Kannen kuva:
Merja Alastalon kuvasi Tapani Lepistö
NUMERO 9 - 2013
Pääkirjoitus
Kipin kapin Kauhavalle
Rehevä rajapitäjä
TERVEYS
Terveyskeskusten hurskas kurjuus
Voimaa laumasta
Riski periytyä
Aikuinen nauttii opiskelusta
Niin kuin hyvältä tuntuu
PUUTARHA
Hiekkaan hurmaantunut
Kauden viimeiset
ASUMINEN
Kotona taas
Käsivarren peukalossa
Papin poika taivaanmaalarina
RUOKA
Makujen runsasta satoa
KÄSITYÖT
Syksy hehkuu
Vienoa, hienoa huovasta
Kavereista parhaat
Levollista lattialle
Oiva pari pöytään
ILOKSI
Paikka sievälle syksylle
Orsilla tavataan
Ne lähtevät nyt
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Koti maalla
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 17.10. ja Maatilan Pellervo 3.10.2013
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Pääkirjoitus
Asiakasko kuningas?
Pankinjohtaja, pappi ja lääkäri. Siinä on monen kuolevaisen kolminaisuus, joskaan ei pyhä, mutta läheltä viistää. Nimittäin tuolle kolmikolle ihminen joutuu paljastamaan luottamusta edellyttävät asiansa. Ne kipeimmätkin.
Pankinjohtajia nykyisin harvemmin tapaa. Moni pankki käännyttää asiakkaan ovelta tietokoneen ääreen. Kasvoton yhteys on näet kätevämpi ja halvempi. Sikäli käytäntö on kyllä hyvä, ettei köyhän tarvitse lakki kourassa kolkutella konttorin ovea. Puheet pankkiuskollisuudesta, puolin ja toisin, pitää ymmärtää viime vuosisadan puolimaihin ja sitä myöten historiaan kuuluviksi.
Pappi sen sijaan joutuu seurakuntansa eteen tämän tästä, pienemmillä paikkakunnilla lähes viikoittain. Hengenihmisen ei ole soveliasta kieltäytyä ottamasta vastaan puheille pyrkijää. Olipa lammas kuinka eksynyt hyvänsä, on paimenen häntä kuunneltava ja koetettava kykynsä mukaan sekä lohduttaa että tukea. Tunnustuksellisuus velvoittaa, joskin virka-aikaa on papinkin lupa noudattaa.
Lääkärin asema on muuttunut kaikkein eniten. Lääkärillä ei enää vuosiin ole ollut potilaita. Terveyskeskuksen porstuassa kyhjöttää rivi asiakkaita. Ja se vasta kirjava joukko onkin. Olen käynyt terveyskeskuksessa hoitamassa asioita muiden puolesta, omani hoitaa työterveyslääkäri, toistaiseksi.
Suurilla paikkakunnilla terveyskeskusten asiakkaat ovat eläkeläisiä, työttömiä, syrjäytettyjä tai muutoin elämän laitamailla horjahtelevia. Paremmin pärjäävästä väestä pitää huolta yksityissektori, siis bisnesperiaatteella toimivat lääkärikeskukset ja niiden työterveyshuolto.
Naapurilleni, eläkeläisrouvalle, oli nuori terveyskeskuslääkäri valittanut työtaakkaansa ja työnsä palkitsemattomuutta. Suhde käännähti uuteen asentoon: asiakaspalvelija valitti vaivojaan asiakkaalle.
Kun samainen lääkäri ei passittanut rouvaa tutkimuksiin, vaan määräsi tulehduskipulääkettä jo toistamiseen, rouva päätyi yksityisen terveysaseman iltavastaanotolle. Ja kukapa tulikaan iloisena ja niin virkkuna vastaan! Terveyskeskuslääkäri tietysti. Kummallista, kuinka päivällä hyytynyt voikin illaksi niin virkistyä! Raha on hyvä hoitaja.
Tässä Kodin Pellervossa on juttu lääkäripulasta. Syitä seulotaan monelta kantilta. Ahneuden kuoha pyrkii pintaan; terveyskeskustyö turhauttaa, muualla kun tienaa enemmän vähemmällä vaivalla.
Lääkäripulaan on väläytetty sellaistakin lääkettä, että vastavalmistuneen pitäisi ottaa vastaan pesti sieltä, missä hätä on suurin. Työsuhde voisi olla määräaikainen. Ei ollenkaan huono ajatus, kun otetaan huomioon kallis verovaroilla tarjottu koulutus.
Lehtemme jutussa minua erityisesti miellytti ylilääkäri Heikki Janhusen suhtautuminen työhönsä terveyskeskuslääkärinä: ”Antoisaa ja monipuolista työtä, asiakaskuntana koko väestön kirjo soramiljonääristä laitapuolenkulkijaan.”
Terveyskeskuksia ei pitäisi arvioida könttänä. Monesti nimittäin pieni on suurta kauniimpaa, toimivampaa ja eettisesti arvokkaampaa.
Anna-Liisa Huhtala-Fiskars