivoisten, nimettömien olentojen raivokkaita huutoja. Varokaa autuaat.

Lainattu teksti voisi mainostaa Mustaa höyhentä, mutta on Juha Seppälän romaanista Mr. Smith. Enempää Seppälä ei rasismiin ja pakolaisiin paneudukaan. Musta höyhen paneutuu nimenomaan niihin. Onko kohtuutonta panna kirjat rinnakkain?

Musta höyhen lastaa laivan täyteen ristiriitoja ja lykkää se vesille. Vanha Tallinnan paatti M/S Norlandia tuo Välimereltä Gazan ja Somalian pakolaisia Pohjoismaihin, joissa rasistit ovat irti. Helsingissä tapetaan afrikkalaisia ja romanikerjäläisiä, väkeä tulee ja menee niin että kirjan sivut paukkuvat, mutta liepeessä on henkilölista, tähän tapaan: Sten Bremer, kylmäpäinen merikapteeni. Ahmad, elohopeaa nopeampi pakolaispoika. Klaus Miettinen, KRP:n rikoskomisario, sinnikkyyden perikuva.

On myös sisäministeri, vilpitön hölmö joka muistuttaa virassa olevaa ja jolla poliisit ja pääministeri – tutun oloinen hänkin – pyyhkivät pöytää. Takakannessa Juha Numminen ja Mauno Saari poseeraavat nahkatakeissaan, satamakontteja taustana. Kyllä, kirjassa on ironiaa.

Oli kansainvälisyyttä ennenkin: oli Aarne Haapakosken Kalle-Kustaa Korkki sekä Simo Penttilän T. J. A. Heikkilän seikkailut. Sitten oli pitkä väli ennen kuin tuli Ilkka Remes, tuli Taavi Soininvaara ja, omalla tavallaan, Risto Isometsä. Mustaa höyhentä lukiessa tajuaa, että ei kirjalle ole haitaksi, jos sen tekijät osaavat kirjoittaa. Numminen ja Saari eivät tee huonoja lauseita tai parin piirron kökköjä henkilökuvia edes vahingossa. Toimittajatausta näkyy, ehkä liiaksi: ei romaanin tarvitse olla merikartta Tukholman ja Helsingin lähivesistä.

 

Musta höyhen on vankasti moraalinen: rasismi valtaa maailmaa, ja sen rinnalla vanha fasismi kalpenee. Mukana on Nummiselta tuttua liki uskonnollista hyytävyyttä: ihmiset ovat kaikki pahoja, tai ainakin huijareita, parhaimmillaan hölmöjä. Laivahanke on EU:n projekti ja yhtä vilpittömän aito kuin Elton Johnin hyväntekeväisyyskonsertti.

Keskeiseksi nousee älyllinen, akateeminen rasismi: mukana on dosentti joka pitää Anders Breivikiä nössönä. Hyytävyyttä pehmentävät herkemmin kuvatut somalisisarukset, ja taustalla on Syyrian sota, yleisenä kohinana.

Seikkailukirja siis? Sitäkin, mutta myös julistus, että tuottaa finanssikapitalismi muitakin kriisejä kuin euron kriisin. Kirja myös osoittaa, että politisoituessaan murheet eivät ole yhtä yksiviivaisia kuin James Hirvisaaren tai hänen vastustajiensa puheet.

Hetkin romaani liikkuu kuin M/S Norlandia kapeikossa, mutta on se myös onnistunut aluevaltaus tekijöiltä, joista Numminen on takonut tasaista dekkarisarjaa, Saari viimeksi saanut kulttuuriväen hysteriaan kirjoittamalla Paavo Haavikosta niin kuin Haavikko tahtoi.

 

Entä Juha Seppälä? Aina Seppälän uutuuden jälkeen olen ihmetellyt, miten tästä voi jatkaa. Mr. Smith nousee Finlandia-ehdokkaaksi, ehkä jopa voittaa, mikä jo olisi ironiaa. Kirja on vielä täydemmässä lastissa kuin Mustan höyhenen laiva, ja se saa miettimään, mitä siitä puuttuu.

Toisen lukukerran jälkeen vilkaisin Mr. Smithin arvosteluja, vuolaita kehuja, ja mieleen tuli kirkosta palannut maalaismies. ”Mistä pappi puhui?” kysyi vaimo.

”Synnistä.”

”No mitä pappi siitä?”

”Vastusti.”

Myös Seppälä on lyhytsanainen, mutta lyhytkin lause voi lyödä tyhjää. Kriitikoiden mukaan Seppälän ihmiskuva on hyytävä, ja niin on Juha Nummisenkin, ja molemmat kai vastustavat syntiä. Seppälä näkee Euroopan tuhon, ja sama tulee, perustellummin, mieleen Esko Seppäsestä.

Seppälä on miinoittanut kirjansa niin, että arviointi tuntuu joutavalta. Kun kirjoittaa omassa sarjassaan, vaatimukset ovat liki mahdottomia, mutta itse Seppälä ne on asettanut.

 

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski